Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta 1899–1905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan.
Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä.
Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, minkä jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja vuoden 1905 suurlakkoon.
Suomen liittäminen Venäjään 1809 Suomi oli virallisesti liitetty Venäjään 17. syyskuuta 1809 Haminan rauhansopimuksen mukaisesti, jolloin Ruotsi luopui Suomesta. Venäjän keisari Aleksanteri I oli antanut vakuutuksen siitä, että Suomen uskonto, lait ja erikoisoikeudet pidetään voimassa.Klinge, Keisarin Suomi, s. 17Cederberg, Suomen uusinta historiaa, s. 9Puntila, s. 24Wegelius 1, s. 15 Suomen suuriruhtinaskunta liitettiin Venäjään elimellisesti itsenäisenä maana, jonka valtiomuoto turvasi kansan vapauden.Parmanen, Taistelujen kirja I, s. 32Korhonen, Suomen historian käsikirja 2, s. 49–52, 63–65Tommila, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 19Danielson-Kalmari, Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan, s. 2Klinge, Keisarin Suomi, s. 16-17Cederberg, s. 9 Täten erityisesti Ruotsin vuoden 1772 hallitusmuoto jäi voimaan Suomen perustuslakina, vaikka se Ruotsissa kumottiin jo samana vuonna. Valtiopäivillä 1816 Aleksanteri I laajensi Porvoon valtiopäivillä antamansa hallitsijavakuuden koskevan myös jälkeläisiään.Puntila, s. 25
Suomen asema ennen sortovuosia Suomi kohtasi sortokauden myöhempään kuin monet muut sotien kautta Venäjään liitetyt alueet. Venäläistämistoimenpiteet olivat olleet jo pidempään käynnissä Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Puolassa ja Itämerenmaakunnissa, ennen kuin niitä alettiin toteuttaa Suomessa.Homén, Passiivinen vastarintamme, s. 130–131Klinge, Keisarin Suomi, s. 248Cowles, s. 220
Baltian maiden erityisasemaa vastaan hyökättiin lehdistön ja kirjojen kautta. Juri Samarinin kirjoittama teossarja Venäjän rajamaat, jonka ensimmäinen osa käsitteli Itämerenmaakuntia, ilmestyi Berliinissä 1867. Kirjoittaja hyökkäsi voimakkaasti Itämeren maakuntien erityisasemaa vastaan. Samarin syytti baltteja tahallisista käännösvirheistä tärkeimpien asiakirjojen teksteissä, sama syytös kuultiin myöhemmin Suomen jouduttua yhtenäistämistoimenpiteiden kohteeksi. Riikalainen historiantutkija Carl Schirren kirjoitti teoksen Liivinmaalainen vastaus Herra Juri Samarinille, jossa hän puolusti maakuntien erikoisasemaa historiallisten asiakirjojen avulla.Torvinen, s. 18–21
Venäjän kieli määrättiin 1870 Baltian virkakieleksi ja venäläinen asevelvollisuus astui voimaan. Carl Schirren oli ennustanut vuonna 1869, että seuraavaksi Baltian valtakunnallistamisen jälkeen tulee Suomen vuoro.Torvinen, s. 21 Baltian maat olivat menettäneet erityisasemansa 1870-luvun kuluessa, ja niistä oli tehty tavallisia venäläisiä maakuntia.Kansakunnan historia 2, s. Oikeauskoisen ortodoksikirkon toiminnan vahvistamiseksi Itämeren maakunnissa erotettiin useita luterilaisia pappeja viroistaan ja monet heistä karkotettiin Venäjälle.Hyvämäki, Ennen routaa, s. 173–174
Puolan kapinan kukistamisen jälkeen suoritettiin N. A. Miljutinin, ruhtinas Vladimir Tšerkasskin ja Juri Samarinin johdolla talonpoikaisreformi, jonka avulla oli tarkoitus herättää Puolan kansan alemmissa kerroksissa myötätuntoa Venäjää kohtaan. Puolassa venäjän kieli otettiin käyttöön virkakielenä, sekä venäläinen hallinto perustettiin. Tällä tavoin Puolan erityisoikeudet poistettiin ja maasta tehtiin tavallinen venäläinen maakunta.Platonov S. F, s. 445–446Hytönen, s. 135
Nikolai I:n hallitsijakausi thumb|right|200px|Nikolai I. Horace Vernet’n maalaama muotokuva 1830-luvulta. Aleksanteri I:n kuoltua Venäjän hallitsijaksi tuli 24. joulukuuta 1825 hänen nuorempi veljensä Nikolai I, joka vahvisti antamassaan hallitsijanvakuutuksessa Suomen perustuslaillisen erityisaseman itsenäisenä, joskin Venäjään liitettynä valtiona.Parmanen: Taistelujen kirja 1, s. 34.Korhonen: Suomen historian käsikirja 2, s. 131.Klinge: Keisarin Suomi, s. 76–77.
Venäjä oli pitkään tyytynyt siihen, että valtakuntaan liitetyt kansat saivat muodollisesti alistuttuaan hoitaa omia asioitaan rauhassa. Tämä selittää sen, että vallatut alueet, Itämerenmaakunnat ja Puola ja varsinkin Suomi, saivat pitkän aikaa säilyttää verraten laajan autonomian.Olsoni, Emerik, s. 81–82.
Lainopin professori J. J. Nordström oli 1842 opettanut Helsingin yliopistossa luennoillaan, että Suomi on valtio, joka on reaaliunionissa Venäjän kanssa.Torvinen, s. 36–37.
Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n aikana kansalliskiihko Venäjällä oli niin vähäistä, ettei se vaikuttanut Suomen oloihin. Seuraavan keisarin Aleksanteri II:n aikana kansalliskiihkoiset venäläiset pyrkivät hävittämään Suomen erityisaseman sisäisesti itsenäisenä valtiona.Tommila: Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 25–27.Klinge: Keisarin Suomi, s. 77.
Aleksanteri II:n hallitsijakausi thumb|right|200px|Aleksanteri II noin vuonna 1880. Nikolain kuoltua 1855 häntä seurasi hallitsijana Aleksanteri II, joka oli Suomelle myötämielinen hallitsija. Hänen aikanaan Suomen erityisasemaa ja autonomiaa kunnioitettiin.
22. ja 23. helmikuuta 1863 alkanut Puolan kapina sai Venäjällä aikaan suurten yhteiskunnallisten uudistuksien lopettamisen. Suomessa vuosina 1856 ja 1863 aloitettuja uudistuksia saatiin kuitenkin jatkaa sillä edellytyksellä, että kaikesta separatismista luovuttaisiin. Ensimmäinen murhayritys keisaria vastaan tehtiin vuonna 1866.Klinge, Keisarin Suomi, s. 211–211, 243
Aleksanteri II:n murha Suomen ja Venäjän suhteet viilenivät 1880-luvulta alkaen hitaasti, mutta selvästi. Taustalla oli vanhoillisen ja nationalistisen suuntauksen voimistuminen Venäjän politiikassa.Klinge, Keisarin Suomi, s. 274 Näkyvin syy tälle oli Aleksanteri II:n murha vuonna 1881,Cederberg, Suomen uusinta historiaa, s. 30Platonov S. F, s. 454 mutta se liittyi myös lisääntyneeseen yleiseurooppalaiseen imperialismiin, jossa nähtiin, että vähemmistökansallisuudet piti sulauttaa valtaväestöön valtakunnan yhtenäisyyden turvaamiseksi.Tommila, Päiviö, Venäläinen sortokausi Suomessa, s. 21
Venäläisnationalistit saivat esikuvaa Saksan puolalaisalueilla noudatetusta politiikasta.Homén, Passiivinen vastarintamme, s. 131 Keisari Aleksanteri III oli vanhoillisten nationalistien johdatettavissa ja hyväksyi heidän toimintansa pääpiirteittäin.Pentti Virrankoski: Suomen historia, osa 2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki, 2001, s. 576–578Cowles 1972, s. 219.Hedenström, s. 94–95Paasikiven muistelmia sortovuosilta 1, s. 15
Isänmaallisten venäläisten panslavistien keskuudessa oli jo Serbian sodan aikana 1876–1877 selvät suunnitelmat Suomen valtakunnallistamisesta. Turkissa ja Balkanilla sotinut suomalainen eversti Waldemar Becker oli tutustunut venäläisiin panslavisteihin ja heidän Suomea koskeviin suunnitelmiinsa, jotka vain odottivat otollista hetkeä tullakseen toteutetuiksi.Becker, s. 120–121 Becker kirjoitti ranskalaisessa aikakauslehdessä Le contemporain vuonna 1880 kirjoituksen Riippumaton ja puolueeton Suomi, jossa hän määritteli Suomen aseman Venäjän valtakunnassa, todeten Suomen merkityksen Venäjälle olevan lähinnä strateginen, pääkaupunki Pietarin turvaamiseksi hyökkäyksien varalta. Becker kirjoitti myös tulevista sortotoimenpiteistä 20 vuotta ennen niiden alkamista, kuvaten yksityiskohtaisesti valtakunnallistamistoimenpiteitä, jotka myöhemmin toteutettiin. Becker kirjoitti myös aseellisesta vastarinnasta, Suomen irtaantumisesta Venäjästä ja maan itsenäistymisestä. Kirjoitus herätti Suomessa ja Venäjällä paheksuntaa ja sen pelättiin vaarantavan Suomen hyvät suhteet Venäjään.Becker, s. 153–158, 294–348
Aleksanteri III:n hallitsijakausi thumb|200px|Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna Tanskassa 1893 Aleksanteri III oli allekirjoittanut Suomen autonomisen aseman takaavan hallitsijanvakuutuksen.Hornborg, s. 224 Sortokautta edeltäneet ensimmäiset sortotoimenpiteet tapahtuivat Aleksanteri III:n hallitsijakaudella, jolloin Suomen postilaitos määrättiin Venäjän postilaitoksen alaiseksi. Hänen hallitsijakautensa aikana taantumukselliset voimat pääsivät Venäjällä valta-asemaan ja liberaalit joutuivat sivuun.Platonov S. F, s. 458
Suomen erityisasemaa vastaan hyökätään 1880-luvulta lähtien Vuodesta 1883 lähtien monet venäläislehdet alkoivat kritisoida Suomen erityisasemaa. Venäjän ja Britannian välille kehittyi konflikti Afganistanissa vuonna 1885, mikä Suomessa herätti pelkoa rannikon ja kauppalaivaston joutumisesta sotatoimien kohteeksi, niin kuin Krimin sodan aikana oli tapahtunut.Cowles, s. 198–200Hedenström, s. 138–140Puntila, s. 63Torvinen, Taimi, s. 1–2 Krimin sodan aikana suomalaiset olivat ottaneet hyvin vastaan Suomea puolustamaan lähetetyt venäläiset joukot. Sotilaille oli tarjottu voileipiä, piirakoita ja viinaryyppyjä. Suomalaiset lääkärit tarjoutuivat hoitamaan maksutta venäläisiä haavoittuneita ja sairastuneita.Kansakunnan historia 2, s. 143, 210–211
Ennen 1880-lukua Suomen erityisasemaa ei juurikaan käsitelty Venäjän lehdistössä, mutta Puolan kapinan aikana 1863 venäläinen lehti Moskovskije vedomosti kiinnitti huomionsa Suomen ”separatistien” kirjoituksiin Helsingfors Dagbladetissa olleen Suomen puolueettomuudesta haaveilleen kirjoituksen johdosta.Polvinen, Valtakunta ja rajamaa, s. 44Sinkko, s. 22Juva, 8, s. 50,54Torvinen, s. 25
Helsingfors Dagbladin päätoimittaja, kiihkeä liberaali Anders Herman Chydenius esitteli lehdessään 15. huhtikuuta 1863 ajatusta Suomen julistamisesta puolueettomaksi.Paasivirta, s. 227–228 Ajatuksen takana oli huoli siitä, että suomenruotsalaiset joutuisivat sotimaan suomalaisia vastaan, jolloin Suomen puolueettomuus estäisi ”veljessodan.” Klinge, Keisarin Suomi, s. 210 Ilmeisesti Helsingfors Dagbladetin aineiston perusteella brittilehti Daily News julkaisi jutun, jossa väitettiin suomalaisten poliitikkojen esittäneen, että Suomi ja Venäjä ovat kaksi eri valtiota ja toivoneen Suomen julistautuvan sodan syttyessä puolueettomaksi.Kansakunnan historia 2, s. 172–173Torvinen, Taimi, s. 28 Fennomaani Snellman otti kantaa puolueettomuuskeskusteluun Litteraturbladetissa heinäkuun alussa 1863 kirjoittamassaan ”Sota vai Rauha” -kirjoituksessaan. Hänen lähtökohtanaan oli fennomaanien korostama lojaalisuus keisaria kohtaan. Hän tuomitsi Suomessa esiintyneen spekuloinnin ja tilanteen johdosta syntyneet epärealistiset toiveet Suomen aseman muuttumisesta. Kirjoitus oli selvä vastaus liberaalien puolueettomuusteesille.Paasivirta, s. 230–231
Venäläinen panslavisti, biologi Nikolai Danilevski väitti vuonna 1869 julkaisemassaan teoksessaan Venäjä ja Eurooppa, että suomalaiset kuuluvat tuottamattomaan rotuun, jonka historiallinen tehtävä on sulautua sivistystä luovaan venäläiseen rotuun.Kansakunnan historia 2, s. 211