pienoiskuva|Indoeurooppalaisten ja uralilaisten kielten levinneisyyttä kuvaava kartta. Kielikuntien yhteinen alkuperä on hypoteesi; kartta ei esitä oletetun indouralilaisen kantakielen puhuma-aluetta.
Indouralilaisen kielikunnan hypoteesi eli indouralilainen hypoteesi on historiallis-vertailevan kielitieteen oletus, jonka mukaan indoeurooppalaisilla ja uralilaisilla kielillä on yhteinen alkuperä. Tällöin indoeurooppalainen kantakieli ja kantaurali olisivat kehittyneet vielä varhaisemmasta yhteisestä kantakielestä. Tätä oletettua esimuotoa kutsutaan indouralilaiseksi kantakieleksi. Hypoteesin vahvemman tulkinnan mukaan indoeurooppalainen ja uralilainen kielikunta olisivat myös läheisempiä sukulaisia toisilleen kuin millekään muulle kielikunnalle.
Hypoteesia on perusteltu erityisesti pronominien, taivutuspäätteiden ja muun muoto-opin yhtäläisyyksillä sekä eräillä sanastollisilla rinnastuksilla. Sen tutkimuksella on 1800-luvulle ulottuva historia, ja sillä on kannattajia myös ammattikielitieteilijöiden keskuudessa. Kielikuntien yhteistä alkuperää ei kuitenkaan ole yleisesti hyväksytysti osoitettu. Erimielisyydet koskevat etenkin esitettyjen äännevastaavuuksien säännöllisyyttä, vertailtavien kantakielimuotojen luotettavuutta sekä sitä, miten yhteinen perintö voidaan erottaa vanhoista lainoista ja sattumasta.
Indouralilainen sukulaisuushypoteesi on erotettava indoeurooppalaisten ja uralilaisten kielten välisistä historiallisista kontakteista. Kielikuntien välisiä lainasanoja tunnetaan runsaasti, mutta yksittäisten vanhimpien lainojen alkuperästä ja ajoituksesta keskustellaan edelleen. Lainautumista voi tapahtua myös toisilleen sukua olevien kielten välillä, joten kontaktit ja yhteinen alkuperä eivät periaatteessa sulje toisiaan pois.
Hypoteesin sisältö ja tutkimusmenetelmät
Kielisukulaisuus ja kantakielten vertailu
Kielisukulaisuudella tarkoitetaan kielten polveutumista yhteisestä esimuodosta. Sukulaisuutta tutkittaessa ratkaisevaa on sanojen ja kieliopillisten ainesten historiallinen vastaavuus: nykykielten ei tarvitse kuulostaa samanlaisilta. Säännölliset äänteenmuutokset voivat muuttaa alun perin saman sanan jälkeläiset hyvin erilaisiksi. Toisaalta samankaltaisia sanoja voi syntyä myös ilman yhteistä alkuperää. Vertailussa tarkastellaan siksi toistuvia äännevastaavuuksia useissa sanoissa ja niiden eri kohdissa.
Indouralilaisessa tutkimuksessa verrataan usein toisiinsa rekonstruoituja kantakieliä. Näin pyritään vähentämään myöhempien äänteenmuutosten vaikutusta ja tavoittamaan mahdollisimman vanhaa sanastoa. Rekonstruktioiden käyttäminen tuo kuitenkin mukaan epävarmuutta: kantakielen sanoja ei ole suoraan dokumentoitu, ja saman sanan alkumuodosta voi olla useita kilpailevia tulkintoja. Myös se, kuuluiko vain yhdessä kielihaarassa säilynyt sana todella koko kielikunnan yhteiseen esimuotoon, vaatii perusteluja.
Rekonstruoidun muodon edessä käytetään asteriskia eli tähtimerkkiä, esimerkiksi *weti. Merkintä osoittaa, että muoto on kielihistoriallinen päätelmä eikä kirjoitetusta lähteestä luettu sana. Taivutuspäätteen edessä oleva yhdysmerkki, kuten *-m, puolestaan ilmaisee, että aines liittyy sanavartaloon. Tähtimerkki ei itsessään kerro, kuinka varma rekonstruktio on: yleisesti hyväksytty kantakielimuoto ja kiistanalainen kaukosukulaisuusrinnastus on arvioitava erikseen.
Eri selitysvaihtoehdot
Vertailua vaikeuttaa se, että historiallinen yhteys ei vielä yksilöi sen syntytapaa. Lainasanassa muoto ja merkitys siirtyvät kielestä toiseen; perintösanassa ne välittyvät kantakielestä sen jälkeläisille. Molemmissa tapauksissa myöhemmät äänteenmuutokset voivat tuottaa säännöllisiä vastaavuuksia. Tilastollisesti poikkeava samankaltaisuus voi siten antaa aiheen etsiä historiallista selitystä ratkaisematta vielä sitä, onko kysymys sukulaisuudesta vai lainautumisesta.
Muoto-opillisessa vertailussa huomiota kiinnitetään myös kokonaisten taivutusjärjestelmien rakenteeseen. Paradigma tarkoittaa esimerkiksi sanan eri sijamuotojen tai verbin persoonamuotojen muodostamaa sarjaa. Kallio on korostanut, että indouralilaisen hypoteesin kannalta kiinnostavampaa olisi osoittaa vastaavuuksia tällaisissa järjestelmissä kuin kerätä irrallisia, lyhyitä päätteitä. Sama konsonantti kahdessa päätteessä on rajallinen havainto, elleivät myös sen tehtävä ja asema taivutusjärjestelmässä vastaa toisiaan.
Tutkimushistoria
Varhaiset ehdotukset
Suomalainen Daniel Europaeus esitti vuonna 1853 omakustanteisessa tutkielmassaan ajatuksen suomalais-ugrilaisten ja indoeurooppalaisten kielten yhteisestä alkuperästä. Hänen varhaisen vertailunsa keskeistä aineistoa olivat lukusanat. Hypoteesin historia on usein aloitettu tanskalaisesta Vilhelm Thomsenista, joka käsitteli sukulaisuuden mahdollisuutta vuonna 1869. Kallion tutkimushistoriallisen tarkastelun mukaan Europaeus kuitenkin edelsi Thomseniä, jonka oma esitys oli varovainen.
Varhaisissa ehdotuksissa käytettiin osittain erilaisia kieliryhmien nimityksiä ja rajauksia kuin nykyisin. Myös itse indoeurooppalaisen ja uralilaisen kielikunnan tuntemus oli vasta kehittymässä. Kallion mukaan nimityksen indo-uralisch toi käyttöön ruotsalainen Hannes Sköld vuonna 1927. Nimitys vakiintui siten huomattavasti myöhemmin kuin ajatus näiden kieliryhmien sukulaisuudesta.
Vertailevan kieliopin kehittäminen
1900-luvulla hypoteesia kannattivat muun muassa Holger Pedersen ja Björn Collinder. Myöhempiin kannattajiin on kuulunut Frederik Kortlandt, jonka tutkimuksissa indouralilainen vertailu liittyy erityisesti indoeurooppalaisen kieliopin esihistorian selittämiseen.
Slovenialainen Bojan Čop kehitti laajoja ehdotuksia indouralilaisesta äänne- ja muoto-opista. Hänen työnsä käsitteli muun muassa äännejärjestelmää, sanapainoa, sanavartaloiden rakennetta ja taivutusta. Simona Klemenčič kokosi ja tarkasteli näitä ehdotuksia vuonna 2019. Petr Kocharov on arviossaan korostanut Čopin tuotannon laajuutta mutta myös sitä, että sen keskenäänkin poikkeavien rekonstruktioiden kokonaisarviointi vaatisi yksityiskohtaista tutkimusta.
Tutkimus 2000-luvulla
2000-luvun tutkimuksessa on sovellettu sekä perinteistä kielivertailua että laskennallisia menetelmiä. Alwin Kloekhorstin ja Tijmen Pronkin toimittama The Precursors of Proto-Indo-European: The Indo-Anatolian and Indo-Uralic Hypotheses ilmestyi vuonna 2019. Teoksen tutkimusaiheisiin kuuluvat muun muassa pronominit, taivutus, vokaalivaihtelu ja indoeurooppalaisen kielikunnan varhaisimmat haarautumiset. Kaikki sen artikkelit eivät käsittele indouralilaista sukulaisuutta, vaan osa koskee indoeurooppalaisen kielikunnan sisäistä historiaa.
Vuonna 2015 Journal of Indo-European Studies julkaisi Aleksei Kassianin, Mihail Živlovin ja Georgi Starostinin tilastollisen tutkimuksen sekä Don Ringen, Brett Kesslerin ja Petri Kallion kommentit. Tutkijat käsittelivät samassa yhteydessä sekä laskentamenetelmää että sen pohjana olevia etymologioita. Keskustelu havainnollistaa sitä, että hypoteesin arviointi riippuu myös aineiston valinnasta eikä ainoastaan käytetystä tilastollisesta testistä.
Kieliopilliset rinnastukset
Persoonan ilmaiseminen
Indouralilaisen vertailun tunnetuimpiin lähtökohtiin kuuluvat ensimmäisen persoonan m-aines ja toisen persoonan t-aines. Kortlandt on rinnastanut näihin myös persoonaa ilmaisevia verbinpäätteitä. Vertailu koskee kieliopillisten ainesten historiallista muodostumista, eikä ainoastaan nykykielten yksittäisten pronominien samannäköisyyttä.
+ Esimerkkejä Kortlandtin indouralilaisiksi tulkitsemista aineksista Tehtävä Rinnastuksessa käytetty aines Vertailun kohde Ensimmäinen persoona *m Puhujaa ilmaisevat pronomini- ja taivutusainekset Toinen persoona *t Puhuteltavaa ilmaisevat ainekset Akkusatiivi *m Objektia merkitsevä sijapääte Monikon ilmaiseminen *t, *i Lukua ilmaisevat ainekset Nominaalinen verbimuoto *nt Partisiippi- ja johdinaines
Taulukko esittää yhden tutkijan ehdottamia yhteisiä aineksia, ei yleisesti hyväksyttyä indouralilaista kielioppia. Kortlandtin verbijärjestelmän tulkinnassa myöhemmät päätteet syntyvät tällaisten ainesten yhdistelmistä, äänteenmuutoksista ja taivutusmallien keskinäisestä vaikutuksesta. Hän on lisäksi verrannut indoeurooppalaisen verbintaivutuksen eroja uralilaisten kielten subjektiiviseen ja objektiiviseen taivutukseen, jossa myös objektin ominaisuudet vaikuttavat taivutuksen valintaan.
Heetin omistuspronominit
Heetissä omistajaa voidaan ilmaista substantiiviin liittyvillä enkliittisillä eli edelliseen sanaan tukeutuvilla pronomineilla. Kloekhorst on verrannut niiden yksiköllisiä persoonasarjoja kantauraliin palautettuihin omistusliitteisiin. Hänen vertailussaan ensimmäistä persoonaa vastaa m, toista t ja kolmatta s. Heetin pronominit myös taipuvat pääsanansa mukaisesti, joten järjestelmät eivät ole rakenteeltaan kaikilta osin identtiset.
Kloekhorstin toinen esimerkki koskee 'sinä'-pronominia. Anatolialaisten kielten aineiston perusteella hän rekonstruoi nominatiivin *ti(H), kun muissa indoeurooppalaisissa kielissä on u-vokaalinen muoto. Hän pitää uralilaista *ti-ainesta tukena sille, että anatolialainen i olisi vanha piirre. Kloekhorstin tulkinnassa ulkoinen vertailu voi näin auttaa arvioimaan myös indoeurooppalaisen kielikunnan sisäisiä muutoksia.
Kysymys- ja demonstratiivipronominit
Rasmus Gudmundsen Bjørn on tarkastellut kolmea muuta pronominiryhmää: *ku-tyyppisiä kysymysaineksia, *i-ainesta sisältäviä anaforisia ja relatiivisia pronomineja sekä *so/*to-tyyppisiä demonstratiivipronomineja. Anaforinen pronomini viittaa aiemmin mainittuun tarkoitteeseen, kun taas demonstratiivilla osoitetaan esimerkiksi lähellä tai kaukana olevaa tarkoitetta. Bjørnin tutkimuksen tavoitteena on verrata yksittäisten muotojen lisäksi niitä järjestelmiä, joihin muodot kuuluvat.
Bjørn pitää erityisen merkittävinä kysymyspronominien kokonaisuutta ja mahdollista elollisen ja elottoman tarkoitteen erottelua demonstratiivipronomineissa. Samalla hän tulkitsee osan muista yhtäläisyyksistä kontaktien vaikutukseksi. Hänen tutkimuksensa ei siten edellytä kaikkien samankaltaisten pronominiainesten selittämistä samalla tavalla: eri aineksilla voi olla eri historia.
Pronominivertailuihin jää kuitenkin myös äänteellisiä ongelmia. Holopaisen mukaan Bjørnin yksityiskohtainen tarkastelu ei ratkaise vanhoja vokaalivastaavuuksien vaikeuksia. Myös persoonapronominien vokaaliston rekonstruointi yksittäisten kielikuntien sisällä on osittain epävarmaa.
Sijataivutus ja kielten rakennetyypit
Kielten yleinen taipuvuus ja tiettyjen kieliopillisten luokkien olemassaolo eivät ole sama asia kuin päätteiden yhteinen alkuperä. Esimerkiksi suomen runsasta sijajärjestelmää ei voida sellaisenaan siirtää kantauraliin. Ante Aikion ja Jussi Ylikosken mukaan kantauraliin on perinteisesti rekonstruoitu kuusi sijaa, kun useiden nykyisten uralilaisten kielten paljon laajemmat sijajärjestelmät ovat myöhempää kehitystä.
Myös samankaltaisen näköiset järjestelmät voivat koostua eri-ikäisistä aineksista. Aikio ja Ylikoski ovat esimerkiksi esittäneet, että itämerensuomen ulkopaikallissijat, kuten suomen -lla, -lta ja -lle, ovat kehittyneet postpositiorakenteista. Tällaiset tutkimukset havainnollistavat, miksi kaukosukulaisuusvertailussa on ensin selvitettävä vertailtavien päätteiden historia omassa kielikunnassaan.
Sanasto ja lainautuminen
Perussanaston rinnastukset
Sanastollisessa vertailussa on kiinnitetty huomiota tavallisiin merkityksiin, kuten nimeen, veteen, kuulemiseen ja juomiseen. Kassianin, Živlovin ja Starostinin vuoden 2015 tutkimuksessa automaattinen vertailu tuotti seitsemän osumaa 50 merkityksen aineistossa. Näihin kuuluivat kolme pronominia sekä 'nimi', 'vesi', 'kuulla' ja 'juoda'. Tutkimuksessa muodot muunnettiin äänneluokiksi, joten osuma ei tarkoittanut kaikkien äänteiden yhtäläisyyttä.