Naturalismi filosofiassa ja tieteessä on näkemys, että todellista on vain fyysinen luonto ja että kaikki ilmiöt ovat tieteellisesti selitettävissä.; että kaikki maailmassa voidaan ymmärtää osaksi luontoa ja että tieteessä ainoat hyväksyttävät metodit ovat luonnontieteissä käytettävät metodit Tieteen termipankki 19.8.2022: Filosofia:naturalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:naturalismi.); että yliluonnollisten ilmiöiden olettaminen on joko väärinkäsitys tai virheellinen hypoteesi. Universumissa vaikuttaa vain luonnonlait. "naturalism". Oxford English Dictionary Online. Katso myös Tieteen termipankki 13.8.2022: Filosofia:naturalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:naturalismi.)
Naturalismin historia
Naturalismi on monistinen tieteenfilosofian suuntaus, jonka mukaan kaikki maailmassa voidaan ymmärtää osana luontoa ja kaikki selittää tieteen (joissakin versioissa) luonnontieteen menetelmillä. Samankaltaisia näkemyksiä on ollut myös eräillä menneillä filosofeilla kuten Aristoteleella (384-322 eaa.), Baruch Spinozalla (1632-1677) ja Auguste Comtella (1798-1857). Naturalismi siinä muodossa kuin se nykyfilosofiassa tunnetaan kehittyi kuitenkin lähinnä Yhdysvalloissa pragmatismin piirissä 1900-luvun alkupuolella. Ryhmä pragmatisteja, kuten John Dewey, Ernest Nagel, Sidney Hook ja Roy Wood Sellars halusivat filosofian lähemmäksi tiedettä ja väittivät todellisuuden koostuvan vain luonnollisesta ilman tarvetta postuloida mitään yliluonnollista. Näiden naturalistien mukaan tieteellistä metodia tulisi soveltaa kaikkiin todellisuuden eri aloihin, mukaan lukien inhimilliset "henkiset" asiat. 1900-luvun jälkipuoliskolla tunnetuin amerikkalainen naturalisti on ollut W. V. Quine (1908-2000).
Muinainen ja keskiaikainen filosofia Naturalismi on ennen kaikkea länsimainen ilmiö, mutta vastaava ajatus on ollut olemassa jo pitkään myös idässä (Eastern world). Naturalismi oli perusta kahdelle kuudesta ortodoksisesta koulukunnasta ja yhdelle hindulaisuuden heterodoksiselle koulukunnalle. Chatterjee, A (2012). "Naturalism in Classical Indian Philosophy". In Zalta, Edward N. (ed.). The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Fall 2014 Edition). Riepe, Dale (1996). Naturalistic Tradition in Indian Thought, Motilal Banarsidass. pp. 227–246. Samkhya, yksi intialaisen filosofian vanhimmista koulukunnista, asettaa luonnon (Prakriti) maailmankaikkeuden ensisijaiseksi syyksi, olettamatta persoonallisen Jumalan tai Ishwaran olemassaoloa. Carvaka-, Nyaya- ja Vaisheshika-koulut syntyivät 7., 6. ja 2. vuosisadalla eaa. Leaman, Oliver (1999). Key Concepts in Eastern Philosophy. Routledge. p. 269. Naturalismin omaksui myös eräs, itsenäinen nimeämätön ja yhtenäiseksi järjestäytymätön kungfutselaisen filosofian perinne, joka juuret juontuu Wang Chongiin ensimmäiselle vuosisadalle tai ehkä sitäkin varhaisempaan aikaan, mutta sillä oli vain vähän vaikutusta modernin luonnontieteen, filosofian ja itäisen tai länsimaisen kulttuurin kehitykseen.
Länsimainen ontologinen naturalismi sai alkunsa antiikin kreikkalaisesta filosofiasta. Varhaisimmat esisokraattiset filosofit, erityisesti milesialaiset (Thales, Anaximander ja Anaximenes) ja atomistit (Leucippus ja Demokritos), saivat ikätoveriensa ja seuraajiensa kanssa leiman "physikoi" (kreikan sanasta φυσικός tai philosnaturalkos), mistä tulee sana φύσις tai Fysis, joka tarkoittaa "luontoa". He tutkivat vain luonnollisia syitä ja sulkivat siksi pois jumalien roolin maailman luomisessa tai toiminnassa. Tämä johti lopulta täysin kehittyneisiin järjestelmiin, kuten epikurolaisuuteen, joka selitti kaiken olemassa olevan atomeilla ja niiden liikkeellä tyhjiössä. O'Keefe, Tim (2010). Epicureanism. University of California Press. pp. 11-13.
Aristoteles kritisoi edeltäjiensä ajatuksia ja käsitteli luontoa tavalla, joka karttoi heidän ylilyöntejä. See especially Physics, books I and II
Kristinuskon nousun ja dominoinnin myötä lännessä ja myöhemmin islamin leviämisen myötä islamilaisilla alueilla intellektuellit hylkäsivät naturalismin, jotten sillä oli vain vähän vaikutusta keskiaikaisessa filosofiassa. Aristoteleen empiirisen epistemologian sekä kreikkalais-roomalaisten luonnonfilosofien aiemmin kadonneiden tutkielmien uudelleen käyttöönotto aloitti keskiaikaisen skolastiikan ilman, että se lisäsi merkittävästi naturalismiin sitoutumista.
Moderni filosofia Naturalismi nousi uudelleen esiin vasta 1600- ja 1700-luvuilla varhaismodernin filosofian (Early modern philosophy) ja valistuksen kaudella. Luonnontieteilijöiden, kuten Benedict Spinoza (joka esitti psykofyysisen rinnakkaisuuden teorian), David Hume William Edward Morris, "David Hume", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (21 May 2014), Edward N. Zalta (ed.) ja ranskalaisen materialismin (French materialism) kannattajien (erityisesti Denis Diderot, Julien La Mettrie) ja Baron d'Holbach) töiden myötä materialismista tuli hallitseva ontologisen naturalismin kategoria, jota puolustettiin laajalti 1800-luvun loppuun asti. Immanuel Kant hylkäsi reduktionistisen materialismin metafysiikassa William Edward Morris, "David Hume", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (21 May 2014), Edward N. Zalta (ed.), mutta ei muuten torjunut naturalismia. Hänen idealistista transsendenttista filosofiaa pidetään eräänä liberaalin naturalismin (Liberal naturalism) muotona. Hanna, Robert, Kant, Science, and Human Nature. Clarendon Press, 2006, p. 16.
Myöhäismodernin filosofian (Late modern philosophy) luonnonfilosofian (Naturphilosophie) muodon kehittivät Friedrich Wilhelm Joseph von Schelling Hanna, Robert, Kant, Science, and Human Nature. Clarendon Press, 2006, p. 16. ja Georg Wilhelm Friedrich Hegel pyrkimykseksi ymmärtää luontoa kokonaisuutena ja hahmotella sen yleistä teoreettista rakennetta.
Hegelin jälkeen syntynyt Ludwig Feuerbachin antropologinen materialismi (anthropological materialism) Axel Honneth, Hans Joas, Social Action and Human Nature, Cambridge University Press, 1988, p. 18. vaikutti Karl Marxin ja Friedrich Engelsin historialliseen materialismiin, Engelsin "materialistiseen dialektiseen" luonnonfilosofiaan , Luonnondialektiikka (Dialectics of Nature) ja heidän seuraajansa Georgi Plehanovin dialektiseen materialismiin. See Georgi Plekhanov, "For the Sixtieth Anniversary of Hegel's Death" (1891). See also Plekhanov, Essays on the History of Materialism (1893) and Plekhanov, The Development of the Monist View of History (1895).
Toinen merkittävä myöhäismoderni naturalistinen filosofian koulukunta oli saksalainen materialismi (German materialism), jonka jäseniä olivat Ludwig Büchner, Jacob Moleschott ja Carl Vogt. Owen Chadwick, The Secularization of the European Mind in the Nineteenth Century, Cambridge University Press, 1990, p. 165: "During the 1850s German ... scientists conducted a controversy known ... as the materialistic controversy. It was specially associated with the names of Vogt, Moleschott and Büchner" and p. 173: "Frenchmen were surprised to see Büchner and Vogt. ... [T]he French were surprised at German materialism". The Nineteenth Century and After, Vol. 151, 1952, p. 227: "the Continental materialism of Moleschott and Buchner".
Termin naturalismi nykyinen käyttö vakiintui Amerikassa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla käydyissä keskusteluissa. Tähän itseään ”luonnontieteilijöiksi” kutsuvaan ryhmään tuolloin kuuluivat John Dewey, Ernest Nagel, Sidney Hook ja Roy Wood Sellars. Papineau, David "Naturalism", in "The Stanford Encyclopedia of Philosophy"
Nykyaikainen filosofia Nykyfilosofian politisoitu versio naturalismista on Ayn Randin objektivismi. Se on kapitalistisen eettisen idealismin ilmaus naturalistisessa kehyksessä. Sekulaari humanismi puolestaan edustaa edistyksellisempää naturalistista filosofiaa.
Ontologinen naturalismi on nykyisin omaksuttu laajemmin kuin koskaan, erityisesti luonnontieteissä ja analyyttisessä filosofiassa, mutta entistä laajemmin myös muissa tieteissä. Nykyaikaisen naturalismin oppien puolustajia ovat muun muassa: Kai Nielsen, J. J. C. Smart, David Malet Armstrong, David Papineau, Paul Kurtz, Brian Leiter, Daniel Dennett, Michael Devitt, Fred Dretske, Paul ja Patricia Churchland, Mario Bunge, Jonathan Schaffer, Hilary Kornblith, Leonard Olson, Quentin Smith, Paul Draper ja Michael Martin, monien muiden akateemisten filosofien lisäksi. Termin naturalismi nykyinen käyttö on peräisin Amerikassa viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla käydyistä keskusteluista.
David Papineaun mukaan nykyaikainen naturalismi perustuu 1900-luvun tieteellisiin tutkimustuloksiin, fysikaalisen kausaalisen sulkeuman (causal closure) oppiin, jonka mukaan kaikki fyysiset vaikutukset voidaan selittää fyysisillä syillä. Papineau, David (2011). "The Rise of Physicalism". In Gillett, Carl; Loewer, Barry (eds.). Physicalism and its Discontents. Cambridge. doi:10.1017/CBO9780511570797.
Nykyaikaisessa mannermaisessa filosofiassa Quentin Meillassoux ehdotti spekulatiivista materialismia (speculative materialism), post-kantilaista paluuta David Humeen, mikä voi vahvistaa klassisia materialistisia ideoita. Quentin Meillassoux (2008), After Finitude, Bloomsbury, p. 90.
Etymologia Termi ”metodologinen naturalismi” on kuitenkin paljon uudempi. Ronald Numbersin mukaan sen loi vuonna 1983 Wheaton Collegen filosofi Paul de Vries. De Vries erotti sen, mitä hän kutsui ”metodologiseksi naturalismiksi”, kurinalaiseksi menetelmäksi, joka ei kerro mitään Jumalan olemassaolosta, ja omaksuu ”metafyysisen naturalismin”, joka ”kieltää transsendenttisen Jumalan olemassaolon”. Nick Matzke: On the Origins of Methodological Naturalism Archived 2006-09-03 at the Wayback Machine. The Pandas Thumb (March 20, 2006) Edgar S. Brightman käytti termiä "metodologinen naturalismi" vuonna 1937 The Philosophical Review -lehden artikkelissa vastakohtana "naturalismille" yleensä, mutta ideaa ei kehitetty tätä pidemmälle. "ASA March 2006 – Re: Methodological Naturalism". Archived from the original on 2012-08-01. Retrieved 2006-06-18.
Naturalismin kuvaus Steven Schafersmanin mukaan naturalismi on filosofia, joka ylläpitää sitä, että:
1. "Luonto kattaa kaiken, mitä on olemassa kautta avaruuden ja ajan;
2. Luonto (universumi tai kosmos) koostuu vain luonnollisista elementeistä, toisin sanoen tila-ajallisesta fysikaalisesta materiasta – massasta ja energiasta. Ei-fyysinen tai näennäisfyysinen substanssi, kuten informaatio, ideat, arvot, logiikka, matematiikka, äly ja muut emergentit ilmiöt ovat joko materiaalisia prosesseja tai ne voidaan redusoida materiaalisiksi objekteiksi;
3. Luonto toimii fysiikan lakien mukaan ja voidaan ainakin periaatteessa selittää ja ymmärtää tieteen ja filosofian avulla;
4. Mitään yliluonnollista ei ole olemassa, eli vain luonto on todellinen. Naturalismi on metafyysinen filosofia, joka kieltää kaiken yliluonnollisen olemassaolon. Schafersman 1996.
Tai kuten Carl Sagan ytimekkäästi ilmaisi: ”Kosmos on kaikki mitä on tai oli tai koskaan tulee olemaan.” Sagan, Carl (2002). Cosmos. Random House.
Arthur C. Danto puolestaan toteaa, että naturalismi on viime kädessä filosofisen monismin laji, jonka mukaan kaikki olemassa oleva tai tapahtuva on luonnollista siinä mielessä, että luonnontieteiden pragmaattisia selitysmenetelmiä voidaan soveltaa kaikilla tieteenaloilla. Tästä syystä naturalismi määritelläänkin poleemisesti sen näkemyksen torjunnaksi, että on olemassa tai voisi olla olemassa kokonaisuuksia, jotka ovat periaatteessa tieteellisen selityksen ulkopuolella. Danto 1967, p. 448. Stone 2008, p. 2: Personally, I place great emphasis on the phrase "in principle", since there are many things that science does not now explain. And perhaps we need some natural piety concerning the ontological limit question as to why there is anything at all. But the idea that naturalism is a polemical notion is important"