Ülo Nugis (28. huhtikuuta 1944 Tallinna – 28. marraskuuta 2011) oli virolainen poliitikko ja yrittäjä.
Koulutus ja ura Neuvostoliiton aikaan Ülo Nugis valmistui Tallinnan teknisestä korkeakoulusta sen rakennus- ja mekaniikkaosastolta vuonna 1962. Sen jälkeen hän opiskeli Valko-Venäjän ammattikorkeakoulussa sen konetekniikkalinjalla Minskissä vuosina 1965-1967. Viron itsenäistymisvaiheessa hän opiskeli Yhdysvalloissa Delawaren yliopistossa oikeus- ja valtiotieteitä vuonna 1991.
Nugis työskenteli Neuvosto-Virossa Minskin opintojen jälkeen Tallinnan teknisessä korkeakoulussa opettaja vuosina 1967-1968 ja sen jälkeen insinöörinä useissa Neuvosto-Viron yrityksissä vuosina 1967–1974. Vuonna 1974 Nugisista tuli rakennusmateriaaleja tuottavan Ehitusdetail-tehtaan johtaja vuosiksi 1974–1980 ja sen jälkeen Dünamon suksitehtaan johtaja vuosiksi 1980–1986. Vuonna 1986 hänestä tuli Estoplastin tehtaan johtaja. Tässä tehtävässä hän työskenteli vuosina 1986-1990. Estoplastin toiminta oli sikäli erikoinen, että se Nugisin neuvoteltua suoraan puoluejohtaja Mihail Gorbatšovin kanssa hän sai oikeuden siirtyä paikallisen Neuvosto-Viron ministeriön alaisuuteen, jota saattoi pitää yhtenä perestroikan saavutuksena. Estoplast-johtajuuden aikaan hän toimi vuosina 1988–1991 Viron työntekijäliiton puheenjohtajana.
Kohti itsenäisyyttä Nugis oli vuodesta 1973 NKP:n jäsen. Vuoden 1988 aikana käynnistynyt Laulava vallankumous loi erilaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia järjestöjä. Syntyi myös vastakkainasettelua. Virolaisten käynnistämä keskustelu taloudesta IME-ohjelman nimissä ja Kansanrintaman syntyminen aktivoivat Neuvosto-Virossa toimivien yleisliittolaisten teollisuusyritysten johdon yhdessä Moskovan keskusvallan kanssa perustamaan Työkollektiivien yhteisneuvoston () marraskuussa 1988. Vastavetona virolaiset teollisuusyritykset Nugisin johdolla perustivat Viron Työkollektiivien Liiton ().
Viron Työkollektiivien Liitto muodostikin Ülo Nugisille ja järjestön virolaisjohtajille poliittisen toimintaympäristön Laulavan vallankumouksen alussa ennen kuin puoluelaitos oli kehittynyt. Nugis oli myös Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen vuosina 1989–1991. Käynnistyneessä Laulavassa vallankumouksessa hän nousi virolaisten itsenäisyyttä hakevien poliitikkojen kärkikastiin. Hänestä tuli maaliskuussa 1990 valitun Viron tasavallan korkeimman neuvoston jäsen ja sen puheenjohtaja vuoteen 1992 saakka. Nugis oli jäsenenä myös korkeimman neuvoston kanssa kilpailleena edustuksellisena elimenä nähdyssä Viron kongressissa vuosina 1990–1992.
Nugis johti Viron valtuuskuntaa, joka aloitti kevään 1990 jälkeen Viron parlamentissa tehdyn päätöksen mukaisesti neuvottelut Neuvostoliiton edustajien kanssa taloussopimuksesta Neuvostoliiton ja Viron välillä. Elokuussa 1991 neuvotteluissa oli päästy taloussopimuksen osalta valmiiksi. Edessä odotti silloin vielä keskustelut itsemääräämisoikeudesta.
Uuden itsenäisyyden näkyviä persoonia thumb|left|Riigikogun puhemiehet Ülo Nugis ja hänen seuraajansa Ene Ergma vuonna 2008. Ülo Nugis kuului niihin, jotka äänestivät 20. elokuuta 1991 korkeimmassa neuvostossa itsenäisyyden puolesta. Uuden itsenäisyyden myötä lokakuussa 1991 Nugis oli ensimmäinen, joka toi esille pikaisen sotilaallisen liittoutumisen Natoon.
Nugis jatkoi uuden itsenäisyyden ajan ensimmäisten riigikogu-vaalien jälkeen riigikogun puhemiehenä lokakuussa 1992. Tällöin hän edusti vielä pienpuoluetta, joka oli osa vuoden 1992 vaalit voittanutta Isänmaa-vaaliliittoa, jonka pohjalta syntyi marraskuussa 1992 uusi oikeistopuolue Kansallinen kokoomuspuolue Isänmaa puheenjohtajanaan pääministeri Mart Laar. Kesäkuussa 1994 puolueessa käytiin valtataistelu, jossa Laarin vastapelurina oli Ülo Nugis, mutta Laar voitti puolueen puheenjohtajaäänestyksessä jatkaen myös vielä pääministerinä. Syksyllä 1994 Kansallinen kokoomuspuolue isänmaa hajosi, ja osa Nugisin johdolla perusti Tasavaltalaisten ja konservatiivien kansanpuolueen. Tällöin hän putosi myös Riigikogun puhemiehen paikalta. Hänet valittiin Riigikoguun kolme kertaa eli vuoden 1992 vaalien jälkeen vielä 1995 ja 1999. Nugis oli aktiivisti mukana vuosituhannen vaihteen keskittymäryhmien puoluejärjestelyissä. Hänestä tuli huhtikuussa 2001 Kehityspuolueesta Uusi Viro-puolueeksi muuttaneen puolueen puheenjohtaja sen Viron Kansanliittoon yhdistymiseen asti, jonka jäseneksi Nugis myös liittyi.
Ülo Nugis kuoli 18. marraskuuta 2011. Hänen valtiolliset hautajaisensa järjestettiin Tallinnan Kaarlen kirkossa Viron lipun peittäessä hänen arkkunsa. Hänet haudattiin sen jälkeen Metsakalmistuun.
Lähteet
Luokka:Viron Kansanliiton poliitikot Luokka:Viron kokoomuspuolueen poliitikot Luokka:Riigikogun jäsenet Luokka:Riigikogun puhemiehet Luokka:Virolaiset yrittäjät Luokka:Virolaiset insinöörit Luokka:Viron kommunistisen puolueen poliitikot Luokka:Viron puolueiden puheenjohtajat Luokka:Vuonna 1944 syntyneet Luokka:Vuonna 2011 kuolleet