thumb|upright=1.8|Afrikkalaiset muslimit ovat pääosin sunnalaisia malikiitteja, shafi'ilaisia tai hanafeja. Shiilaisia ibadiitteja on jonkin verran Libyassa ja Sansibarissa.
Islam on levinnyt Afrikassa Pohjois-Afrikkaan, Itä-Afrikkaan ja välittömästi Saharan eteläpuolelle. Se on kristinuskon ohella mantereen valtauskonto. Suunnilleen puolet afrikkalaisista on muslimeja. Heistä puolet puhuu äidinkielenään muuta kuin arabiaa.Robinson 2004, s. xviii Melkein kaikki Afrikan muslimit ovat sunneja. Pohjois-Afrikassa he kuuluvat šarian tulkinnassa maliki -koulukuntaan. Itä-Afrikassa vallitseva lakikoulu on shafi'i.
Afrikan arabialaisessa osassa Kairossa sijaitseva al-Azharin yliopisto on maailman sunnimuslimien tärkein ja arvovaltaisin keskus, eräänlainen islamin Vatikaani. Yliopisto on al-Azharin moskeijan yhteyteen keskiajalla perustetun uskonoppineita kouluttaneen madrasan seuraaja. Afrikkalainen islam on saanut lisäväriä Afrikan perinteisistä uskonnoista.Robinson 2011, s. 41
Muslimiväestön lukumäärä Maailman kaikista muslimeista 16 prosenttia asui 2019 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja 20 prosenttia Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa (MENA-maat). Koko maailman muslimeista noin neljäsosa asuu Afrikassa. Afrikassa muslimienemmistöisiä maita on etenkin Pohjois-Afrikassa ja Afrikan sarvessa. Egyptissä muslimien osuus oli 90 prosenttia, ja Mauritaniassa, Algeriassa, Marokossa ja Somaliassa jopa 99 prosenttia vuonna 2019. Monissa muissakin Afrikan maissa islam on enemmistöuskonto. Vuonna 2015 lukumääräisesti eniten muslimeja oli Afrikan maista Nigeriassa (90 miljoonaa), Egyptissä (84 miljoonaa) ja Algeriassa (37 miljoonaa). Islamin leviäminen Afrikkaan Islamin leviämiselle Afrikkaan loi edellytykset 600-luvun arabivalloitus, joka ulottui Pohjois-Afrikan halki Egyptistä Tangeriin alle vuosisadassa. Valloitusta edelsi maatalousyhteiskuntien väestökato, joka saattoi johtua kulkutaudeista ja kuivuudesta. Pohjois-Afrikassa maaseutu elpyi entiselleen vasta 800-luvulla.Fenwick, 2022, s. 431-432
Pohjois-Afrikan rannikkoalueet alkoivat islamisoitua viimeistään 800-luvulla, kun abbasidien valtionuskonto alkoi yleistyä rannikon asukkaiden keskuudessa. Arabivallan ensimmäisiltä vuosisadoilta ei vielä ole merkkejä islamista. Väestön enemmistön uskonnoksi islam muuttui vasta 1000-luvulla.
Muualle Afrikkaan islam alkoi levitä pääasiassa kauppiaiden välityksellä. Reittejä oli kaksi: ensimmäinen kulki Saharan autiomaan halki sen eteläreunoille ja siitä eteenpäin aina sademetsävyöhykkeelle asti. Toinen reitti syntyi kauppiaiden purjehtiessa Punaista merta ja Intian valtamerta pitkin Itä-Afrikan rannikoille. Islamin leviäminen seurasi kolmivaiheista kehitystä.Robinson 2004, s. 28 Ensin muslimikauppiaat toivat islamin kaupallisiin keskuksiin, joissa he olivat vähemmistönä pakanaväestön keskuudessa. Toisessa vaiheessa kaupunkien hallitsevat piirit kääntyivät islamiin. Kolmannessa vaiheessa islam alkoi levitä myös maaseudulle, missä valtaosa väestöstä asui. Tällöin islam alkoi muuttua enemmistöuskonnoksi. Viimeiseen vaiheeseen liittyi usein suufilaisten veljeskuntien synty ja jihadistinen kiivailu puhdasoppisen islamin puolesta. Tässä vaiheessa islamia alettiin levittää myös aseellisen jihadin keinoin.
Islamin leviämistä Afrikassa auttoi maantieteellinen etäisyys islaminuskon keskuksiin. Sen ansiosta afrikkalainen islam pystyi yhdistelemään itseensä afrikkalaisten uskontojen aineksia. Esimerkiksi esi-isien henget tulkittiin islamilaisiksi jinneiksi, ja entisistä jumaluuksista tuli enkeleitä. Islam ei liioin sisältänyt aineksia, jotka olisivat olleet jyrkästi ristiriidassa paikallisten heimokulttuurien kanssa.Ohlig, 2000, s. 238 Uusi uskonto eteni 1700-luvulle mennessä Keski-Afrikkaan, missä se pysähtyi sademetsävyöhykkeeseen. Itä-Afrikassa islam yleistyi kauppayhteyksien myötä rannikkoalueille. Orjakaupalla oli paljon merkitystä islamin leviämisessä.
Kauppiaitten rooli Historioitsija David Robinsonin mukaan kauppiaat olivat avainasemassa islamin leviämisessä Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan ja Itä-Afrikkaan. Kauppiaitten sitoutuminen samaan uskontoon auttoi liiketoimia, jotka perustuivat molemminpuoliseen luottamukseen. Jared Diamondin mukaan luottamuksen rakentaminen onkin yksi uskonnon perustehtävistä. Diamond 2013, s. 397 Moshe Gil tutki 1000-luvun juutalaisia kauppiaita Välimeren alueella, ja totesi melkein kaikkien toimineen kauppiasverkostossa ja hyvässä yhteistyössä muiden verkoston jäsenten kanssa. Muslimikauppiaitten liikekumppanit saattoivat asua hyvin kaukana, mutta silti heidän kanssaan oli uskaltauduttava kauppasuhteisiin. Uskonto tarjosi myös yhteisen lakipohjan erimielisyyksien sopimiseen.
Itä-Afrikka Itä-Afrikassa kauppiaitten dhow -laivat purjehtivat pitkin rannikkoa hakemassa norsunluuta, kultaa ja muita metalleja, nahkatuotteita sekä orjia. Vuorovaikutus rannikon asukkaiden kanssa toi bantukieli swahiliin arabialaista sanastoa. Kauppiaat asettuivat asumaan omiin muslimikaupunginosiinsa rannikon pieniin kauppakeskuksiin, jotka olivat poliittisesti itsenäisiä. Kauppiaat harjoittivat islamia, mutta sovussa paikallisten jumaluuksien ja tapojen kanssa. Varakkaiden kauppiaiden elämäntapa herätti kiinnostusta kaupunkien yläluokan keskuudessa ja edisti islamin leviämistä. Robinson 2004, s. 32–33 Uskoa ei Itä-Afrikassa pyritty levittämään pyhän sodan avulla. Vasta 1700-luvulla islam alkoi levitä rannikolta sisämaahan.Robinson 2004, s. 36
Saharan reitti Islam alkoi levitä kauppareittien välityksellä Saharan eteläpuolelle, missä berberiyhteisöt olivat ensimmäisiä siihen kääntyneitä yhteisöjä. Muslimikauppiailla oli suuri merkitys Sahelin alueelle syntyneiden valtioiden vaurastumisessa vuosina 800–1600. Tällaisia valtioita olivat Ghana, Mali, Songhay ja Kanem. Kun paimentolaiskansat kääntyivät islamiin, uutta uskontoa alettiin levittää myös pyhän sodan eli jihadin avulla.Robinson 2004, s. 38–40 Historia alueittain
Pohjois-Afrikka thumb|Kairouanin suuri moskeija Tunisiassa oli keskiajalla islamin tärkeä pohjois-afrikkalainen keskus. Minareetti on rakennettu vuonna 836. Pohjois-Afrikan koko rannikko Egyptistä Atlantille joutui beduiiniheimoihin kuuluvien valloittajien haltuun 600-luvun kuluessa. Hellenistisen kristillisyyden, juutalaisuuden ja sisämaan animismin ja polyteisminFenwick, 2022, s. 432-433 tilalle tuli valloittajien ismailiittinen uskonto, joka viimeistään 800-luvulle tultaessa oli muuttunut islamiksiNevo & Koren, 2003, 233–235 samalla, kun valloittajat alkoivat kuvata itseään "arabeiksi".Webb 2016, s. 44–48
Arabivalloitus polki jalkoihinsa Pohjois-Afrikkaan levinneen kristinuskon, joka vandaalien 400-luvulla tapahtuneen Pohjois-Afrikan valloituksen myötä oli saanut areiolaisen muodon. Väestön kääntymistä valloittajien uskontoon saattoi edistää se, että areiolaisuuden tavoin myös arabit torjuivat kolminaisuusopin ja käsityksen Jeesuksesta Jumalan poikana.
Damaskoksessa valtaa pitäneet umaijadit (661–750) eivät saaneet lujaa otetta Pohjois-Afrikasta. Siellä heidän valtansa rajoittui rannikon kaupunkialueisiin, kun taas paimentolaisuutta harjoittavat berberiheimot säilyttivät itsenäisyytensä.Anderson, ym., 2018, s. 2 Umaijadeja koskevista historian lähteistä puuttuvat vielä maininnat islamista, mutta heidän jälkeensä Persiasta käsin valtaan nousseet abbasidit (750–) toivat mukanaan perimätietoja profeetta Muhammedista.
Länsi-Afrikka ja Sahara thumb|Timbuktun moskeijat ja niissä toimivat madrasat eli "yliopistot" olivat islamin leviämiskeskuksia Länsi-Afrikassa. Savesta tehtyjä rakennuksia joudutaan vuosittain korjaamaan. thumb|Saharan yli kulkevat kauppareitit n. 1000–1500. Kultakentät tummennettu. Islamin leviäminen mustaan Afrikkaan eli Saharasta etelään sijaitsevalle savannialueelle on alkuvaiheiltaan epäselvää, mutta ilmeisesti kullan, suolan ja orjien kauppiailla oli asiaan osuutta. Kauppiaat solmivat yhteyksiä heimopäälliköihin ja kuninkaisiin.Ohlig, 2000, s. 240–241 Hallitsijat saivat luku- ja kirjoitustaitoisista muslimikauppiaista apua raha-asioittensa hoitajina. Koska uskonnon leviäminen ei tapahtunut valloitusten kautta, islaminuskoon kääntyminen ei johtanut näiden alueiden arabisoitumiseen tai liittämiseen islamilaisiin imperiumeihin, kuten tapahtui Pohjois-Afrikassa. Satunnaisesti sitä kuitenkin tapahtui. 1000-luvulla Marokon almoravidit valloittivat ja islamisoivat Ghanan kuningaskunnan. 1200-luvulla syntyneen Malin kuningaskunnan taustalla saattoi myös olla berbereiden tai arabien vaikutusta. Malissa oli tärkeitä kaupallisia keskuksia, kuten Timbuktu, joiden kautta islam jatkoi leviämistään. Kaupungin 1300-luvulla perustettuja koraanikouluja ja madrasoja kutsutaan lännessä usein "yliopistoiksi". Malin hajotessa sen tilalle syntyi Songhain valtakunta, jonka marokkolaiset valtasivat 1500-luvun lopulla.
Islam jatkoi etenemistä 1700-luvulle tultaessa Keski-Afrikkaan saakka. Siellä sademetsät osoittautuivat muuriksi, jota oli vaikea ylittää. Islam levisi kuitenkin vielä Hausamaana tunnetulle alueelle, joka ulottuu Pohjois-Nigeriasta Saharan autiomaahan pohjoisessa, Tšadjärvelle idässä ja Nigerjoelle etelässä. Hausat kääntyivät islamiin, ja heidän emiirinsä kävivät ajoittain pyhää sotaa. Afrikkalainen islam seurasi malikiittista šariakoulukuntaa. Länsi-afrikkalaista islamia reformoitiin islamin valtavirran suuntaan, kun siihen päästiin tutustumaan Mekkaan tehtyjen pyhiinvaellusten avulla. thumb|left|Fulbet ovat ehkä maailman suurin paimentolaiskansa. Kartta esittää maita, joissa fulbet asuvat.
Fulbet olivat ensimmäinen länsiafrikkalainen kansa, joka kääntyi islaminuskoon. He tekivät uskonnon nimissä jihadistisia valloitusretkiä käännyttäen ja alistaen lähiseudun kansoja. Sotien tuloksena syntyivät 1700–1800-luvuilla teokraattiset sotilasvaltiot Futa Djallon, Futa Toro, Sokoto, Adamawa, Liptako, Macina ja Umar Tallin tukulorivaltakunta. Kun brittiläinen siirtomaaherruus tuli Pohjois-Nigeriassa fulbien sulttaanikunnan ja emiraattien tilalle 1900-luvun alussa, britit antoivat fulanien jatkaa islamilaista lainkäyttöä, missä qadi-tuomioistuimet vastasivat tuomioista. Brittihallinnon aikana maliki-koulukunnan mukaista šarialakia jopa sovellettiin entistä enemmän. Vastaava kehitys oli tavallista myös muissa siirtomaissa. s. 86–88
Kun Saharan autiomaan raja on liikkunut kohti etelää, islamilaiset fulbepaimentolaiset ovat karjoineen vähitellen tunkeutuneet kristittyjen beromien ja muiden etnisten ryhmien viljelyalueille. Seurauksena on ollut väkivaltaisia konflikteja paimentolaisten ja maanviljelijöiden välillä. Konflikti sai lisää vauhtia Nigeriassa vuonna 1999 kun muutamassa osavaltiossa otettiin käyttöön šarialaki. Vuonna 2009 islamilainen terroristijärjestö Boko Haram aloitti aseellisen kapinan Nigerian keskushallintoa vastaan. Boko Haramin kampanjan myötä hyökkäykset kyliin ovat tulleet entistä vakavammiksi ja saaneet uskonsodan luonteen. Boko Haram vaatii šarialain täyttä toimeenpanoa koko Nigeriassa. Sen joukot ovat ajaneet pakosalle tuhansia kristittyjä beromeja.
Institute for Economics and Peace -instituutin julkaisema 2015 Global Terrorism Index luokitti Fulbe-militantit yhdeksi viidestä tappavimmasta terroristijärjestöstä maailmassa. Open Doors -järjestön mukaan sen hyökkäyksillä on etnisen puhdistuksen luonne. Ne kohdistuvat kristittyihin ja heidän kirkkoihinsa samalla, kun muslimit ja moskeijat jätetään rauhaan.
Sudan ja Itä-Afrikka pienoiskuva|Mogadishussa Somaliassa sijaitseva Islamin yhtenäisyyden moskeija on Afrikan sarven suurin.