Goodhartin laki (engl. Goodhart's law) on taloustieteellinen periaate, jonka mukaan mittari menettää hyödyllisyytensä, kun sitä aletaan käyttää päämääränä tai tavoitteena. Tunnetuin muotoilu kuuluu "Kun mittarista tulee tavoite, se lakkaa olemasta hyvä mittari" (engl. "When a measure becomes a target, it ceases to be a good measure"). Laki on nimetty Charles Goodhartin mukaan, joka toimi Englannin pankin neuvonantajana ja professorina London School of Economics and Political Science -yliopistossa. Hän muotoili periaatteen ensimmäisen kerran vuonna 1975 julkaistussa artikkelissa Problems of Monetary Management: The U.K. Experience.
Muotoiluja
Goodhart esitti useita muotoiluja, joista varhaisimmat liittyivät rahapolitiikkaan ja tilastollisten säännönmukaisuuksien käyttöön sääntelyssä.
Toinen muotoilu koski rahoitusvarojen sääntelyä:
Myöhemmin periaatetta on sovellettu myös riskimalleihin:
Sovelluksia rahapolitiikkaan Goodhartin laki selittää, miksi rahan määrän hallinta voi olla tehotonta. Kun keskuspankki asettaa tietyn rahoitusinstrumentin sääntelyn kohteeksi, pankit kehittävät keinoja kiertää näitä rajoituksia. Esimerkiksi jos pankkeja velvoitetaan pitämään osa talletuksistaan pakollisina varantoina keskuspankissa, ne voivat siirtää talletuksia ulkomaisiin sivukonttoreihin. Pankeilla on mahdollisuus muuttaa toimintatapojaan tai kehittää uusia tuotteita, jotka kiertävät sääntelyn vaikutukset. Tämän vuoksi sääntelyn kohteena olevat rahoitusinstrumentit eivät enää toimi luotettavina indikaattoreina talouden tilasta.
Laajempi soveltaminen Vaikka laki syntyi rahapolitiikan kontekstissa, sitä on laajennettu koskemaan myös organisaatioiden tavoitteiden asettamista. Esimerkiksi tieteessä viittausmäärien käyttäminen menestyksen mittarina voi johtaa niiden määrän manipulointiin. Katso myös Lucasin kritiikki Campbellin laki Tahattomien seurausten laki
Lähteet
Kirjallisuutta
Luokka:Rahapolitiikka Luokka:Makrotaloustiede Luokka:Ekonometria