Kognitiivinen kielitiede on kielentutkimuksen tieteidenvälinen suuntaus, joka yhdistelee kognitiivista psykologiaa, neuropsykologiaa ja yleistä kielitiedettä. Kognitiivisen kielitieteen malleja pidetään psykologisesti todellisina, ja sen tarkoituksena on lisätä kognitiota koskevaa tietoa. Kognitiivista kielitiedettä pidetään keinona tutkia mielen rakenteita.
Käsitteen "kognitiivinen kielitiede" ympärillä on tieteellisiä ja terminologisia kiistoja, eikä ole täyttä yksimielisyyttä siitä, mitä termillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan.
Tausta Nykyisen kognitiivisen kielitieteen alku on Noam Chomskyn vuonna 1959 julkaiseman BF Skinnerin Verbal Behavior-kirjan kritiikissä. Chomsky arvosteli perin pohjin behavioristista psykologiaa ja on sittemmin vaikuttanut behaviorismin kaikkia muotoja vastaan. Tämä auttoi 1960-luvulla psykologian valtavirran siirtymistä Yhdysvalloissa empirismistä takaisin mentalismiin kognitiivisen psykologian ja kognitiivisen tieteen uusien käsitteiden siivittämänä.
Chomsky piti kielitiedettä kognitiivisen tieteen osa-alueena mutta kutsui malliaan transformationaaliseksi tai generatiiviseksi kieliopiksi. Chomskya vastaan kielitieteellisessä taistelussa asettunut George Lakoff liittyi 1980-luvulla yhteen Ronald Langackerin ja muiden uusdarwinistisen kielitieteen kannattajien kanssa. Heidän kerrotaan valinneen uudelle viitekehykselleen nimen "kognitiivinen kielitiede" horjuttaakseen generatiivisen kieliopin mainetta kognitiotieteenä.
Näiden kehitysten seurauksena on nykyisin kolme keskenään kilpailevaa lähestymistapaa, joista kukin pitää itseään kognitiivisen kielitieteen oikeana edustajana. Yksi on Lakoffin ja Langackerin suuntaus, jonka nimi kirjoitetaan useimmiten isoin alkukirjaimin (Kognitiivinen Kielitiede). Toinen on generatiivinen kielioppi, ja kolmatta lähestymistapaa kannattavat tutkijat, joiden näkökulma jää edellisten katveeseen. Heidän mukaansa kognitiivista kielitiedettä ei saisi pitää yksittäisen viitekehyksen nimenä vaan kokonaisena tieteenalana, joka ei lähde liikkeelle teoreettiselta tasolta vaan psykologian tutkimustuloksiin nojaten.
Suuntauksia
Generatiivinen kielitiede
Generatiivisella kieliopilla on omanlaisensa otaksuma aivoissa tapahtuvasta kielen prosessoinnista. Sen kerrotaan olevan kognitiivista ja neurotieteellistä kielentutkimusta. Generatiivinen kielioppi edustaa laskennallis-representatiivista mieliteoriaa, ja se tutkii käyttäytymisvaistoja sekä kognitiivis-kielellisten algoritmien biologista luonnetta.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kielitieteilijän tekemän lauseenjäsennyksen katsotaan olevan suora tie kognitiivisten rakenteiden tarkasteluun. Väitetään, että lauseopin rakenteiden ilmaantuminen ihmismieleen on satunnaisen geenimutaation tulosta. Kieli ei siis ole alkujaan syntynyt viestintävälineeksi.
Tunnettuna esimerkkinä amerikkalainen kielitieteilijä Noam Chomsky on väittänyt, että virkerakenteet kuten "Onko mies, joka on nälkäinen, tilaamassa päivällistä" ovat niin harvinaisia, etteivät lapset opi niitä ympäristöstään. Koska lapset kuitenkin kykenevät tuottamaan niitä, Chomskyn johtopäätöksenä on, ettei kyseistä rakennetta voi oppia vaan se saadaan suoraan aivoissa sijaitsevasta kielielimestä. Generatiivisen kieliopin harjoittajat ovatkin ottaneet tehtäväkseen selvittää, mitä muita tämänkaltaisia rakenteita ihmisillä on voidakseen muodostaa kokonaiskuvan otaksumastaan synnynnäisestä kielitaidosta. Menetelmänä käytetään itsetarkastelua eli kielitieteilijä paljastaa synnynnäisiä rakenteita tutkiskelemalla käsitystään omasta äidinkielestään.
Generatiivinen kielioppi edustää mielen modulaarista näkemystä, jossa kieltä pidetään autonomisena mielimoduulina. Kieli erotetaan matemaattisesta logiikasta siinä määrin, ettei päättelykyvyllä katsota olevan merkitystä kielen omaksuntaan. Tämä generatiivinen mielikäsitys on vaikuttanut syvällisesti kognitiiviseen psykologiaan ja tietojenkäsittelytieteeseen.
Kognitiivinen Kielitiede (kielitieteen suuntaus) Toinen kognitiivisen kielitieteen lähestymistapa on nimeltään Kognitiivinen Kielitiede, isoilla alkukirjaimilla, mutta se kirjoitetaan myös usein kokonaan pienillä kirjaimilla. Tämä suuntaus sai alkunsa 1980-luvun alkupuolella, kun George Lakoffin metaforateoria yhdistettiin Ronald Langackerin kognitiiviseen kielioppiin. Yhteenliitymää seurasi useilla eri tahoilla kehitelty rakennelmakielioppi. Kognitiivisen Kielitieteen liitto sisältää kaksi erilaista kieli- ja kulttuurievoluution lähestymistapaa: käsitteellisen metaforan sekä rakennelman eli konstruktion.
Kognitiivinen kielitiede määrittelee itsensä vastakohtaksi generatiiviselle kieliopille perustellen, että kielen toiminta aivoissa on täysin yleisten prosessointiperiaatteiden varassa. Lakoffin ja Langackerin ajatuksia sovelletaan monilla tieteenaloilla. Kielitieteen ja käännösteorian lisäksi kognitiivinen kielitiede vaikuttaa kirjallisuustieteessä, pedagogiikassa, sosiologiassa, musiikkitieteessä, tekoälytutkimuksessa ja teologiassa.
A. Käsitteellinen metaforateoria
Amerikkalaisen kielitieteilijän George Lakoffin mukaan vertaukset eli metaforat eivät ole pelkkiä kielikuvia vaan ajattelutiloja. Lakoff arvelee, että käsitteellinen ajattelu on saattanut kehittyä kuva-ajattelusta sekä eläimellisistä paikkasuhteiden hahmottamismekanismeista. Käsitteellistämisen katsotaan perustuvan näön ja liikkeen fyysiseen kokemukseen, joka ruumiillistuu tiedoksi. Esimerkiksi tunteiden vertauskuva perustuu alaspäin suuntaavaan liikkeeseen, kun taas järjen vertauskuva perustuu ylöspäin suuntaavaan liikkeeseen: "Keskustelu vajosi tunnetasolle, mutta nostin sen takaisin järkitasolle." Väitetään, ettei kieli ole erillinen osa-alue vaan perustuu ihmisen muihin kognitiivisiin kykyihin, joihin lukeutuvat havaitseminen, huomiokyky, motoriset taidot sekä visuaalinen ja spatiaalinen käsittely. Samaa sanotaan muista kognitiivisista ilmiöistä kuten ajan tajusta:
"Visuaalisissa järjestelmissämme on liiketunnistimia ja esineiden/sijaintien tunnistimia. Ajan tunnistimia meillä ei ole (mitä se sitten mahtaisikaan tarkoittaa). Siksi on biologisessa mielessä järkevää, että aika käsitetään asioiden ja liikkeen muodossa. " – George Lakoff
Kognitiivisessa kielitieteessä järkiperäisen ajattelun katsotaan olevan pääosin automaattista ja tiedostamatonta. Neurolingvistisen ohjelmoinnin tavoin kieltä lähestytään aistien kautta. Kognitiiviset kielitieteilijät tutkivat tiedon ruumiillistumista etsimällä teksteistä lausekkeita, jotka liittyvät aistiskeemoihin. Esimerkiksi ilmauksessa "Kello on viisitoista yli yksitoista" sana yli edustaa kognitiivista aistiskeemaa, joka ilmenee kielessä visuaalisena tai sensomotorisena ylikulun vertauksena.
Kognitiivinen ja konstruktiokielioppi
Rakennelmat eli konstruktiot ovat sovinnaisia muoto–merkitys-pareja, joita voidaan kielievoluution yksikköinä verrata meemeihin. Niitä pidetään monikerrostumaisina. Esimerkiksi idiomit ovat ylemmän tason rakenteita, jotka sisältävät välitason rakenteinaan sanoja, ja nämä puolestaan voivat sisältää morfeemeja alimman tason rakenteina. Koko ihmiskunnalla on sama ruumiintyyppi, mikä suo yhteisen perustan ruumiillistuneille ilmauksille. Tämän lisäksi kielelliset rakennelmat tarjoavat yhteisen perustan ilmauksille kunkin puheyhteisön kesken. Biologisten eliöiden tavoin rakennelmilla on omat elinkaarensa, joita konstruktiokielitieteilijät tutkivat.
Kognitiivisen ja konstruktionistisen näkemyksen mukaan kielioppia ei sanan perinteisessä merkityksessä ole olemassakaan. Se, mitä yleisesti ajatellaan kielioppina, on joukko erityyppisiä rakennelmia: monisäikeinen adaptiivinen järjestelmä; tai rakennelmien populaatio. Konstruktioita tutkitaan kaikilla kielitutkimuksen aloilla kielipedagogiikasta korpuslingvistiikkaan.
Eheyttävä kognitiivinen kielitiede Kognitiivisen kielitieteen kenttään sisältyy vielä kolmas lähestymistapa, joka ei suoranaisesti edusta generatiivisen kielitieteen modulaarista eikä Kognitiivisen Kielitieteen modulaarisuuden vastaista katsantotapaa. Eheyttävän näkemyksen kannattajat perustelevat, että aivotutkimuksen mukaan kielenkäsittely on erikoistunutta siitä huolimatta, ettei kyseessä ei olekaan autonominen moduuli. Kieltä pidetään yhtenä ihmisen kognitiivisista kyvyistä yhdessä havainnon, huomion, muistin, motoristen taitojen sekä visuaalisen ja spatiaalisen prosessoinnin kanssa sen sijaan, että se olisi niistä riippuvaista. Painopiste on kognitiivisessa semantiikassa, joka tutkii merkityksen kontekstuaalis-käsitteellistä luonnetta.
Tieteellistä kiistelyä Kognitiivisen kielitieteen tarkka merkitys, nimen oikea haltijuus ja tutkimusalan tieteellinen asema on kyseenalaistettu. Väitetään, että suuri osa niin kutsutusta kognitiivisesta kielitieteestä ei kunnolla vastaa nimeään.
"Minusta [kognitiivinen lingvistiikka] on sellaista kielitiedettä, joka hyödyntää kognitiivisen psykologian, neurobiologian ja vastaavien alojen tuloksia tutkiakseen, miten ihmisen aivot tuottavat ja tulkitsevat kieltä. Toisin sanoen kognitiivinen kielitiede on kognitiivista tiedettä, kun taas Kognitiivinen Kielitiede ei sitä ole. Suurin osa generatiivisesta kielitieteestä ei niinikään ole mielestäni oikeasti kognitiivista."
– Bert Peeters
On väitetty, että yllä mainitut viitekehykset, jotka väittävät tutkivansa kognitiota, ovat pseudotieteitä, koska niiden mieltä ja aivoja koskevat näkemykset ovat perin pohjin nykyisen neurotieteen vastaisia, ja että ne perustuvat tieteellisesti perättömiin guruoppeihin. Näiden viitekehysten jäsenten kerrotaan myös omineen muiden tutkijoiden tuloksia väittäen niitä omaksi työkseen. Vaikka kritiikin on myönnetty olevan osittain perusteltua, siihen on vastattu huomauttamalla, että jotkin kognitiivisen kielitieteen tutkimukset ovat kuitenkin tuottanut hyödyllistä tietoa.
Katso myös
Psykolingvistiikka
Lähteet
Viitteet
Luokka:Kielitiede Luokka:Kognitiotiede