Kiistat sukupuolipronomineista ovat sukupuoleen viittavista persoonapronomineista syntyneitä erimielisyyksiä maissa ja kielissä, joissa persoonapronominit (erityisesti kolmannen persoonan) ilmaisevat nais- tai miessukupuolta, kuten esimerkiksi englannissa (he ’hän (miespuolinen)’ – she ’hän (naispuolinen)’), ruotsissa (han – hon) tai saksassa (er – sie). Suurimmassa osassa maailman kieliä, erityisesti Euroopan ulkopuolella, pronominit eivät koodaa sukupuolta. Tällaisia kieliä ovat esimerkiksi suomalais-ugrilaiset kielet, baski, ns. altailaiset kielet (mongoli-, tunguusi- ja turkkilaiskielet), dravidakielet sekä lukuisat muutkin Aasian, Afrikan, Australian ja Amerikan kielet.
Sukupuolittavien ilmausten ongelma Pronominit ovat nousseet keskustelun keskiöön erityisesti englanninkielisessä maailmassa, koska englannin kielessä mies- tai naissukupuoleen liittyvä kieliopillinen suku on enää olemassa vain persoonapronomineissa. Itse asiassa sukupuolittavien ilmausten ongelma voi tulla esiin kielessä muuallakin kuin pronomineissa ja haitata pyrkimystä sukupuolineutraaliin kielenkäyttöön. Tämä ilmenee voimakkaasti sellaisissa kielissä kuin esimerkiksi saksa, useat romaaniset ja slaavilaiset kielet, joissa nomineilla on yhä mies- tai naissukupuoleen liittyvä kieliopillinen suku, niin että ihmiseen viittaavat substantiivit ovat usein maskuliineiksi sukupuolitettuja ja naispuolisuus pitää ilmaista erikseen esimerkiksi feminiinisuffiksilla (esim. saksan der Lehrer ’(mies)opettaja’ – die Lehrerin ’(nais)opettaja’).
Sukupuolittavien persoonapronominien käyttö on nähty ongelmallisena siksi, että niiden katsotaan pitävän yllä perinteisiä sukupuolirooleja ja naisiin kohdistuvaa syrjintää esimerkiksi työpaikoilla. Tämä ilmenee erityisesti niin kutsuttujen geneeristen maskuliinien käytössä eli siinä, että mieheen viittaavaa pronominia käytetään viittaamaan keneen hyvänsä ihmiseen ylipäätään, esimerkiksi työpaikkailmoituksissa tai säädösteksteissä. Geneeristen maskuliinien arvellaan vahvistavan perinteistä ajatusmallia siitä, että tyypillinen ihminen, kyseisen ammatin harjoittaja tai tehtävän haltija (esimerkiksi johtaja, lääkäri tai asiantuntija) on mies. Toisaalta sukupuolittavat pronominit pakottavat määrittelemään henkilön joko mies- tai naissukupuoliseksi. Näin henkilöstä saatetaan esimerkiksi ulkomuodon tai pukeutumisen perusteella käyttää hänen sukupuoli-identiteettinsä kannalta väärää pronominia.https://lgbt.wisc.edu/wp-content/uploads/sites/175/2016/07/LGBTCC-Gender-pronoun-guide.pdf Nykyään katsotaan myös, että mies- ja naispuolisten pronominien käytöstä kiinni pitäminen ei tee oikeutta sukupuoli-identiteettien moninaisuudelle, joka useissa maissa tunnustetaan jo laissakin: ei-binääreillä ihmisillä, jotka eivät halua identifioida itseään selkeästi miehiksi tai naisiksi, on oikeus siihen, että heistä puhutaan asianmukaisilla pronomineilla.
Toisaalta sukupuolittavien pronominien puutetta on aikoinaan saatettu pitää jonkinlaisena kehittymättömyyden merkkinä ja suurten eurooppalaisten sivistyskielten mukaan haluttu kehittää sukupuolittavia persoonapronomineja myös kieliin, joissa sellaisia ei ole ollut. Kiinan kieleen pyrittiin tuomaan 1900-luvun alussa, osittain eurooppalaisten kielten vaikutuksesta, oma kolmannen persoonan pronomini kuvaamaan naisia. Tämä pronomini 她 [tā] äännettiin samalla tavalla kuin pronomini 他, joka viittasi molempiin sukupuoliin. Unkarin kieleen jotkut 1800-luvun alun kielenuudistusliikkeen aktivistit halusivat tuoda maskuliini- ja feminiinisuvut, myös naissukupuoleen viittaavan pronominin őné (ő ’hän’ + suffiksi -né, jota käytetään esimerkiksi naisten sukunimissä tai yleisemmin vaimoa ilmaisemaan: Kovács Jánosné ’Janos Kovácsin vaimo’, papné ’papinrouva’). Naispuolinen pronomini őné ei päässyt laajempaan käyttöön, vaan se mainitaan käsikirjoissa usein esimerkkinä epäonnistuneista ja yliampuvista kielenohjailukokeiluista. Myös Suomessa on joskus keskusteltu sukupuolittavien pronominien tarpeesta, ja Leevi Lehto otti vuonna 2012 ilmestyneessä James Joycen Ulysses-teoksen suomennoksessa käyttöön englannin she-pronominia vastaavan naispuolisen hen-pronominin. Tämän ratkaisun puolestaan jotkut lukijat kokivat seksistiseksi.
Kiistat sukupuolipronomineista syntyvät usein siitä, että toinen osapuoli kokee väärin sukupuolittavat pronominit loukkaavina ja toivoo, että hänestä puhuttaisiin hänen omaa identiteettiään vastaavalla pronominilla, toinen osapuoli taas pitää tätä vaatimusta kohtuuttomana tai järjettömänä, loukkauksena omalle kielitajulleen ja sananvapaudelleen. Koska pronominit tyypillisesti ovat suljettu sanaluokka, johon ei hevin tule uusia sanoja, uuden pronominin lisääminen kieleen voi tuntua oudolta ja hämmentävältä. Sukupuolitetut pronominit kuten kieliopillinen suku ylipäätäänkin koetaan kielen rakenteeseen kuuluvaksi piirteeksi, jota puhuja ei normaalisti tietoisesti käsittele ja harkitse samalla tavalla kuin substantiivin, adjektiivin tai verbin valintaa. Siksi siihen puuttuminen voidaan kokea erityisen rajoittavana. Lingvisti Deborah Cameron on arvellut, että englanninkielisessä maailmassa leviävä käytäntö, jonka mukaan ihmisen kuuluu tai hän voi ilmoittaa, mitä pronomineja haluaa itsestään käytettävän, poikkeaa voimakkaasti siitä, miten pronomineja muuten ihmisten vuorovaikutuksessa käytetään, ja saatetaan siksi kokea erikoiseksi tai ärsyttäväksi.
Englannin kielessä Vuonna 2017 Yhdysvalloissa Kaliforniassa hyväksyttiin laki, joka velvoittaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia käyttämään asiakkaidensa oikeita pronomineja sakkojen uhalla.
Kanadalainen psykologi Jordan Peterson nousi julkisuuteen vastustettuaan kanadalaista C-16-lakialoitetta, joka olisi tehnyt väärän persoonapronominin käyttämisestä rangaistavaa. Petersonin mukaan pronominien käytön sääteleminen on kansalaisten aatteiden ja kielen kontrollointia, josta autoritaaristen järjestelmien kehitys tyypillisesti alkaa. Petersonin kriitikot ovat huomauttaneet, että käytännössä pronominin valinta ei ole ongelma, jos molemmat osapuolet pyrkivät suhtautumaan asiaan ymmärtäväisesti ja joustavasti, ja että Peterson itsepäisellä vastustuksellaan pyrkii paremminkin leimaamaan transihmisten tarpeet ja kokemukset turhiksi.
Englannin kieleen on kehitetty lukuisia sukupuolineutraaleja persoonapronomineja. Yksiköllinen they viittaamassa geneeriseen henkilöön tai olentoon, jonka sukupuoli on tuntematon tai irrelevantti, on itse asiassa satoja vuosia vanha ja dokumentoitu jo 1300-luvulla. Myöhempiä kehitelmiä ovat esimerkiksi e/ey, per, ve, ze ja zie. Näistä ze ja per ovat peräisin Marge Piercyn feministisestä scifi-romaanista Woman on the Edge of Time (1976).
Muut kielet Ruotsin kielen hen-pronomini on ollut osa Ruotsin Akatemian sanalistaa vuodesta 2015 lähtien. Samana vuonna Ahvenanmaan maakuntapäivät hyväksyi lakialoitteen, jolla hen-pronomini voitiin ottaa viralliseen käyttöön uudessa ajokorttilainsäädännössä. Pronominin käyttö on ollut pitkään hieman yleisempää Ruotsin mediassa kuin Suomessa.
Saksan kieleen on vuosituhannen vaihteesta lähtien kehitelty useita sukupuolineutraaleja persoonapronomineja. Saksan kielen sukupuolineutraalia käyttöä edistävä yhdistys Verein für Geschlechtsneutrales Deutsch on ehdottanut uudeksi sukupuolineutraaliksi ’hän’-pronominiksi muotoa en, joka muistuttaa muodoltaan sekä pronomineja er ’hän (miespuolinen)’ ja es ‘se (neutri)’ että ruotsin kielen hen-pronominia, joka on ollut esillä myös kansainvälisessä keskustelussa. Tämän pronominin kehitti Itävallan Sankt Pöltenissä 2018 kokoontunut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kongressi. Muita ehdotuksia sukupuolineutraaliksi ’hän’-pronominiksi ovat hen, dey, sier ja xier.
Katso myös Hen-pronomini Elle-pronomini Jako biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen
Lähteet
Luokka:Feminismi Yhdysvalloissa Luokka:Feminismi Ruotsissa Luokka:Transsukupuolisuus Luokka:Laventelilingvistiikka Luokka:Kriittinen teoria