Minna Marjatta Stenius-Kaukonen (o.s. Stenius, vuosina 1977–1981 Mattsson, s. 19. heinäkuuta 1947 Kuopio) on suomalainen poliitikko, joka toimi SKDL, Demokraattisen vaihtoehdon ja Vasemmistoliiton kansanedustajana 1975–1995 ja 1999–2003. Hän oli myös Euroopan parlamentin jäsen 1995–1996. Viitattu 6.4.2006.
SKP:n hajaannuksen vuosina Stenius-Kaukonen kuului vähemmistöläisten näkyvimpiin hahmoihin. Lähes 24 vuotta kestäneen eduskuntauransa aikana hän keskittyi sosiaali- ja työvoimapoliittisiin kysymyksiin. Suvereenisti alojen lainsäädännön hallinnut Stenius-Kaukonen tunnettiin myös ahkerana vähäosaisten puolestapuhujana. Hän on yksi kaikkien aikojen suosituimmista kansanedustajista. Stenius-Kaukonen oli vaalipiirinsä ääniharava useissa eri vaaleissa ja kärkisijoilla myös valtakunnallisessa vertailussa. Pirkanmaan vasemmistolaisuuden sanottiin jopa henkilöityneen Stenius-Kaukoseen. Vuonna 1991 hän pyysi eroa kansanedustajan tehtävistään protestina Ahon hallituksen toimille, mutta sitä ei myönnetty.
Elämä Lapsuus ja nuoruus Marjatta Stenius-Kaukosen vanhemmat olivat edustaja Martti Jaakko Stenius (1917-1969) ja toimistosihteeri Reeta Annikki Miettinen (myöh. Lehtinen, 1919-2015). Helsingissä varttunut Stenius-Kaukonen kirjoitti ylioppilaaksi Herttoniemen yhteiskoulusta 1966 ja valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun tekstiilitekniikan osastolta 1971. Hän työskenteli Virke Oy:n laadunvalvojana ja TKK:n assistenttina sekä vuodesta 1973 lähtien Tampereella Hämeen työsuojelupiirin vanhempana insinöörinä.
Kansanedustajaksi Stenius-Kaukonen seurasi sivusta 1960-luvun radikaalia opiskelijaliikettä. Hän koki yhteiskunnallisen herätyksen vasta kierrettyään työsuojeluinsinöörinä tehtailla, joiden olosuhteet saivat hänet puolustamaan työläisiä. Stenius-Kaukonen liittyi SKP:n jäseneksi ja lähti vuoden 1975 eduskuntavaaleihin SKDL:n listoilta nuortaistolaisten ehdokkaana. Hän nousi heti valtakunnalliseen julkisuuteen saatuaan Pohjois-Hämeestä lähes 14 000 ääntä, mikä oli neljänneksi eniten koko maassa. Äänivyöryä pidettiin järjestökoneiston ja vähemmistökommunistien hallitseman Hämeen Yhteistyön tehokkaan vaalityön ansiona.
Vuonna 1979 Stenius-Kaukonen perusti Mikko Kuopan kanssa Tampereelle vapaaehtoisen sosiaalineuvonnan, jonka tehtävänä oli tarjota apua erilaisia tukia hakeville ja auttaa ihmisiä myös muissa ongelmatilanteissa sosiaalipalvelujen kanssa. Avuntarvitsijoiksi ilmaantui erityisesti pientä eläkettä nauttivia naisia, joita autettiin laatimaan valituksia hylätyistä työkyvyttömyyseläkkeistä. Asiakkaita oli vuosien saatossa useita tuhansia. Stenius-Kaukonen uusi eduskuntapaikkansa 1979, jolloin hän oli vaalipiirinsä toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas puoluetoverinsa Ulla-Leena Alpin jälkeen. Stenius-Kaukonen toimi myös kahdesti presidentin valitsijamiehenä. Vuonna 1978 hän oli Urho Kekkosen uudelleenvalintaa ajaneessa rintamassa SKDL:n ehdokkaana ja 1982 Kalevi Kivistön valitsijana.
Vähemmistökommunisteissa SKDL:n eduskuntaryhmän taistolaiset saivat jo keväällä 1981 varoituksen ryhmäpäätöksiä vastaan äänestämisestä. Syksyllä Stenius-Kaukonen ja kolme muuta vähemmistöläistä erotettiin eduskuntaryhmästä puoleksitoista kuukaudeksi. Vuonna 1983 hänet valittiin jälleen eduskuntaan SKDL:n raskaasta vaalitappiosta huolimatta. Vähemmistöläiset erotettiin pysyvästi eduskuntaryhmästä kesäkuussa 1986 sen jälkeen kun he olivat perustaneet SKP:n rinnalle oman organisaationsa. Stenius-Kaukonen luonnehti päivää "mustaksi torstaiksi" ja näki, että SKDL:n linja tulee jatkossa oikeistolaistumaan.
Erotetuksi tultuaan taistolaiset perustivat Demokraattisen vaihtoehdon (Deva) eduskuntaryhmän, joka myöhemmin järjestäytyi puolueeksi. Vuonna 1987 Stenius-Kaukonen onnistui säilyttämään paikkansa, vaikka Devan yhdeksänhenkinen ryhmä supistuikin neljään kansanedustajaan. Vuoden 1988 presidentinvaaleissa hän oli Jouko Kajanojan valitsijamiesehdokkaana. Stenius-Kaukonen oli aluksi menossa läpi, mutta menetti paikkansa tarkistuslaskennassa ja näin Kajanoja jäi ilman yhtäkään valitsijaa. Vaalikauden kuluessa SKDL:n ja Devan eduskuntaryhmät alkoivat taas lähestyä toisiaan. Stenius-Kaukonen esitti niiden yhdistämistä, mutta ei saanut tukea ryhmänsä puheenjohtajalta Ensio Laineelta. Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen hän siirtyi puolueeseen ensimmäisenä Devan kansanedustajana kesäkuussa 1990. Seuraavan kevään eduskuntavaaleissa Stenius-Kaukonen sai lähes 9 500 ääntä, mikä oli kolmasosa puolueen äänisaaliista Pirkanmaalla.
Erokohu Marraskuussa 1991 Stenius-Kaukonen pyysi eroa kansanedustajantehtävästään, kun pääministeri Esko Ahon johtama hallitus lupauksistaan huolimatta devalvoi markan. Stenius-Kaukonen halusi jättää eduskunnan vedoten muun muassa "politiikan moraaliseen rappioon", joka teki edustajantoimen harjoittamisen mahdottomaksi. Hän viittasi valtiopäiväjärjestyksen yhdenteentoista pykälään, jonka mukaan edustajan on noudatettava oikeutta ja totuutta, eivätkä tätä perustuslain lisäksi sido mitkään muut määräykset. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei hyväksynyt eroanomusta ja myös puhemiesneuvosto asettui poikkiteloin, koska Stenius-Kaukonen ei heidän mielestään esittänyt hyväksyttävää syytä.
Asia ratkaistiin äänestyksellä, jota edelsi kiivas keskustelu. Hallituspuolueiden edustajien mukaan eron myöntäminen olisi merkinnyt poliittisen rappion tunnustamista ja vihreiden Erkki Pulliainen puolestaan katsoi sen romuttavan kansalaisten uskon parlamentarismiin. Stenius-Kaukosen motiiveja ei yleisesti kyseenalaistettu, sillä esimerkiksi kristillisten Vesa Laukkanen perusteli pitkässä puheenvuorossaan politiikan rappiota muun muassa salaisella vaalirahoituksella ja vaalilupausten pettämisellä. Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Kimmo Sasi sen sijaan paheksui, että eroanomusta käytettiin poliittisen julkisuuden hakemiseen ja muiden edustajien leimaamiseen. Stenius-Kaukosen puoluetovereista Claes Andersson piti häntä oikealla tavalla jääräpäisenä ja ahkerana edustajana, jollaista ei saanut päästää lähtemään. Myönteistä päätöstä pidettiin myös ennakkotapauksena, jonka pelättiin aiheuttavan eroanomusten tulvan. Vihreiden Pekka Räty ilmoittikin lähtevänsä eduskunnasta vastalauseena suunnitellulle Vuotoksen tekojärvelle, mikäli Stenius-Kaukosen ero myönnettään.
Helsingin Sanomat epäili protestin olevan vain poliittista teatteria ja syytti Stenius-Kaukosta äänestäjien luottamuksen pettämisestä. Lehti joutui kuitenkin myöntämään, että hän kuului harvojen kansanedustajien joukkoon, jotka henkilökohtaisella panoksellaan olivat saaneet parannuksia hallituksen esityksiin. Stenius-Kaukonen puolestaan piti keskustelun aikana saamiaan kehuja kiusallisena. Eroanomus hylättiin selvin lukemin 129-12. Puolesta äänesti ainoastaan liberaalien, sosialidemokraattinen ja vihreiden edustajia.
Europarlamentissa Kesällä 1994 Stenius-Kaukonen ilmoitti, ettei lähde ehdolle seuraaviin eduskuntavaaleihin. Hän suhtautui kielteisesti Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa puolustaen kansallista päätöksentekoa. EU-kansanäänestyksen jälkeen Vasemmistoliitto sai vuosiksi 1995-1996 yhden paikan Euroopan parlamenttiin, jonne puolue päätti lähettää Stenius-Kaukosen. Hän muodosti tanskalaisen Lilli Gyldenkilden ja ruotsalaisen Bengt Hurtigin kanssa Pohjoismaiden vihreän vasemmistoryhmän, joka oli liitossa Euroopan vasemmistoryhmän kanssa. Stenius-Kaukosen avustajina toimivat Cay Sevón sekä Suomessa tehtäviään hoitaneet Pirjo Rosengren ja Pauliina Murto-Lehtinen. Hän kiinnitti huomiota erityisesti ikäsyrjintään ja tasa-arvokysymyksiin. Stenius-Kaukonen vaati muun muassa nais- ja tasa-arvoasioiden siirtämistä pois irlantilaiselta sosiaalikomissaari Padraig Flynniltä, joka ei hänen mukaansa osoittanut riittävää aktiivisuutta niiden edistämisessä. Kautensa päätyttyä Stenius-Kaukonen ei lähtenyt ehdolle syksyllä 1996 pidettyihin europarlamenttivaaleihin.
Takaisin eduskuntaan
Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa Stenius-Kaukonen valittiin ensimmäisen kertaa Tampereen kaupunginvaltuustoon. Stenius-Kaukonen palasi eduskuntaan 1999, jolloin hän oli yli 13 000 äänellään Pirkanmaan vaalipiirin ääniharava ja seitsemäs koko maassa. Stenius-Kaukonen edusti Vasemmistoliittoa hallitusneuvotteluissa, mutta esitti jo samana keväänä poikkeamista hallitusohjelmasta terveyshuollon asiakas- ja käyntimaksujen korotuksissa. Kesällä hän kyseenalaisti Lipposen hallituksen budjettisovun terveydenhuoltomaksujen korotusten ja maksukaton osalta ja jätti asiasta eriävän mielipiteen. Syksyllä Stenius-Kaukonen vaati pääministeri Paavi Lipposelta prosenttiyksikön alennusta eläkeläisten ylimääräiseen sairausvakuutusmaksuun, koska tämä oli luvannut poistaa maksun kokonaan. Samana syksynä Stenius-Kaukosen nimi nousi esille pohdittaessa Vasemmistoliiton ehdokasta vuoden 2000 presidentinvaaleihin yhdessä Outi Ojalan, Martti Korhosen ja Esko Seppäsen kanssa.
Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa Stenius-Kaukonen oli jälleen Tampereen ääniharava 4 458 äänellään.Erkki Paananen: Pienet kirivät Tampereella Helsingin Sanomat 23.10.2000. Seuraavana talvena Stenius-Kaukonen pääsi otsikoihin jouduttuaan Helsingin rautatieasemalla työkoneen töytäisemäksi. Sairaalassa ei ollut vapaita vuodepaikkoja, joten hänen sänkynsä sijoitettiin siivouskomeroon. Joulukuussa 2001 Stenius-Kaukonen oli kahdeksan hallituspuolueiden kansanedustajan joukossa, jotka yhtyivät opposition ponteen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksesta. Hän äänesti hallitusta vastaan myös vuoden kuluttua Soneraa ja valtion omistajapolitiikkaa koskevassa opposition epäluottamusäänestyksessä seitseman muun vasemmistoliittolaisen kanssa. Keväällä 2002 Stenius-Kaukonen ilmoitti jättävänsä eduskunnan kuluvan vaalikauden jälkeen. Hän kertoi syyksi pettymyksen Vasemmistoliiton ja kokoomuksen hallitusyhteistyöhön. Stenius-Kaukosen mukaan puolueen tapa tehdä politiikkaa ei vastannut hänen näkemyksiään pienituloisten, köyhien ja sairaiden etujen ajamisessa. Stenius-Kaukonen sanoi kokeneensa myös, ettei niiden ajaminen samassa hallituksessa kokoomuksen kanssa tuota tuloksia. Kevään 2003 vaaleissa Stenius-Kaukosen äänestäjien arveltiin siirtyneen äänikuningattareksi nousseen sosialidemokraattien Saara Karhun taakse. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Stenius-Kaukonen valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon kaupungin suurimmalla ja koko maan neljänneksi suurimmalla henkilökohtaisella äänimäärällä. 5 825 ääntä saaneen Stenius-Kaukosen edellä olivat vain koko maan äänikuningas Osmo Soininvaara sekä Jan Vapaavuori ja Timo Soini.Ääniharavat Helsingin Sanomat 28.10.2008. Stenius-Kaukonen ei lähtenyt enää ehdolle vuoden 2012 kunnallisvaaleihin.
Stenius-Kaukonen on kaikkien aikojen kahdeksanneksi useimmin täysistunnoissa puhunut kansanedustaja ja eniten täysistuntopuheita pitänyt nainen eduskunnan historiassa. Saavutuksen arvoa korostaa, ettei Stenius-Kaukonen ole milloinkaan toiminut vastuutehtävissä ministerinä tai puolueensa ja eduskuntaryhmänsä tai valiokuntiensa puheenjohtajana..
Stenius-Kaukonen on sairastanut diabetestä 1970-luvun lopusta lähtien. Hän on toiminut muun muassa Suomen Diabetesliiton varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on muun muassa pitkäaikainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen. Vuonna 2013 Stenius-Kaukonen muutti puolisonsa kotitilalle Pälkäneen Rautajärvelle. He ovat ideoineet Rautajärven torppakylän, johon on siirretty useita vanhoja hirsitaloja kylään muuttavia uusia asukkaita varten yhdessä Tampereen yliopiston arkkitehtuurin osaston kanssa.
Perhe Marjatta Stenius-Kaukosen ensimmäinen puoliso oli toimittaja Börje Mattsson, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1977. Liitto päättyi eroon jo par vuotta myöhemmin, jonka jälkeen Stenius-Kaukonen meni naimisiin sosiologi Erkki Kaukosen kanssa 1981. Hänen veljensä on keramiikkataitelija Erkki Stenius (s. 1947).
Vaalimenestys