Sikiön saltatorinen sykekäyrä () on määritelty maailman synnytyslääkäri- ja gynekologijärjestö FIGO:n (International Federation of Gynaecology and Obstetrics) ja Englannin terveydenhuollon laatujärjestö NICE:n (National Institute for Health and Care Excellence) ohjeistuksissa sellaiseksi kardiotokografiassa (KTG) havaittavaksi muutokseksi, jossa sikiön sydämen sykevaihtelu eli variabiliteetti on enemmän kuin 25 lyöntiä minuutissa. Sikiön sydämen sykevaihtelu tulkitaan normaaliksi, kun se on amplitudiltaan 5–25 lyöntiä minuutissa..
KTG:lla tarkoitetaan sikiön sykkeen ja kohdun supistusten elektronista monitorointia, ja se on eniten käytetty sikiön synnytyksenaikainen tarkkailumenetelmä. Pohjoismaissa käytännössä kaikki sairaaloissa tapahtuvat synnytykset hoidetaan KTG-monitoroinnin avulla. Isossa-Britanniassa sama luku on 90–9 prosenttia ja Yhdysvalloissa 85-90 prosenttia.
Vuonna 1992 Yhdysvalloissa julkaistussa tutkimuksessa O'Brien-Abel ja Benedetti määrittelivät sikiön saltatorisen sykekäyrämuutoksen seuraavasti:
"Sikiön sykevaihtelu amplitudiltaan >25 bpm, kuvion toistuvuus eli oskillatorisuus >6 kertaa minuutissa ja vähimmäiskesto 1 minuutti".
Saltatorisen sykemuutoksen patofysiologiaa ei kunnolla tunneta. Saltatorinen sykemuutos on kirjallisuudessa liitetty kohdussa nopeasti kehittyvään hapenpuutteeseen (hypoksia) sikiöllä, esimerkiksi istukkaan ja napanuoraan kohdun supistusten aikana kohdistuvan, verenkiertoa heikentävän kompression seurauksena. On myös esitetty, että saltatorisen muutoksen aikana sikiön sykkeen perustasoa ja sykevaihtelua säätelevässä keskushermoston autonomisessa hermoston osassa vallitsee epästabiliteetti, joka johtuu altistumisesta hypoksialle. Saltatoriselle sykemuutokselle ominainen, sykevaihtelun korostuneisuutta kuvaava sahaava kuvio johtuisi näin sympaattisen ja parasympaattisen hermoston osan yhtäaikaisesta ja voimakkaasta reaktiosta hypoksian seurauksena.
Nunesin (2014) tutkimusryhmä on todennut, että jos saltatorinen muutos kesti synnytyksen loppuvaiheessa >20 minuuttia, oli sikiöllä kohonnut riski altistua metaboliselle asidoosille. Tutkimusten mukaan >20 minuuttia kestävä saltatorinen sykemuutos on kuitenkin harvinainen löydös.
Tarvonen (2019) julkaisi tutkimusryhmänsä kanssa Neonatology-lehdessä tutkimuksen, jossa sikiön synnytyksenaikaisen saltatorisen muutoksen ja sikiön hypoksian yhteys todennettiin ensimmäisen kerran ihmissikiöillä. Tutkimuksessa havaittiin, että jo >2 minuuttia kestävä saltatorinen sykemuutos KTG-rekisteröinnissä oli yhteydessä korkeaan sikiön napaveren erytropoietiini (EPO)-pitoisuuteen ja verrokkeja matalampiin napaveren pH- ja emäsylimäärä (base excess, BE)-arvoihin syntymähetkellä. On tunnettua, että sikiön kohdussa kokeman hypoksian yhteydessä napaveren EPO-pitoisuus kohoaa ja pH- ja BE-arvot laskevat. Suomalaistutkimuksessa havaittiin myös, että saltatorinen sykemuutos edelsi suurimmassa osassa tapauksia toista tunnettua sikiön ahdinkotilan uhasta varoittavaa sykekäyrämuutosta, veren biokemiallisiin muutoksiin reagoivien kemoreseptoreiden aktivaatiosta johtuvaa ns. myöhäistä sykehidastumaa (engl. late deceleration). Näin ollen saltatorinen sykemuutos on sikiötä uhkaavan hypoksian varhainen merkki.
Lähteet
Luokka:Kardiologia