pienoiskuva|Kitagawa Utamaro, Kurtisaani Hanao-gi O-giyan talosta, 1793–1794, 36,9 × 24,5 cm, puupiirrospainokuva, Minneapolis Institute of Arts, Minneapolis. Bijinga tai bijin-ga (, ’kauniiden naisten kuvat’) oli genre japanilaisessa ukiyo-e-tyylisuunnassa Edo-kaudella. Bijinga-teokset olivat maalauksia tai puupiirrostekniikalla toteutettuja painokuvia. Bijinga on myöhemmin ollut myös yleistermi kauniiden naisten kuville japanilaisessa taiteessa.

Bijingassa kuvattiin idealisoitua naiskauneutta. Kuvien naiset olivat usein hallintokaupunki Edon (nykyisin Tokio) Yoshiwaran ilotalokaupunginosan kurtisaaneja. Painokuvat olivat aikansa populaarikulttuuria, jonka yleisö oli etenkin kaupunkien vaurastuva kauppias- ja käsityöläisluokka chōnin.

Taustaa Ukiyo-e-tyylisuunta kehittyi ja kukoisti Edo- tai Togukawa-kaudella 1600-luvulta 1800-luvun loppupuolelle. Puupiirrostekniikalla toteutetut ukiyo-e-painokuvat olivat suuren yleisön populaarikultturia. Ne tuotettiin puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin eikä niitä pidetty omana aikanaan taiteena.Bell 2004, s. 6.Carpenter 1998, s. 41.Marks 2010, s. 21. Painokuvien ja maalausten aiheina olivat Edon suurkaupungin viihde, muoti ja kevytmielinen nautintojen maailma, erityisesti Yoshiwaran ilotalokaupunginosa ja kabuki-teatterien korttelit. Tästä tuli myös tyylisuunnan nimi ukiyo-e, ’leijuvan maailman kuvat’. Kuvattu maailma oli kaukana aikansa keskivertojapanilaisen elämänpiiristä ja arkielämästä.Seppänen, 2005.Fahr-Becker & Murray 1997, s. 521–527.Uhlenbeck & Winkel 2005, s. 13–15.

Alusta saakka yksi ukiyo-e-kuvien lajityypeistä oli bijinga tai bijin-ga, kirjaimellisesti ’kauniiden naisten kuvat’, joissa esitettiin idealisoitua kauneutta.Marks 2010, s. 28. Useimmat tunnetut ukiyo-e-mestarit suunnittelivat tai maalasivat uransa aikana myös bijinga-kuvia. Bijingan nuoret naiset olivat prostituoituja tai geishoja, usein nykyisten elokuvanäyttelijöiden kaltaisia tunnettuja tähtiä. Kaupungin tavallisille asukkaille he olivat tavoittamattomissa olevia unelmia. Painokuvissa Yoshiwaran elämästä tuli myyvä tuote. Kuvissa oli vahva eroottinen pohjavire.Carpenter 1998, s. 383.Marks 2010, s. 27–28.

Ennen ukiyo-en aikaa prostituoitujen esittäminen japanilaisessa taiteessa oli ollut tabu, ja naiset oli kuvattu kaavamaisesti.Harris 2010, s. 99–100, 102. Idealistisuudestaan huolimatta ukiyo-en naiset olivat realistisempia kuin aiemmat naiskuvat japanilaisessa taiteessa. Kuvien naisten hiukset paljastivat niskan ja kimonon leikkaus vartalon muodot.Harris 2010, s. 107. Varhaisissa kuvissa oli yksittäisiä naisia, naispareja tai naisryhmiä viettämässä aikaa, valmistautumassa iltaa varten tai kävelemässä Yoshiwaran kaduilla. Päähuomio oli naisten vartaloissa ja tyylissä. Muotitietoiset ja hedonistiset kaupunkilaiset ostivat kuvia, jotka esittivät uusimpia hiustyylejä, koruja, meikkaustyylejä ja kimonomuotia. Bijinga sekä kuvasi aikansa tyyliä että loi sitä. Useat kuvista olivat mainosjulisteita, joissa mainittiin nimeltä tunnettu kurtisaani tai ilotalo. Toisinaan kuvien naiset esiintyivät tuotteiden, esimerkiksi saken kanssa. Vasta myöhemmin kuvissa esitettiin laajemmin elämää ilotaloissa, naisia yhdessä asiakkaiden kanssa tai viettämässä aikaa keskenään.Harris 2010, s. 99–100.

Tunnettuja mestareita

Varhainen bijinga (1600–1740) Jo ensimmäinen nimeltä tunnettu ukiyo-e-mestari Hishikawa Moronobu (1618–1694) suunnitteli ja maalasi bijinga-kuvia. Häntä seurannut Kaigetsudon koulukunta (1688–1735) erikoistui bijinga-kuviin. Mestari Kaigetsudo Ando (1671–1743) oli maalari, mutta hänen oppilaidensa Anchin, Dohanin ja Doshinin työt olivat painokuvia. Värikkäät, voimakkain ääriviivoin rajatut painokuvat olivat suuria seinille ripustettavia kääröjä, jotka tunnettiin nimellä kakemono-e.Harris 2010, s. 107. Kaigetsudo ja hänen oppilaansa loivat bijinga-ideaalin, joka vaikuttaa edelleen japanilaisessa taiteessa.Munsterberg 1982, s. 43. Kuvien naiset ovat pitkiä ja hoikkia. Erityisesti kiinnitettiin huomiota uusimman muodin mukaisiin kimonoihin.

Väripainotekniikkojen synty (1740–1780) 1700-luvun puolivälin tunnetuin bijinga-kuvantekijä oli Suzuki Harunobu (1725–1770), joka kuvasi Yoshowaran elämää. Harunobun värikkäisiin ja muodikkaisiin kimonoihin pukeutuneet naiset on usein kuvattu pareittain kokokuvissa. Harunobua pidetään moniväristen painokuvien (nishiki-e) kehittäjänä ja ensimmäisenä mestarina.Harris 2010, s. 110. Harunobun oppilas Isoda Koryūsai (1735–1790) jatkoi Harunobun kehittämän moniväritekniikan käyttöä. Useat Korysain työt olivat korkeita ja kapeita japanilaisten rakennusten paperiseinien pylväisiin tarkoitettuja painokuvia, joita kutsuttiin nimellä hashira-e.Harris 2010, s. 112. Myös Torii-koulukunnan Torii Kiyotsunen bijinga-kuvat ovat usein pylväskuvia.

Bijinga ukiyo-en huippukaudella (1780–1804) Kitagawa Utamaroa (1754–1806) pidetään yleisesti bijingan mestarina. Utamarosta tuli jo elinaikanaan tunnettu koko Japanissa, ja nykyisin hän on yksi maan taiteen ikoneista. Utamaro kuvasi painokuvissaan kaikkien sosiaaliluokkien naisten kauneutta ja herkkyyttä. Noin vuodesta 1791 alkaen hän keskittyi yksittäisten naisten kuviin tiukasti rajatuissa lähikuvissa, joita kutsuttiin nimellä ōkubi-e, ’suuren pään muotokuva’. Kuvien naisten mittasuhteet olivat liioiteltuja. Ohut kaula kannatteli suurta päätä, ja kuvan päähuomion vei usein kampaus. Utamaron tuotanto oli valtava, häneltä tunnetaan yli kaksituhatta painokuvaa.Harris 2010, s. 115.

Torii Kiyonaga (1752–1815) oli bijingan ja värien käytön mestari. Kiyonagan työt olivat usein diptyykkejä tai triptyykkejä. Hän oli tehnyt uransa alussa kabuki-näyttelijöiden kuvia, mutta keskittyi 1780-luvulla bijingaan ja etenkin kimonomuodin kuvaukseen. Kiyonaga suunnitteli myös kuvia, joissa oli laajempia näkymiä elämästä ilotaloissa.Harris 2010, s. 118. Chōbunsai Eishin (1756–1829) bijingassa naiset esitetään kokovartalokuvissa.Harris 2010, s. 122.

Utagawan koulukunnan Utagawa Toyokuni I (1769–1825) oli näyttelijäkuviin erikoistunut 1700-luvun lopun mestari, joka kuvasi myös naisia. Toyokuni sovelsi edeltäjiensä perintöä ennen kuin kehitti oman selkeän tyylinsä. Myös Toyokunin oppilas Utagawa Kunimasa (1773–1810) teki bijinga-kuvia ennen varhaista kuolemaansa 43-vuotiaana.

Ukiyo-en myöhäiskausi (1804–1868) 1800-luvulla ukiyo-en naiskuva muuttui dramaattisesti. Kultakauden idealisoidun naiskauneuden kuvauksen tilalle tuli realistisempi ja karikatyyrinen näkökulma. Aikaa onkin joskus kutsutti ukiyo-en dekandentiksi kaudeksi. Ajan tunnetuimmat bijinga-taiteilijat Utagawa Kunisada (1786–1865), Utagawa Kuniyoshi (1797–1861) ja Keisai Eisen (1790–1848) saivat yhteisen lisänimen ”dekandentit”.

Utagawa Kunisada oli Utagawa Toyokunin oppilas. Erittäin tuottelias Kunisada työskenteli eri genrejen parissa, mutta suunnitteli valtavan määrän myös bijinga-kuvia.Harris 2010, s. 126. Myös Utagawa Kuniyoshi oli Toyokunin oppilas. Hän suunnitteli naiskuvia vuosien 1818–1827 välillä itsenäisenä mestarina. Sekä Kunisadan että Kuniyoshin kuvien naisten mittasuhteet olivat liioiteltuja. Naisten pää oli liian suuri suhteessa vartaloon.Harris 2010, s. 130. Keisai Eisen oli tunnetun kalligrafin poika. Hän oli erikoistunut bijingaan ja suunnitteli valtavan määrän lähikuvia, puolikuvia ja kokovartalokuvia uusimpaan muotiin pukeutuneista naisista.

Yksi viimeisistä aidoista ukiyo-e-taiteilijoista, Toyohara Chikanobu (1838–1912) oli ”dekadenttien” eli Kunisadan, Kuniyoshin ja Eisenin oppilas. Chikanobu yhdisti perinteisen kuvauksen ulkomailta tulvineisiin uusiin ideoihin. Hänet tunnettiin erityisesti Edo-kaudelta Meiji-kaudelle tapahtuneen muutoksen kuvaajana.Harris 2010, s. 135.

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

Luokka:74.9 Maalaustaiteen historia Luokka:Ukiyo-e