Borrelioosi eli Lymen tauti on lähinnä puutiaisten levittämä taudinkuvaltaan vaihteleva infektiosairaus, jonka aiheuttaa Borrelia-suvun spirokeettabakteerien infektio. Se on Yhdysvaltain ja Euroopan yleisin puutiaisten levittämä zoonoosi. Taudin yleinen ensioire on leviävä erythema migrans -ihottuma, ja tartunnasta voi aiheutua myös flunssankaltaisia yleisoireita. Hoitamaton borrelioosi voi levitä neuro-, nivel- tai ihoborrelioosiksi. Myöhäisoireista ensimmäisiä ovat lihas- ja nivelkivut, mutta neurologisia oireita ovat esimerkiksi päänsärky, väsymys ja aivokalvontulehdus.
Borrelioosi kuvattiin tieteelle puutiaisen puremasta seuranneena monielininfektiona vuonna 1976 Yhdysvaltojen Connecticutin Lymen kaupungissa tapahtuneen epidemian jälkeen. Siihen saakka eri oirekuvia oli pidetty erillisinä iho-, hermosto- tai reumasairauksina. Borrelia-bakteerin yhteys tautiin osoitettiin vuonna 1982 kun Alan Barbour ja Willy Burgdorfer eristivät potilaista aiemmin tuntemattoman spirokeetan.
Borrelioosin diagnosoinnissa tapauskuvaus on keskeisessä asemassa, joten akuuttia infektiota selvitetään erityisesti pureman tai puutiaisalueella liikkumisen perusteella. Myöhemmässä vaiheessa sairausta voidaan todeta myös vasta-aineista. Borrelioosi hoidetaan antibioottikuurilla, ja hoito on hyvä aloittaa mahdollisimman pian taudin huomaamisen jälkeen, jotta se ei ehdi levitä. Borrelioosiin ei ole rokotetta, mutta tartuntaa voi ennaltaehkäistä käyttämällä puutiaisalueella pitkiä housuja ja kenkiä sekä tekemällä puutiaistarkistus luonnossa liikkumisen jälkeen. Puutiainen kannattaa irrottaa ihosta punkkipinsettien avulla.
Borrelioosiin liitetään myös niin sanottu ”post-Lyme-oireilu” eli krooninen borrelioosi. Joillekin sairastaneista jää erilaisia oireita, kuten niveoireita, väsymystä ja keskittymisvaikeuksia. Oireiden liittäminen borreliainfektioon on epävarmaa, eikä tutkimusnäyttöä yhteydestä ole.
Tartunta ja bakteeri thumb|left|Borreliabakteerin spirokeettamuotoja 400-kertaisena suurennoksena. pienoiskuva|left|Yhdysvalloissa esiintyvän Ixodes scapularis -puutiaisen eri ikävaiheita vasemmalta oikealle: aikuinen naaras, aikuinen koiras, nymfi ja toukka. Borrelia-bakteerit ja puutiaiset Borrelioosi on puutiaisten kautta välittyvä tauti, jota aiheuttaa Borrelia-suvun spirokeettabakteerit. Borrelia burgdorferi -lajikompleksista tunnetaan ainakin 15 lajia, ja niistä viisi aiheuttaa merkittäviä sairauksia ihmisille. Pohjois-Amerikassa tavataan niistä vain nimilajia, kun Euroopassa borrelioosia aiheuttavat myös B. afzelii, B. garinii, B. bavariensis ja B. spielmanii. B burgdorferi -bakteeria on arvioitu olevan noin 12 prosentilla Euroopan puutiaisista. Keski-Euroopassa levinneisyys on suurin, ja siellä nymfeistä yli 10 prosentilla ja aikuisista yksilöistä yli 20 prosenttia kantaa bakteeria.
Borrelioosibakteeri siirtyy ihmiseen vasta, kun puutiainen on ollut kiinnittyneenä usean tunnin tai jopa vuorokausien ajan. Arviolta joka 50.–100. puutiaisen purema aiheuttaa infektion. Puutiainen havaitaan usein varhaisessa vaiheessa, minkä ansiosta vain harva purema aiheuttaa borrelioositartunnan. Lisäksi osa infektioista paranee oireetta. Tartunnan saaneista 50−80 % saa oireita, hoitamattomassa borrelioosissa 10−50 % saa myöhäisoireita kuukausien päästä. Useimmat tartunnat tulevat 1–2 millimetrin nymfeiltä, joita on vaikeampi huomata kuin 2−3 millimetrisiä aikuisia. Tauti voi tarttua myös nymfiäkin pienemmän toukkavaiheen välityksellä.
Purema jää helposti huomaamatta, sillä se on kivuton ja puutiainen voi irrota huomaamatta. Puutiaisen sylki sisältää puuduttavia aineita, minkä lisäksi se erittää puremakohtaan verisuonia laajentavia ja veren hyytymistä hidastavia aineita. Puutiaisen sylki sisältää immuunijärjestelmää hämääviä ja vastustuskykyä heikentäviä aineita, joiden takia ihmisen immuunijärjestelmän vastaisku jää vain osittaiseksi. Borreliabakteeri osaa lakata tuottamasta sellaisia pintaproteiineja, joihin ihmisen immuunijärjestelmä reagoi. Borreliabakteerit myös manipuloivat valkosoluja tuottamaan interleukiini 10:a (IL-10), joka ehkäisee ja vaimentaa tulehdustilaa. Tämän lisäksi ne voivat piiloutua immuunijärjestelmältä soluväliaineeseen, ja myös piilossa ollessaan ne tuottavat ihmisen hermostoa vahingoittavia myrkkyjä.
Kerran sairastettu borrelioosi ei anna suojaa uudelta infektiolta, minkä takia taudin voi sairastaa myös uudestaan.
Muut levittäjät kuin puutiainen Borreliabakteeri voi levitä paitsi puutiaisten, myös sääskien ja lintukirppujen puremista. Myös hirvikärpäset voivat levittää tautia. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä ehkä verenimijän lyhyen kontaktin vuoksi, eikä esimerkiksi emeritusprofessori Heikki Arvilommin tiedossa ollut vuonna 2011 yhtään tapausta, jossa borreliaa aiheuttava spirokeetta olisi siirtynyt hyönteisestä ihmiseen, vaikka tiedetäänkin, että Puolassa ja Yhdysvaltojen Connecticutissa bakteeria on hyttysistä löydetty.
Suomalaisista puutiaisista on löydetty toisintokuumeborrelioiden ryhmään kuuluvaa Borrelia miyamotoi -bakteeria. Se voi aiheuttaa infektion, johon liittyy korkeakuumeinen influenssan kaltainen yleisinfektio ja keskushermoston tulehdus. B. miyamotoi -infektioon ei liity tyypillistä Lymen borrelioosin ensioiretta eli rengasihottumaa, mikä hankaloittaa infektion tunnistamista. B. miyamotoi voi oleellisesti muuttaa borreliabakteerien aiheuttamien infektioiden luonnetta tulevaisuudessa.
Oireet Ensioireet thumb|Borrelioosin oire, punoittava läiskä iholla. thumb|Borrelia lymfosytooma poskella. Tavallisin tartunnasta kertova varhaisoire on pureman ympärille ilmaantuva laajeneva ihonmuutos, jota kutsutaan vaeltavaksi punoitukseksi (erythema migrans, EM). Se on kuitenkin eri asia kuin lähes jokaiselle puutiaisen puremakohtaan kehittyvä ärsytysreaktiosta syntyvä punoittava alue. Erythema migrans kehittyy runsaalle puolelle borrelioositartunnan saaneista, ja se voi tulla jo muutaman päivän päästä tartunnasta tai joskus vasta useamman viikon jälkeen. Se on tyypillisesti rengasmaisesti leviävä, ja sen keskelle jää vaaleampi, rauhoittunut ihoalue. Ihottuman muoto kuitenkin vaihtelee, ja se voi olla myös kauttaaltaan punoittava. Punkin ja useampien hyönteisten puremasta syntyy jo samana päivänä punertava jälki yliherkkyysreaktiosta. Erythema migrans -ihottuma on tätä jälkeä suurempi, ja se on yleensä vähintään viiden senttimetrin laajuinen. Erythema migrans voi kutista hieman, mutta aristusta tai kipua siinä ei ole. Joskus läiskiä on useampiakin, mutta ne häviävät tavallisesti 2–4 viikon aikana.
Huomattavasti harvinaisempi varhaisvaiheen iho-oire on borrelia lymfosytooma, joka on sinertävä, aristamaton, sileäpintainen ja pehmeä kyhmy. Se esiintyy tavallisimmin korvalehdessä, kivespussissa tai nännin alueella.
Tartunnan saaneilla voi alkaa ilmaantua esimerkiksi flunssankaltaisia yleisoireita, kuten lämpöilyä, kipuilua ja väsymystä. Yleisoireet voivat olla samanaikaisesti ihottuman kanssa, mutta ne voivat tulla myös vasta sen jälkeen.
Myöhäisoireet Borrelioosipotilaille voi tulla erilaisia myöhäisoireita sairaudesta. Hoitamattomassa borrelioosissa niitä tulee 10–50 prosentille tapauksista. Myöhäisoireet ovat moninaisia, ja niitä alkaa ilmaantua muutaman kuukauden tai jopa yli vuoden jälkeen tartunnasta. Suomessa levinnyt borrelioosi on tavallisesti neuroborrelioosia, mutta myös nivelborrelioosia ja ihoborrelioosia tavataan. Myöhäisoireista ensimmäisiä ovat lihas- ja nivelkivut, jotka vaihtavat paikkaa ”hyppien”. Potilailla voi olla myös niveltulehduksia eli artriitteja, joita voi esiintyä yhdessä tai useammassa nivelessä.
Neuroborrelioosiin liittyvistä neurologisista oireista tavallisia ovat päänsärky, väsymys, aivokalvontulehdus, hermotulehdus, aivotulehdus ja pareesit eli lievät halvaukset. Neuroborrelioosin alkuvaiheessa oireita on vaikea yhdistää borrelioosiin, sillä oireita ovat yleensä päänsärky, puutuminen, polttava särky iholla, hartiakivut ja hermojuurikipu. Kasvohermohalvaus yhdistää oireet borrelioosiin. Se onkin yleisin neurologinen oire, ja erityisesti lapsilla kasvohermohalvauksen syy on useimmiten borrelioosi. Hermosto-oireiden eräänä tunnettuna syynä ovat bakteerimyrkkyjen aiheuttamat soluvauriot.
Raajoissa tai vartalolla voi tuntua repiviä, polttavia kipuja ja iholla tunnottomuutta tai lisääntynyttä tuntoherkkyyttä, jotka voivat viitata borrelioosin aiheuttamaan meningoradikuliittiin (Bannwarthin oireyhtymä).
Levinnyt borrelioosi voi aiheutta myös sydänoireita. Alle 10 prosentilla tapauksista voi tulla sydäntulehdus eli kardiitti ja eteiskammiojohtumisen häiriö. Silmän sidekalvontulehdus eli konjunktiviitti tai silmän sisäosien tulehdus eli uveiitti ovat mahdollisia mutta harvinaisia.
Diagnosointi Borrelioosidiagnoosin keskiössä on tapauskuvaus. Akuutin infektion selvittämisen kulmakivenä on altistuminen punkin puremille eli kävely luonnossa, tieto puremasta ja tyypilliset ihomuunnokset. Joskus borrelioosi ilmaantuu alkukeväästä tai myöhäissyksystä, jolloin sen diagnosointi on vaikeaa, koska sen lähde ei ole tuore punkin purema. Näissä tapauksissa taudin itämiseen on mennyt jostain syystä normaalia kauemmin. Erotusdiagnoosia käytetään erityisesti taudin erottamiseen muista vaeltavista punoituksista, kuten erythema annulare -ihosairaudesta.
Veren vasta-ainetutkimuksista ei ole akuutissa vaiheessa hyötyä, sillä vasta-aineita alkaa syntyä vasta useiden viikkojen päästä tartunnasta. Testituloksen tulkitseminen on lisäksi epävarmaa, sillä positiivinen borrelioositulos voi johtua muistakin sairauksista tai aiemmin sairastetusta borrelioosista. Positiivisia testituloksia aiheuttavat esimerkiksi SLE, nivelreuma, kuppa ja mononukleoosi.
Myöhäisvaiheen borrelioosin diagnosointiin otetaan vasta-aineita joko seerumista tai aivo-selkäydinnesteestä, mutta neuroborrelioosia epäillessä tutkitaan kummatkin näytteet. Myöhäisborrelioosissakin tapauskuvauksen selvittäminen on kuitenkin oleellista, ja potilaalta on selvitettävä esitiedoissa, onko tämä joutunut punkkien puremaksi, liikkunut punkkialueella tai onko tällä ollut vaeltavaa ihottumaa. Lisäksi muiden perheenjäsenten ja lemmikkien punkkitapaukset on hyvä selvittää. Ilman borrelioosiin sopivaa tapauskuvausta diagnosointi on epävarmaa, sillä positiivinen vasta-ainetulos voi johtua muistakin syistä kuin aktiivisesta borreliainfektiosta.
Hoito Jos puutiainen on päässyt kiinnittymään ihoon, se poistetaan heti punkkipinseteillä, tavallisilla pinseteillä tai pinsettien puuttuessa kynsillä. Puutiaisesta tartutaan kiinni mahdollisimman läheltä ihoa, ja se vedetään hitaasti pois. Rasvalla tai hyönteismyrkyllä sitä ei pidä yrittää poistaa. Puremakohta puhdistetaan.
Borrelioosihoitoa aloitetaan, jos puutiaisen pistoa seuraa erythema migrans -ihottuma tai muita tyypillisiä oireita. Pelkän piston takia lääkitystä ei vielä aloiteta. Alkuvaiheessa borrelioosia voidaan hoitaa tehokkaasti 2−3 viikon antibioottikuurilla, kuten tetrasykliinillä tai amoksisilliinillä. Amoksisilliinille vaihtoehtoisina antibiootteina on aikuisilla doksisykliini ja lapsilla doksisykliini, asitromysiini tai kefuroksiimiaksetiili. Lääkekuuri aloitetaan mahdollisimman pian ihonmuutoksen toteamisen jälkeen, jotta estetään bakteerin leviäminen ja kroonisten oireiden ilmaantuminen.
Levinneen borrelioosinkin hoitoon käytetään mikrobilääkitystä, joka annetaan usein laskimonsisäisesti. Sen hoito ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut. Suomessa tehdyn tutkimuksen perusteella levinnyttä borrelioosia sairastuneista 90 prosenttia parani kolmen viikon keftriaksonihoidolla. Levinneen borrelioosin hoidossa käytetään eri maissa hieman sairaustyypistä riippuen 2–4 viikon lääkehoitoja.