Karjalaksi kutsutaan laajaa koillis-Euroopassa sijaitsevaa aluetta, joka nykyisin on jaettu Suomen ja Venäjän valtioiden kesken. Karjala muuttui kiistellyksi raja-alueeksi 1200-luvun lopulla, jolloin Ruotsi ja Novgorod taistelivat Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan herruudesta. Karjala jaettiin näiden valtakuntien kesken vuonna 1323, ja tästä lähtien rajan läheisyys on vaikuttanut voimakkaasti Karjalan eri osien historiaan. Karjala on joutunut toistuvasti sotanäyttämöksi aina 1900-luvulle saakka. Valtionrajat alueella ovat siirtyneet moneen kertaan, ja monet Karjalan asukkaat ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa. Toisaalta rajan yli on tapahtunut myös rauhanomaista vuorovaikutusta, kuten kaupankäyntiä ja kulttuuri-ilmiöiden lainautumista.
Karjalan asutus on vanhastaan ollut suomensukuista. Suomalaisen, suomalaisiin lukeutuvien karjalaisten, karjalankielisten karjalaisten ja vepsäläisen väestön juuret juontuvat esihistoriaan saakka. Venäjälle kuuluvan Karjalan valtaväestö on nykyisin venäläistä.
Esihistoria
Karjalassa on ollut ihmisasutusta 10 000 vuotta.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 13 Rautakaudella arkeologisten löytöjen määrä kääntyy nousuun 700-luvulta jaa. Viikinki- ja ristiretkiajalla Laatokan ja Äänisen rannoilla on jo voimakkaita asutuksen jälkiä. Korela eli Käkisalmi vakiintui keskukseksi.
Itsenäisen Karjalan historia Karjalaiset pohjautuvat Kannaksen, Saimaan ja Laatokan seutujen varhaismetallikautiseen väestöön, joka sittemmin sai vaikutteita Varsinais-Suomesta, Hämeestä ja Suomenlahden eteläpuolelta. Laatokan luoteisrannikolle syntyneen "alku-Karjalan" arkeologiset löydöt osoittavat selviä yhteyksiä Hämeeseen ja läntiseen kulttuuripiiriin 600–800-luvuilla. Muinais-Karjala nousi kukoistukseen ristiretkiajalla ja samalla alueella voimistui Novgorodin kulttuurinen ja poliittinen vaikutus.
Asutuksen uskotaan muodostuneen Laatokan alueen alkuperäisväestöstä, jonka keskuuteen oli 700-luvulta lähtien ehkä siirtynyt länsisuomalaista uudisasutusta. Kielitieteilijöiden mukaan Laatokan alueella puhuttiin näihin aikoihin eli rautakaudella itäkantasuomea eli varhais- ja muinaiskarjalaa, josta sekä karjalan kielen että suomen kielen kaakkois- ja itämurteiden katsotaan kehittyneen.Jussi Leskinen: Karjalaisten kielimuotojen alkuperän arvoitus. Matti Saarnisto (toim.): Karjalan synty. Viipurin läänin historia I. Karjalan Kirjapaino Oy: Jyväskylä 2003. S. 448–449Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 24–25
Karjalaiset asuivat Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä sekä Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla. Näillä alueilla muotoutui niin sanottu muinaiskarjalan kieli, jonka puhujia siirtyi rautakauden loppuvaiheessa ja keskiajalla myös Savoon, Vienan rannoille ja jopa Pohjois-Pohjanmaalle.Miksi nykyään on kaksi Karjalaa ja kahden kielen karjalaa
Jakamattoman Karjalan taloudellisen nousukauden alku oli 900-luvulla, jolloin karjalaiset kauppiaat myivät arvoturkiksia Olhavanjoen alajuoksulla olevan Laatokanlinnan kautta Novgorodiin, Kiovaan ja Bysanttiin, Volgan kautta myös Mesopotamiaan ja Lähi-itään. Viipurin kautta Suomeen ja Ruotsiin.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 25, 30
Karjalaisten vanhimpia kauppapaikkoja olivat Viipuri, Käkisalmi ja Aunus. Karjalaiset kauppamiehet matkustivat Pohjanlahdelle meritse Suomenlahdelta, sekä Saimaan vesistön halki Pyhäjoen ja Oulujoen suistoihin. Vienanlahdelta Kemijoen kautta, ylittäen Maanselän, päätyen Peräpohjolan ja Kainuun vesistöjen kautta Kemin ja Oulun rannikoille.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 30
Keskiaikaisia kauppapaikkoja olivat Suvannon Taipale, Sortavala Laatokan rannalla, Poventsa ja Suoju Äänisjärven rannalla sekä Suma ja Vienan Kemi Vienanmeren rannikolla.
Karjalaisen asutuksen keskusalueita olivat Viipurinlahden ympäristö, Laatokan pohjoisrannikko, Karjalankannas, Äänisjärven ympäristö sekä Aunuksen seutu. Karjalaisia uudisasukkaita oli Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Vienan rannikoilla.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 37
Novgrod alisti Aunuksen ja Syvärin seudut arkkipiispalliseen hallintoon 1100-luvun alkupuolella, Aunus maksoi kirkollisveroa Novgorodin piispalle 1137. Laatokanlinnaan rakennettiin Pyhän Yrjön kirkko 1100-luvun loppupuolella.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 37, 63 Valamon luostari syntyi 1100-luvun puolenvälin jälkeen.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 64
Jälkiä 1100-ja 1200-lukujen karjalaisasutuksesta on löytynyt myös Hämeestä, muun muassa Nastolasta. Lisäksi keskiajalla idässä Karjalaan laskettiin kuuluvan Kauko-Karjala, johon kuuluivat muun muassa Äänisen takaiset Puudosin ja Kargopolin alueet. Nautinta-alueina karjalaisilla olivat vielä 1200- ja 1300-luvuilla Pohjois-Pohjanmaan joet Torniosta Pyhäjokeen sekä Kuolasta Kantalahti ja Välijärvi.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 27
Novgrodin ruhtinas Jaroslav lähetti pappeja kastamaan karjalaisia kesällä 1227, pyrkimyksenään saada Karjala Novgorodin yhteyteen. Karjalaiset olivat Novgorodin liittolaisia ja osallistuivat Novgorodin liittolaisina hyökkäyksiin hämäläisiä, ruotsalaisia ja Baltian alueella olevia saksalaisia vastaan.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 39
Karjalaiset kantoivat Lapinveroa Ruijasta Kuolan niemimaalle saakka.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 41
Karjalaiset olivat itsenäisiä vielä vuonna 1269. Karjalaiset osallistuivat Novgorodin liittolaisina Venäjän sisäisiin kiistoihin, kapinaan ruhtinas Dmitriä vastaan. Ruhtinas Dmitri miehitti 1278 Karjalan, rangaistukseksi karjalaisten osallisuudesta kapinaan. Tuolloin Karjalankannas ja Laatokan Karjala alistettiin Novgorodin vallan alaisuuteen.
Karjala joutui Novgorodin valtaan ilmeisesti 1280-luvulla, jolloin se muodosti Käkisalmesta (Korelasta) käsin hallitun alueen.
Idän ja lännen välissä – Karjalan kansa jakaantuu
Karjalan asutus jakaantui keskiajalla, kun Karjala jaettiin Ruotsin ja Novgorodin ja siten katolisen ja ortodoksisen kirkon kesken. Uskonnollinen ero, kulttuuri- ja kauppayhteyksien suuntautuminen sekä muuttoliikkeet johtivat siihen, että Novgorodin puolella muinaiskarjalan kielestä kehittyi vähitellen karjalan kieli eli varsinaiskarjala. Ruotsin Karjalassa puhuttu kieli muodostui läntisten vaikutteiden voimasta ns. viipurinkarjalaksi ja lopulta suomen kielen kaakkoismurteiden ryhmäksi, jota nimitetään myös suomen kielen karjalaismurteiksi. Myös Savossa ja Pohjois-Karjalassa puhutut suomen savolaismurteet palautuvat muinaiskarjalaan. Pohjois-Karjalassa puhuttavissa suomen itäisissä savolaismurteissa on yhä runsaasti karjalan kielestä periytyvää sanastoa.
Ristiretkiajalla Muinais-Karjala kuului Novgorodin kauppatasavallan vaikutuspiiriin. Kolmannen ristiretken aikana ruotsalaiset valtasivat Karjalankannakselta Viipurin ja perustivat Ruotsin marski Torgils Knutsonin johdolla saaressa sijainneelle, entisen karjalaisen linnakkeen paikalle, Viipurin linnan 1293.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 42
Karjalaiset nousivat kapinaan Käkisalmessa 1308, Novgorodin Karjalaan nimittämän lääninherra pajari Boris Konstantinovitsin ankaran verotuksen vuoksi, pyytäen Ruotsilta apua. Novgorod kukisti kapinan ja erotti Boris Konstantinovitsin. Toinen kapina puhkesi 1314, Novgorod kukisti kapinan ja surmasi vierasmaalaiset ja karjalaiset petturit. Novgorod rakensi Pähkinänlinnan Laatokan portiksi Nevajoen niskalle.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 44
Venäläiset kronikat mainitsevat karjalaisten sotaretkiä jäämien eli oletettavasti suomalaisten tai hämäläisten kimppuun vuonna 1040. Ruotsalaiset ja novgorodilaiset kilpailivat 1200-luvulla Suomen hallinnasta. Ruotsin tuella katolinen usko ja suomalainen asutus etenivät pohjoiseen ja itään päin. Karjalankannaksen länsiosa omaksui katolisen uskon ja siellä puhuttu kieli sai vaikutteita suomen länsimurteista.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 35–36, 46, 48–52
Karjalan kahtiajako vahvistettiin Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vuonna 1323, jolloin kolme pogostaa Äyräpää, Jääski ja Savilahti siirtyi Ruotsin hallintaan. Pähkinäsaaren rauhan raja jakoi Karjalan kahtia, karjala jaettiin ensimmäisen kerran Ruotsin ja Novgorodin kesken. Osa läntisistä pogostoista lienee siirtynyt Ruotsin valtaan jo aikaisemmin. Länsipuolelle rajaa jääneet karjalaiset kastettiin katoliseen uskoon. Karjalan puoliskot alkoivat tästä pitäen kehittyä eri suuntiin. Keskiajan mittaan uskonnollinen, kielellinen ja kulttuurinen vastakohtaisuus syveni ja rajakahakat ja hävitysretket yleistyivät.
Karjalaisten vaikutusalueet ulottuivat Vienanlahden länsirannikolle, jonne siirtyi asutusta Laatokan Karjalasta ja Äänisen suunnalta. Pohjanlahti oli karjalaisten vaikutusaluetta, karjalaista asutusta oli Iijoella, Kemijoella ja Torniojoen alajuoksulla.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 45
1100- ja 1200-luvuilla lähtien karjalainen asutus oli levinnyt Laatokan rannoilta Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Karjalaisten nautintaoikeus Pohjois-Pohjanmaalla asetettiin kyseenalaiseksi ruotsin kuninkaan rajoittaessa karjalaisten kauppapurjehdusta Pohjanlahdella 1365. Oulunjoen suulla oli karjalaisten rakentama hirsinen linnake, jonka lääninherra Bo Joninpoika Grip valtasi. Karjalaiset hyökkäsivät Oulunjoen linnaa vastaan karjalaisen päällikön Vallitun johdolla vuonna 1377, hyökkäys päättyi karjalaisten tappioon.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 69–70
Keskiajan kuluessa länsisuomalainen uudisasutus kuitenkin syrjäytti karjalaiset monin paikoin. Karjalaisasutuksen painopiste keskittyi enemmän Vienanmeren rantojen suunnalle. Vuonna 1473 Kalmarin Unionia johtanut Tanskan Torkkeli Knuutinpoika Viipurista käsin rakennutti Olavinlinnan itärajalla uhkaavan sodan eli vanhan vihan vuoksi. Rajariidat kärjistyivät uudestaan vuonna 1555 Kustaa Vaasan sotaan.
Laatokan Karjalan, Äänisen Karjalan, Vienan rannikon ja Vienan Karjalan sisämaan asukkaiden määrä oli 1500-luvun alussa yhteensä noin 105 000 henkeä.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 80–81 Ruotsin Karjalan asukasluku vuonna 1560 oli noin 65 000 henkeä.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 93 Venäjän karjalan väkiluku oli 1560-luvulla noin 135 000 henkeä.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 107
Ruotsin suurvallan aika – Ruotsi valloittaa lisää Karjalan alueita Vuonna 1595 Täyssinän rauhassa Pohjois-Karjalan asutus jäi osittain Ruotsille.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 127 Vaikka ortodokseille oli myönnetty uskonnonvapaus, pyrkivät ruotsalaiset käännyttämään väestöä luterilaisuuteen, tosin heikolla menestyksellä. Käännytyspolitiikka, kulttuuriset seikat, sekä alueen raskaat verotusolot aiheuttivat ortodoksien laajan pakolaisliikkeen Venäjän puolelle parempiin oloihin.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 130
Venäjän sisäiset valtataistelut veivät 1600-luvulla maan sekasortoon, johon Ruotsikin sekaantui. Palkkioksi Vasili Šuiskille annetusta tuesta tämä oli luvannut Ruotsille Laatokan Karjalan. Inkerin sodan aikana Ruotsi valloitti Käkisalmen kaupungin vuonna 1611 ja sai Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan alueen, joista muodostettiin kenraalikuvernöörikunta.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 128-131 Rauhan jälkeen alkoi savolaisten ja länsikarjalaisten muuttoliike tyhjentyneille tiloille. Käkisalmen Karjalasta muodostui alue, jossa asui sekaisin kantaväestöä ja tulokkaita. Ruotsi ryhtyi käännyttämään ortodoksista väestöä luterilaiseksi ja verottamaan sitä ankarasti. Suurin osa ihmisistä pakeni Venäjän puolelle, noin 11 000 henkeä, joista osa päätyi Tverin alueelle.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 167 Tästä syntyi Tverin Karjala, jossa on yhä karjalaista asutusta ja muun muassa oma karjalan kirjakieli. Ruotsin puolelle jäänyt väestö kääntyi luterilaisiksi. Pakolaisten tilalle siirrettiin uutta luterilaista väestöä Savosta ja Länsi-Karjalasta.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 165-167
Venäjän puolella karjalaisten vaikeuksia lisäsivät korkea verotus ja maaorjuus, jotka aiheuttivat toistuvia kapinoita.Kirkinen, Karjalan kansan historia, s. 177, 180–183
1600-luvun väestömuutos Karjalassa