Luettelo DC-2 ja DC-3 -koneista Suomessa

Luettelo Suomessa käytössä olleista Douglas DC-2 ja DC-3 -koneista.

Douglas DC-2 (Douglas Commercial 2) oli Douglas Aircraft Companyn valmistama kone, joka oli tuotannossa vuosina 1934–39, ja sitä valmistettiin 198 kappaletta. Siinä oli 2–3 miehistön jäsentä ja se kykeni kuljettamaan 14 matkustajaa. Matkanopeus oli 340 km/h ja lentomatka 1 000 mailia eli 1 600 km.

DC-2:n korvaajaksi tuli Douglasin seuraava konetyyppi, DC-3 (Douglas Commercial 3). Se oli tuotannossa 1936–50 (sotilasmuunnoksineen), ja sitä valmistettiin ainakin 13 000 kappaletta. Se on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä lentokonetyypeistä. Siinä on kahden hengen miehistö, ja se kykenee kuljettamaan 21–32 matkustajaa. Matkanopeus oli 333 km/h ja lentomatka 2 420 km.

Suomessa näitä koneita ovat operoineet Ilmavoimat, Aero O/Y (sittemmin Finnair) (DC-2 ja DC-3) ja Karair (DC-3). Suomessa on yksi lentävä DC-3 -yksilö, OH-LCH, jota operoi DC-yhdistys ry. Tämän listauksen koneista myös toinen, OH-LCG, lentää, Norjassa, nimellä Dakota Norway. Kolmaskin kone, OH-LCB, oli harrastekäytössä, Hollannissa, mutta se tuhoutui lento-onnettomuudessa vuonna 1996.

Lentokuntoisia ja näyttelykoneita ovat tai ovat olleet seuraavat:

DO-1 “Hanssin-Jukka” (näytteillä Tuuloksessa) OH-LCB “Kuikka” (lensi Hollannissa, tuhoutui 1996) OH-LCD “Lokki” (näytteillä Vantaalla) OH-LCE “Haahka” (näytteillä New Orleansissa) OH-LCF “Kyytipoika” (näytteillä Suomen Ilmavoimamuseossa) OH-LCG (lentää Norjassa) thumb| OH-LCH laskeutuu vuonna 1957. OH-LCH “Hotel” (lentää Suomessa) OH-VKA (näytteillä Münchenissä) OH-VKB (näytteillä Vantaalla)

DC-2 -koneet DO-1 “Hanssin-Jukka”

“Hanssin-Jukka” rakennettiin Douglasin tehtailla Kalifornian Santa Monicassa, valmistuen tammikuussa 1935. Se purettiin osiksi ja laivattiin Fokkerille Hollantiin, missä se koottiin uudelleen. Se luovutettiin huhtikuussa samana vuonna KLM:lle, jolloin sen nimeksi tuli “De Haan” eli ‘Kukko’. Ensilentonaan se avasi vappuna 1935 KLM:n uuden reitin Amsterdam–Frankfurt am Main–Milano. Pian tämän jälkeen se siirtyi liikennöimään reittiä Amsterdam–Batavia, joka oli tuolloin maailman pisin reittilento. Vuonna 1937 de Haan palasi Euroopan lennoille, kun tuota pitkää reittiä alkoivat liikennöimään KLM:n DC-3-koneet. Toisen maailmansodan alettua kone jäi seisomaan, kun siviililentoliikennettä rajoitettiin voimakkaasti. Lentotunteja koneelle oli tuolloin kertynyt 5 072.Hyvärinen et al., 2016, s. 138.

Talvisodan sytyttyä kreivi Carl Gustav von Rosen järjesti koneen Suomen ilmavoimille. Hankkeen rahoitti hänen ystävänsä, siviili-insinööri John-Henry Sager. Kone saatiin Suomeen 14.2.1940, ja siitä tehtiin pommikone. Sen lensi ainoan pommituslentonsa 1.3.1940, pommittaen Neuvostoliiton lentotukikohtaa Suojärvellä. Pommituksen aikana toinen moottori leikkasi kiinni, ja paluu omaan tukikohtaan jouduttiin suorittamaan yhdellä moottorilla. Korjaustyöt kestivät kolme viikkoa, ja sinä aikana sota oli jo ehtinyt loppua.Hyvärinen et al., 2016, s. 139–140.

Välirauhan aikana koneesta tehtiin ilmakuvauskone. Se sai myös kerran kyyditä marsalkka Mannerheimiä, kesällä 1940, sekä kerran myös ulkoministeri Rolf Wittingin Tukholmaan keväällä 1941.Hyvärinen et al., 2016, s. 140–141.

thumb|Bensiinisäiliötä nostetaan Hanssin-Jukkaan syyskuussa 1941.

Jatkosodan aikana koneella lennettiin muun muassa miehistökuljetuksia Saksaan koulutettavaksi, samoin Ranskaan ja Saksaan hakemaan Morane ja Messerschmitt Bf 109 -koneita.Hyvärinen et al. 2016, s. 142–143. Konetta käytettiin myös evakuointilentoihin rintamasairaaloista keskussotilassairaalaan. Historiallisesti merkittävän lennon kone teki 25.–27. maaliskuuta 1943, kun se kyyditsi ulkoministeri Henrik Ramsayn Berliiniin selittämään saksalaisille sitä, miksi Suomi oli tiedustellut Neuvostoliitolta mahdollisia rauhanehtoja.Hyvärinen et al., 2016, s. 143.

Sodan jälkeen kone kuljetti kahdesti, talvella 1946 ja joulukuussa 1947, marsalkka Mannerheimin saamaan sairaalahoitoa Tukhomaan. Muutoin koneella suoritettiin henkilö- ja tavarakuljetuksia sekä kartoituskuvauksia. Koneen julkinen jäähyväislento tapahtui 29.5.1955 Helsingin lentonäytöksessä, mutta sitä tarvittiin vielä seuraavana päivänä suorittamaan hengityshalvauspotilaan kuljetus Utista Helsinkiin.Hyvärinen et al., 2016, s. 147–148.

Kone palveli ilmavoimia aina vuoteen 1955 saakka. Sen jälkeen se määrättiin romutettavaksi, mutta lopulta se päätyi kahvilaksi Hämeenlinnan torin laidalle. 1980-luvulle tultaessa kahvilatoiminta ei enää ollut kannattavaa, ja kone päätyi Karjalan lennoston killan ostamana Keski-Suomen ilmailumuseolle vuonna 1983.Hyvärinen et al., 2016, s. 150.

Ilmasotakoulun Kilta kunnosti koneen vuosina 2010–2011. Siivet kunnosti Patria Kuoreveden tehtaallaan, ja Finnairin tekniikka korjasi moottorit museokuntoon. Koneen entisöinti valmistui syyskuun alkupäivinä 2011. Kone entisöitiin jatkosodan aikaiseen kevään 1944 asuunsa.

thumb|Hanssin-Jukka entistettynä jatkosodan aikaisiin naamioväreihinsä.

Vuoden 2015 alussa tehtiin 20 vuoden sopimus koneen sijoittamisesta matkailunähtävyydeksi Hämeenlinnan Tuulokseen Kauppakeskus Tuulosen yhteyteen tehtyyn hangaariin. Kone pysyy Sotamuseon omaisuutena ja sen esilläpidosta Tuuloksessa vastaa Hanssin-Jukan Perinneyhdistys ry. Kone kuljetettiin puolustusvoimien logistiikkalaitoksen lavetilla Tuulokseen 9. kesäkuuta 2015.

OH-DLA/OH-LDA “Voima” / DO-2 “Isoo-Antti” Kone on tyyppiä DC-2-115, ja se rakennettiin Douglas Aircraft Companyn tehtailla Kalifornian Santa Monicassa vuonna 1936. Se lennettiin New Yorkiin, missä se purettiin osiksi ja toimitettiin Fokkerille Hollantiin, missä se koottiin uudelleen.

Kone toimitettiin vielä samana vuonna Tšekkoslovakiaan ČLS:lle (Československá Letecká Společnost). Se lensi vuosina 1936–40 ČLS:n Euroopan reiteillä. Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen kone oli hetken aikaa Deutsche Lufthansan käytössä, kunnes ČLS myi koneen Aero O/Y:lle maaliskuussa 1941. Se sai aluksi rekisteritunnuksekseen OH-DLA ja nimekseen “Voima”, mutta jo alle kaksi kuukautta myöhemmin tunnukseksi tuli OH-LDA.

Ensimmäinen reittilento Aeron käytössä tapahtui 2.6.1941 reitillä Helsinki–Vaasa–Kemi–Petsamo. Jatkosodan aikana konetta käytettiin Aeron reittilentojen ohella Siviililentolaivueen sotilaslentoihin. Vuonna 1947 kone muutettiin rahtikoneeksi, mutta jo 1948 se poistettiin käytöstä ja varastoitiin Malmin lentoasemalle. Maaliskuussa kone luovutettiin Ilmavoimille.

Ilmavoimissa koneen tunnukseksi tuli DO-2 ja nimeksi “Isoo-Antti”. Se peruskorjattiin Valtion metallitehtailla. Se sai uudet moottorit, Bristol Mercury XV:t, ja se varustettiin valokuvauskoneeksi. Se toimi pääasiassa kartoituskuvaus- ja kuljetuskoneena Lentorykmentti 4:ssä, jonka nimi sittemmin muuttui muotoon 1. lennoston Kuljetuslentue.

Vuonna 1955 kone päätettiin kunnostaa käyttäen siihen varaosakoneeksi DO-1 ”Hanssin-Jukkaa”. Viimeinen lento suoritettiin 9. huhtikuuta 1956. Lokakuussa “Isoo-Antti” poistettiin käytöstä kuluneisuuden ja tyyppikirjavuuden vähentämisen vuoksi. Se myytiin huhtikuussa 1959 DO-1 “Hanssin-Jukan” kanssa lentomestari Osmo Rantalalle, ja se päätyi Vanajan romuliikkeelle muun sekalaisen romutavaran rinnalla. Hinnaksi tuli 125 000 markkaa, kun koneen ostohinta oli ollut 150 000 markkaa.Hyvärinen et al. 2016, s. 182–185.

OH-DLB/OH-LDB “Sisu” / DO-2 “Pikku-Lassi” Kone on tyyppiä DC-2-115, ja se rakennettiin Douglas Aircraft Companyn tehtailla Kalifornian Santa Monicassa vuonna 1936. Se lennettiin New Yorkiin, missä se purettiin osiksi ja toimitettiin Fokkerille Hollantiin, missä se koottiin uudelleen.

Kone toimitettiin vielä samana vuonna Tšekkoslovakiaan ČLS:lle (Československá Letecká Společnost). Se lensi vuosina 1936–39 ČLS:n Euroopan reiteillä. Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen kone oli hetken aikaa Deutsche Lufthansan käytössä, kunnes ČLS myi koneen Aero O/Y:lle maaliskuussa 1941. Se sai aluksi rekisteritunnuksekseen OH-DLB ja nimekseen “Sisu”, mutta jo alle kaksi kuukautta myöhemmin tunnukseksi tuli OH-LDB.

Ensimmäinen reittilento Aerolla tapahtui 11.6.1941 reitillä Helsinki–Petsamo. Sitä ennen kone oli lentänyt suomalaisen upseerivaltuuskunnan Berliiniin, missä saksalaiset ja suomalaiset koordinoivat Barbarossa-operaatiota.

Jatkosodan aikana kone lensi DB-3 -pommikoneiden hakuryhmän Mitauhun, samoin Dornier Do 17 Z -koneitten hakuryhmän Okęciehen, ja myös Morane-Saulnier -koneiden hakuryhmän Prahaan.

Kone muutettiin rahtikoneeksi vuonna 1947, mutta jo seuraavana vuonna se poistettiin käytöstä ja varastoitiin Malmin lentoasemalle.

Maaliskuussa 1948 kone luovutettiin Ilmavoimille. Se sai Bristol Mercury XV -moottorit ja se varustettiin valokuvauskoneeksi. Maaliskuussa 1950 se luovutettiin Lentorykmentti 3:n Hävittäjälentolaivue 31:n esikuntalentueelle.

Kone vaurioitui pahoin lentoonlähdössä Malmilla helmikuussa 1951. Vasemmassa moottorissa tapahtui häiriö, ja koneen ohjaaja yritti vetää koneen väkisin ilmaan. Se kaatui oikealla ja törmäsi kinokseen, päätyen mahalleen kiitoteiden risteykseen. Laskutelineiden korvakkeet olivat repeytyneet irti etummaisesta siipisalosta, keski- ja oikea ulkosiipi olivat vaurioituneet, moottorikehdot katkenneet, potkurien lavat vääntyneet samoin kuin rungon takaosan muotokaaretkin, sekä verhous oli lommahdellut. Tehdyn päätöksen mukaan runko ja välisiipi määrättiin romutettavaksi ja realisoitavaksi valtiolle edullisimmalla tavalla, loput koneesta käytettiin varaosiksi.

Runko päätyi leikkimökiksi Sipoon saaristoon Löparöhön. Sieltä se tuotiin 1986 Suomen ilmailumuseoon, ja 2010-luvulla runko käytettiin hyväksi Hanssin-Jukan entisöinnissä.Hyvärinen et al. 2016, s. 186–189.

Aeron ja Ilmavoimien DC-3 -koneet OH-LCA “Sotka” thumb|Mormonijohtaja saapuu Suomeen OH-LCA:lla vuonna 1952.

Kone valmistui Long Beachin tehtaalla vuonna 1943 ja oli tyypiltään C-47A. Se toimitettiin Yhdysvaltain ilmavoimille heinäkuussa samana vuonna ja oli samana vuonna käytössä Egyptissä ja Algeriassa. Sodan jälkeen se siirtyi Suomen valtiolle vuonna 1946. Lentoaikaa oli tässä vaiheessa vain 464 tuntia.

Suomeen kone saapui muutostöiden jälkeen Suomeen 19.10.1946. Aerolle kone luovutettiin 30.1.1947. Nimen “Sotka” se sai lokakuussa samana vuonna. Kone lensi Aerolla, kunnes se tuhoutui Maarianhaminan lentoturmassa 8.11.1963, jolloin 22 henkeä sai surmansa. Koneen jäänteitä jäi Maarianhaminan lentokentän alueelle, mutta pyrstö siirrettiin Suomen ilmailumuseoon Vantaalle keväällä 2007. Lentotunteja koneelle kertyi kaikkiaan 30 672.Hyvärinen et al. 2016, s. 190.

OH-LCB “Kuikka” / DO-7 thumb| OH-LCB Oulussa vuonna 1953.

Kone valmistui Long Beachin tehtaalla vuonna 1943 ja oli tyypiltään C-47A. Se toimitettiin Yhdysvaltain ilmavoimille marraskuussa samana vuonna. Kone nähtävästi osallistui Normandian maihinnousun, ja se oli sodan jälkeen käytössä Englannissa. Se siirrettiin sodan jälkeen Saksaan, missä se päätyi vuonna 1946 Yhdysvaltain ilmavoimien ylijäämämateriaalina Oberpfaffenhofeniin. Kone luovutettiin jo samana vuonna Suomen valtiolle ja sen muutostyöt tehtiin myös samana vuonna Hollannissa.

Kone lennettiin Suomeen 2.11.1946, ja valtio luovutti sen Aerolle 30.1.1947. Se sai nimen “Kuikka” lokakuussa 1947. Lentoaikaa oli tuolloin 1 683 tuntia.

Kone lensi Aerolla vuoteen 1963 saakka, jolloin sille oli kertynyt lentotunteja 28 314. Se luovutettiin Ilmavoimille samana vuonna ja sai tunnuksen DO-7. Ilmavoimien käytössä se oli vuoteen 1983 saakka, jolloin se myytiin Dutch Dakota Associationille Hollantiin. Kone kunnostettiin Karairin tekniikassa vuonna 1984 ja lennettiin sen jälkeen Amsterdamiin, jossa se sai tunnuksen PH-DDA. Kone tuhoutui lento-onnettomuudessa 25.9.1996, jolloin siinä olleet 32 henkilöä menehtyivät.Hyvärinen et al. 2016, s. 194.

OH-LCC “Tiira” thumb|Lentomatkustajia nousemassa OH-LCC:n kyytiin vuonna 1951.

Kone valmistui Oklahoma Cityn tehtailla vuonna 1944 C-47A -koneena ja luovutettiin Yhdysvaltain ilmavoimille heinäkuun lopulla samana vuonna. Sodan jälkeen se varastoitiin Oberpfaffenhofeniin.