thumb|Shulamit Aloni vuonna 2002. Shulamit Aloni (; o.s. Adler; 29. marraskuuta 1928Shulamit Aloni Knesset. Viitattu 25.4.2020. Tel Aviv, Brittiläinen Palestiina – 24. tammikuuta 2014 Kfar Shmaryahu, Israel) oli israelilainen poliitikko ja kansalaisaktivisti. Hänet tunnettiin liberaalina naisten ja vähemmistöjen oikeuksien puolustajana, joka arvosteli Israelin Palestiinan-miehitystä sekä vanhoillisten uskonnollisten ryhmien vaikutusvaltaa Israelin politiikassa ja yhteiskunnassa.Melinda C. Shepherd: Shulamit Aloni Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.4.2020. Hän oli edustajana Israelin parlamentissa eli knessetissä vuosina 1965–1969 ja 1974–1996, ja toimi ministerinä vuosina 1974 ja 1992–1996. Alonin on sanottu olleen sukupolvensa vaikutusvaltaisin israelilainen naispoliitikko.Naomi Chazan: Shulamit Aloni Jewish Women: A Comprehensive Historical Encyclopedia (2009), Jewish Women's Archive. Viitattu 25.4.2020.
Elämänvaiheet Alonin vanhemmat olivat puolanjuutalaisia.Jodi Rudoren: Shulamit Aloni, Outspoken Israeli Lawmaker, Dies at 86 The New York Times 24.1.2014. Viitattu 25.4.2020. Aloni kävi Ben Shemen -koulua. Hän osallistui vuonna 1948 Israelin itsenäisyyssotaan Palmah-joukkojen sotilaana ja jäi lyhyesti jordanialaisten sotavangiksi Jerusalemissa.Susan Hattis Rolef: Aloni (Adler), Shulamit Encyclopaedia Judaica, Encyclopedia.com. Viitattu 25.4.2020. Sodan jälkeen hän kouluttautui opettajaksi David Yellin -opettajakoulussa. Työskenneltyään muutamia vuosia opettajana Aloni suoritti vuonna 1955 oikeustieteellisen tutkinnon Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa. Hän julkaisi vuonna 1958 suosituksi muodostuneen kansalaistaidon oppikirjan. Hän tuli laajemmin tunnetuksi kansalaisoikeuksien puolustajana ja byrokratian kriitikkona juontaessaan vuosina 1961–1965 lakikysymyksiin keskittynyttä radio-ohjelmaa.
thumb|left|upright|Aloni knessetin istunnossa vuonna 1965. Aloni liittyi vuonna 1959 vasemmistolaiseen Mapai-puolueeseen. Hänet valittiin knessetiin ensi kerran vuoden 1965 vaaleissa vasemmistolaisen vaaliliiton ehdokaslistalta. Hän perusti vuonna 1966 kuluttajaneuvoston, jonka puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1970. Aloni riitautui Mapain seuraajaksi perustetun työväenpuolueen puheenjohtajan Golda Meirin kanssa, joten puolue ei asettanut häntä ehdokkaaksi vuoden 1969 vaaleihin. Aloni erosi vuonna 1973 työväenpuolueesta ja perusti uuden Ratz-puolueen (viralliselta nimeltään Kansalaisoikeuksien ja rauhan liike), joka sai vuoden 1974 vaaleissa kolme edustajaa knessetiin. Hän oli vuonna 1974 muutamia kuukausia salkuttomana ministerinä Yitzhak Rabinin ensimmäisessä hallituksessa, mutta erosi, kun uskonnollinen Mafdal-puolue otettiin mukaan hallitukseen.
Alonin puolue Ratz yhdistyi vuonna 1992 kahden muun vasemmistopuolueen Mapamin ja Shinuin kanssa uudeksi Meretz-puolueeksi, jonka puheenjohtaja hänestä tuli. Aloni oli Rabinin toisen hallituksen opetus- ja kulttuuriministerinä vuosina 1992–1993, salkuttomana ministerinä 1993 ja viestintäministerinä 1993–1995 sekä samanaikaisesti tiede- ja teknologiaministerinä lyhyen aikaa vuonna 1993. Hän joutui luopumaan opetusministerin paikasta, koska hänellä oli jatkuvia erimielisyyksiä samaan hallitukseen kuuluneen konservatiivisen Shas-puolueen kanssa. Hän muun muassa halusi lopettaa koulujen luokkaretket holokaustin muistopaikoille, koska hänen mielestään ne ruokkivat ksenofobiaa Israelin nuorisossa. Aloni jatkoi vielä viestintäministerinä Shimon Peresin hallituksessa vuoteen 1996, minkä jälkeen hän vetäytyi politiikasta. Hän luopui myös Meretzin puheenjohtajuudesta ja hänen seuraajakseen valittiin Yossi Sarid.
Sekulaaria valtiota kannattanut Aloni työskenteli ortodoksijuutalaisen papiston vaikutusvallan vähentämiseksi, ja hän muun muassa neuvoi ihmisiä uskonnollisten avioliittolakien kiertämisessä. Hän auttoi perustamaan tukikeskuksia perheväkivallan ja raiskausten uhreille. Erityisesti 1980–1990-luvuilla Aloni vaati äänekkäästi Israelin vetäytymistä vuoden 1967 kuuden päivän sodassa miehitetyiltä palestiinalaisalueilta ja rauhanprosessin aloittamista neuvottelemalla suoraan PLO:n kanssa. Lisäksi hän kampanjoi seksuaalivähemmistöjen, siirtotyöläisten, vammaisten ja aseistakieltäytyjien oikeuksien puolesta. Aloni kirjoitti useita kirjoja. Hän sai Bruno Kreisky -palkinnon vuonna 1985 ja Israel-palkinnon vuonna 2000. Hänet vihittiin useiden yliopistojen kunniatohtoriksi.
Aloni oli naimisissa ja hänellä oli kolme lasta.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Opetusministerit Luokka:Kansalaisaktivistit Luokka:Knessetin jäsenet Luokka:Vuonna 1928 syntyneet Luokka:Vuonna 2014 kuolleet Luokka:Israelin kulttuuriministerit