pienoiskuva|Terra Australis on tämän vuodelta 1570 peräisin olevan kartan alaosassa.

Luettelo tutkimusmatkoista Etelämantereelle on kronologinen luettelo tutkimusmatkoista, joihin Etelämanner liittyy. Ihminen saavutti etelänavan ensimmäisen kerran vuonna 1911, mutta Etelämantereen olemassaoloa on epäilty jo Ptolemaioksen ajoista ensimmäiseltä vuosisadalta.

Teoriat ennen tutkimusmatkoja

600–300 eaa. – Kreikkalaiset filosofit esittivät teorioita maapallon pyöreydestä ja napa-alueista. 150 jaa. – Ptolemaios julkaisi Geografian, jossa mainitaan myös Terra Australis.

Ennen 1800-lukua

600-luku – Ui-te-Rangiora väitti nähneensä eteläiset jäätiköt. 1200-luku – Polynesialaiset asuttivat Aucklandinsaaret (50° S) 1100–1300-lukujen välillä. 1501–1502 – Gonçalo Coelho ja Amerigo Vespucci purjehtivat mahdollisesti leveysasteelle (52° S). 1522 – Fernão de Magalhães löysi Magalhãesinsalmen (54° S). 1578 – Francis Drake löysi Drakensalmen. 1599 – Dirck Gerritsz. Pomp purjehti mahdollisesti leveysasteelle (64 °S). 1603 – Gabriel de Castilla purjehti mahdollisesti leveysasteelle (64 °S). 1615 – Jacob le Maire ja Willem Schouten ylittivät leveysasteen (56 °S) purjehtiessaan Kap Hornin ympäri. 1619 – Diego Ramírezin saaret () löydettiin García de Nodalin löytöretken aikana. 1675 – Maata löydettiin ensimmäisen kerran antarktisen konvergenssin eteläpuolelta, kun Anthony de la Roché löysi Etelä-Georgian saaren (54°15′00″S 36°45′00″W). 1698–1699 – Edmond Halley purjehti leveysasteelle (52 °S). 1720 – Kapteeni George Shelvocke purjehti leveysasteelle (61°30′S). 1739 – Jean-Baptiste Bouvet de Lozier löysi Bouvet’nsaaren (). 1771 – James Cookin maailmanympärysmatka HMS Endeavourilla päättyi. Matkan aikana hän miehistöineen muun muassa kiersi Kap Hornin. 1771–1772 – Yves Joseph de Kerguelen de Trémarecin johtama Ranskan ensimmäinen Etelämantereen retkikunta löysi Kerguelen-saaret (). 1772–1775 – James Cook ylitti HMS Resolutionilla eteläisen napapiirin tammikuussa ja joulukuussa 1773. Hän saavutti 30. tammikuuta 1774 leveysasteen (71°10′S), joka on vain 120 kilometrin päässä Etelämantereesta.

1800-luku

1780–1839 – Amerikkalaiset ja brittiläiset valaan- ja hylkeenpyytäjät tekivät sattumanvaraisia löytöjä. 1819 – William Smith löysi ensimmäisenä maata leveyspiiriä 60° S etelämmästä löytäessään Eteläiset Shetlandsaaret (). 1819 – San Telmo ajoi karille Livingstoninsaaren Drakensalmella. 1820 – Venäjän keisarikunnan laivaston amiraalit Fabian Gottlieb von Bellingshausen ja Mikhail Lazarev löysivät Prinsessa Märthan rannikolta jäähyllyn, joka myöhemmin nimettiin Fimbulin jäähyllyksi (). He löysivät virallisesti ensimmäisinä Etelämantereen. 1820 – Edward Bransfield ja hänen luotsinsa William Smith näkivät 30. tammikuuta 1820 Trinityn niemimaan (). 1820 – Nathaniel Palmer näki Etelämantereen 17. marraskuuta 1821 – Brittiläinen hylkeenpyytäjä George Powell ja yhdysvaltalainen hylkeenpyytäjä Nathaniel Palmer löysivät Eteläiset Orkneysaaret. 1821 – Kapteeni John Davis astui ehkä ensimmäisenä Etelämantereelle 7. helmikuuta (). 1823–1824 – James Weddell löysi Weddellinmeren purjehtiessaan 20. helmikuuta 1823 pisteeseen (). 1830–1833 – Englantilaisen hylkeenpyytäjän John Biscoen johtama Tula-retkikunta astui Antwerpeninsaarelle, nimesi Grahaminmaan, löysi Biscoensaaret ja Adelaidensaaren () ja näki Enderbynmaan (). 1837–1840 – Jules Dumont d’Urvillen johtama Ranskan toinen Etelämantereen retkikunta löysi Adélienmaan ja astui Pointe-Géologien saaristoon kuuluvan Rocher du Débarquementin luodolle () ottamaan mineraali- ja eläinnäytteitä. 1838–1839 – John Balleny löysi Ballenynsaaret (). 1838–1842 – Charles Wilkesin johtama Wilkesin retkikunta saavutti Antarktiksen niemimaan () ja löysi Shackletonin jäähyllyn. 1839–1843 – James Clark Rossin johtama Rossin retkikunta löysi Rossin jäähyllyn, Rossinmeren, Erebusvuoren, Terrorvuoren ja Victorianmaan ja saavutti leveysasteen 78° 10′ S 23. tammikuuta 1842. 1851–1853 – Mercator Cooper rantautui Oatesinrannikolle. 1872–1876 – Kapteeni George S. Naresin HMS Challengeristä tuli ensimmäinen eteläisen napapiirin ylittänyt höyrylaiva. 1892–1893 – Carl Anton Larsen johti Norjan ensimmäistä löytöretkeä Etelämantereelle ja löysi Larsenin jäähyllyn. 1892–1893 – Dundeen retkikunta löysi Dundeen saaren () 1893–1894 – Carl Anton Larsen johti Norjan toista löytöretkeä Etelämantereelle. 1893–1895 – Henryk Bull, Carstens Borchgrevink ja Alexander von Tunzelmann astuivat Etelämantereen Kap Adaren niemimaalle. 1897–1899 – Adrien de Gerlachen johtama Belgican retkikunta talvehti ensimmäisinä Etelämantereella. 1898–1900 – Carstens Borchgrevinkin johtama Southern Cross -retkikunta purjehti Kap Adarelle, talvehti Etelämantereella ja saavutti 16. helmikuuta 1900 leveysasteen 78°50′ S.

1900-luku

1901–1904 – Robert Falcon Scottin johtama Discoveryn etelänaparetkikunta saavutti leveyden (82°17′S) 30. joulukuuta 1903. 1901–1903 – Erich von Drygalski johti Gaussin etelänaparetkikuntaa 1901–1903 – Otto Nordenskjöld ja kapteeni Carl Anton Larsen johtivat Ruotsin Etelämannerretkikuntaa. 1902–1904 – William Speirs Bruce johti Skotlannin kansallista etelänaparetkikuntaa 1903–1905 – Jean-Baptiste Charcot johti Ranskan kolmatta etelänaparetkikuntaa. 1907–1909 – 9. tammikuuta 1909 Ernest Shackleton saavutti tuohon asti eteläisimmän leveyden (88° 23 ′S) etelänaparetkikuntaansa johtaessaan. 16. tammikuuta 1909 professori Edgeworth David saavutti magneettisen etelänavan (). 1908–1910 – Jean-Baptiste Charcot johti Ranskan neljättä etelänaparetkikuntaa. 1910–1912 – Nobu Shirase johti Shirasen etelänaparetkikuntaa. 1910–1912 – Roald Amundsenin etelänaparetkikunta saavutti etelänavan (90° S) 14. joulukuuta 1911. 1910–1913 – Scottin etelänaparetkikunta saavutti 17. tammikuuta 1912 etelänavan (90° S). 1911–1913 – Wilhelm Filchner johti Saksan toista etelänaparetkikuntaa. 1911–1914 – Douglas Mawson johti Mawsonin etelänaparetkeä. 1914–1916 – Ernest Shackleton johti Etelämantereen ylitysretkeä. 1914–1917 – Aeneas Mackintosh johti Mackintoshin retkikuntaa. 1920–1922 – John Lachlan Cope johti Brittiläistä Grahaminmaan retkikuntaa. 1921–1922 – Ernest Shackleton johti Shackleton-Rowettin etelänaparetkikuntaa. Tutkimusmatka oli etelänaparetkien sankariajan viimeinen. 1928–1930 – Richard E. Byrd johti ensimmäistä Antarktiksen retkikuntaansa. 1929–1931 – Douglas Mawson johti BANZARE-etelänaparetkikuntaa. 1931 – H. Halvorsen löysi Prinsessa Astridin rannikon. 1931 – Hjalmar Riiser-Larsen lensi Etelämantereen yli ja löysi Prinssi Olavin rannikon. 1933–1935 – Richard E. Byrd johti toista tutkimusmatkaansa Etelämantereelle. 1933–1939 – Lincoln Ellsworth johti neljä lentokoneella tehtyä tutkimusmatkaa Etelämantereelle. 1934–1937 – John Riddoch Rymill johti Brittiläistä Grahaminmaan retkikuntaa. 1936 – Lars Christensen pudotti Norjan lipun Prinssi Haraldin rannikolle. 1938 – Kapteeni Alfred Ritscher johti Saksan kolmatta etelänaparetkikuntaa. 1939–1941 – Richard E. Byrd johti kolmatta etelänaparetkikuntaansa. 1943–1945 – Luutnantti James Marr johti Operaatio Tabarinia. 1946–1947 – Richard E. Byrd johti operaatio Highjumpia. 1947 – Chilen ensimmäinen tutkimusretki Etelämantereelle. 1947–1948 – Gerald Ketchum johti operaatio Windmilliä. 1947–1948 – Finn Ronne johti Ronnen etelänaparetkikuntaa. 1949–1950 – Michael Barre vieraili Adélienmaalla Commandat Charcot'lla. 1949–1952 – John Giaever johti Norjalais-brittiläis-ruotsalaista etelänaparetkikuntaa. 1954 – Mawsonin tutkimusasema perustettiin. 1955–1956 – Richard E. Byrd johti operaatio Deep Freezeä. 1955–1957 – P. G. Mott kartoitti Etelämantereen lentokoneella. 1955–1957 – Mihail Somov johti Neuvostoliiton ensimmäistä etelänaparetkikuntaa. 1956 – Amundsen–Scottin tutkimusasema perustettiin. 1956–1958 – Vivian Fuchs johti Hillaryn ja Fuchsin retkikuntaa. 1956–1958 – Aleksei Trešnikov johti Neuvostoliiton toista etelänaparetkikuntaa. 1957–1958 – Kansainvälinen geofysiikan vuosi 1957–1958 – Uusiseelantilaisen retkikunnan New Zealand Geological Survey Antarctic Expedition ensimmäinen tutkimusmatka. 1957 – Scottin tutkimusasema perustettiin. 1957–1958 – Luncken etelänaparetkikunta 1957–1959 – Jegveni Tolstikov johti Neuvostoliiton kolmatta etelänaparetkikuntaa. 1958–1959 – Uusiseelantilaisen retkikunnan New Zealand Geological Survey Antarctic Expedition toinen tutkimusmatka. 1958–1960 – Aleksandr Dralkin johti Neuvostoliiton neljättä etelänaparetkikuntaa. 1959–1961 – Jevgeni Korotkevitš johti Neuvostoliiton viidettä etelänaparetkikuntaa. 1960 – Etelä-Afrikan kansallinen etelänaparetkikunta 1960–1962 – V. Driatski johti Neuvostoliiton kuudetta etelänaparetkikuntaa. 1961–1963 – Aleksandr Dralkin johti Neuvostoliiton seitsemättä etelänaparetkikuntaa. 1962–1964 – Mihail Somov johti Neuvostoliiton kahdeksatta etelänaparetkikuntaa. 1963–1965 – Mihail Somov ja Pavel Senko johtivat Neuvostoliiton yhdeksättä etelänaparetkikuntaa. 1964–1965 – Ensimmäinen osa kolmiosaisesta tutkimusretkestä Kuningatar Maudin maalle South Pole—Queen Maud Land Traverse I. 1964–1966 – M. Ostrekin ja I. Petrov johtivat Neuvostoliiton 10. etelänaparetkikuntaa. 1965–1966 – Toinen osa kolmiosaisesta tutkimusretkestä Kuningatar Maudin maalle South Pole—Queen Maud Land Traverse II. 1965–1967 – D. Maksutov ja Leonid Dubrovin johtivat Neuvostoliiton 11. etelänaparetkikuntaa. 1965–1965 – Eversti D. Jorge Lealin johti Operación 90:a, Argentiinan ensimmäistä tutkimusmatkaa Etelämantereella. 1966–1968 – Pavel Senko ja Vladislav Gerbovitš johtivat Neuvostoliiton 12. etelänaparetkikuntaa. 1966–1967 – John E.S. Lawrence johti uusiseelantilaista tutkimusryhmää New Zealand Antarctic Research Programme Mariner Glacier Northern Party Expedition. 1967–1968 – Kolmas osa tutkimusretkestä Kuningatar Maudin maalle South Pole—Queen Maud Land Traverse III. 1967–1969 – Aleksei Trešnikov johti Neuvostoliiton 13. etelänaparetkikuntaa 1968–1970 – D. Maksutov ja Ernst Krenkel johtivat Neuvostoliiton 14. etelänaparetkikuntaa. 1969–1970 – Uusiseelantilaisen retkikunnan New Zealand Geological Survey Antarctic Expedition kolmas tutkimusmatka. 1969–1971 – Pavel Senko ja Vladislav Gerbovitš johtivat Neuvostoliiton 15. etelänaparetkikuntaa. 1970–1972 – I. Petrov ja Juri Tarbejev johtivat Neuvostoliiton 16. etelänaparetkikuntaa. 1971–1973 – Jevgeni Korotkevitš ja V. Averjanov johtivat Neuvostoliiton 17. etelänaparetkikuntaa. 1972–1974 – Pavel Senko johti Neuvostoliiton 18. etelänaparetkikuntaa. 1973–1975 – D. Maksutov ja V. Ignatov johtivat Neuvostoliiton 19. etelänaparetkikuntaa. 1974–1976 – V. Serdjukov ja N. Kornilov johtivat Neuvostoliiton 20. etelänaparetkikuntaa. 1975–1977 – O. Sedov ja G. Bardin johtivat Neuvostoliiton 21. etelänaparetkikuntaa. 1976–1978 – N. Tjabin ja Leonid Dubrovin johtivat Neuvostoliiton 22. etelänaparetkikuntaa. 1977–1979 – V. Serdjukov ja O. Sedov johtivat Neuvostoliiton 23. etelänaparetkikuntaa. 1978–1980 – A. Artemjev ja O. Sedov johtivat Neuvostoliiton 24. etelänaparetkikuntaa. 1979 – Air New Zealandin lento 901 syöksyi maahan Etelämantereella. 1979–1980 – N. Kornilov ja N. Tjabin johtivat Neuvostoliiton 25. etelänaparetkikuntaa. 1980–1981 – Ranulph Fiennes johti Transglobe-tutkimusmatkaa. 1980–1982 – V. Serdjukov ja V. Šamontjev johtivat Neuvostoliiton 26. etelänaparetkikuntaa. 1981–1983 – D. Maksutov ja R. Galkin johtivat Neuvostoliiton 27. etelänaparetkikuntaa. 1981-1982 – Sayed Zahoor Qasim johti Intian ensimmäistä etelänaparetkikuntaa. 1982 – Falklandin sota 1982–1983 – Brasilian ensimmäinen etelänaparetkikunta. 1982–1983 – V.K. Raina johti Intian toista etelänaparetkikuntaa. 1982–1984 – N. Kornilov ja A. Artemjev johtivat Neuvostoliiton 28. etelänaparetkikuntaa. 1983–1985 – N. Tjabin ja L. Bulatov johtivat Neuvostoliiton 29. etelänaparetkikuntaa. 1983–1985 – Intian kolmas etelänaparetkikunta 1984–1987 – Robert Swan johti In the Footsteps of Scott -retkikuntaa ().