pienoiskuva|Kirjailija Ilmari Kianto käytti vasemmanpuoleista merkkiä tunnuksenaan Tursaansydän eli mursunsydän on vanha Suomessa ja Skandinaviassa käytetty merkki. Se on peräisin jo esikristilliseltä ajalta. Tursaansydän koostuu neljästä samanlaisesta osasta, jotka on asetettu keskuksen, eräänlaisen sydämen, ympärille, ikään kuin kiertämään sitä. Osien väliin muodostuu hakaristi. Kuviosta tunnetaan ainakin kahta eri muunnosta: toisessa osat ovat nuolia, toisessa L-palkkeja. Kuvio muistuttaa ruusua. Suomessa se tunnettiin erityisesti Pohjois-Suomessa mutta myös muualla. Virossa sen nimi on merehobusüda eli 'merenhevonsydän' eli 'mursunsydän'. Ruotsista on puolestaan löytynyt kiveen hakattu tursaansydän Taalainmaalta, Borlängestä.

Tursaansydän oli taikamerkki, ja sen uskottiin tuottavan onnea ja ilmeisesti suojelevan kirouksilta. Merkkiä on käytetty rakennusten ja puuesineiden koristelussa satoja vuosia. Esimerkiksi Museoviraston kokoelmissa on Pielavedeltä peräisin oleva kauluslauta vuodelta 1728, johon on kaiverrettu tursaansydän. Lisäksi Suomen kansallismuseon kokoelmissa on Ylivieskasta vuodelta 1754 peräisin oleva rasia, johon on kaiverrettu tursaansydän ja Satakunnan Museossa Kiikoisista vuodelta 1856 peräisiä oleva rukinlapa, jossa on kaksi tursaansydäntä ja viisikantoja. Kaikki Suomesta tunnetut ennen 1700-lukua tehdyt puuesineiden hakaristit ovat tursaansydämiä. Tursaansydän alkoi 1700-luvulla väistyä ja muut kuviot, myös yksinkertaiset hakaristit, alkoivat yleistyä.

thumb|Tursaansydänaiheinen kuviotiili, joka on löytynyt restaurointitöissä Hämeen linnan seinärakenteiden sisältä ja jossa on L-palkit.

E. N. Setälän (1932) mukaan tursaansydän on ollut nimensä mukaisesti Iku-Tursaan, sodanjumalan merkki. Sekä merkki että Tursas-jumala ovat hänen mukaansa lainattu germaanisia kieliä puhuvilta kansoilta ennen 1000-lukua. Tursas-sanan mytologisia merkityksiä ovat muun muassa merihirviö, vesihiisi, vedenhaltija, maahinen, haltija ja jättiläinen. Turso, Iki-Turso mainitaan myös Kalevalassa.

Suomen kansallismuseon kokoelmissa on vuodelta 1832 peräisin oleva ryijy, jonka keskellä on suuri mursunsydän ja jota kokoelmassa kuvaillaan nimityksellä kolmen veljeksen pellon jakoviivat. Suomen murteissa tursaansydän tunnetaan nimityksellä nelikirvehinen. Esimerkiksi Karviassa sen nimitys on nelikirvehöönen. Tutkija K. A. Pfaler kirjoitti vuonna 1912, että: "Tursan luullaan antaneen leimansa moniin vanhoihin esineihin, puihin ja rakennusten seiniin; varsinkin nähdään sitä rasiain kansissa ja astiain pohjissa. Näitä leimoja tiedetään lappalaisten taikamerkeiksi ja tunnetaan ne nimellä Tursaanturpa ja Tursan-sydän." Tutkija Sulo Haltsonen mainitsi merkin nimiksi myös turskansydän, korskansydän ja mursunsydän.

Tursaansydämen rinnalla tai sijasta on käytetty myös muita kukkaa muistuttavia kuvioita, joilla on niilläkin voinut olla suojelevia yliluonnollisia merkityksiä.

Muilla kansoilla Muinaisessa Skandinaviassa tursaansydäntä vastasi hrungnishjarta, josta Snorri Sturluson kirjoitti. Hänen muistiin merkitsemänsä tarinan mukaan Hrungnir-jättilainen taisteli yhdessä robottimaisen savesta valmistetun Mǫkkurkálfi-olennon kanssa Thoria ja hänen palvelijaansa Þjálfia vastaan. Hrungnirin sydän oli kovaa kiveä, ja siinä oli kolme kärkeä. Siksi sydäntä nimitettiin hrungnishjartaksi. Jätti sinkosi kovasimen kohti Thoria, joka puolestaan sinkosi Mjölner-vasaransa. Aseet törmäsivät yhteen, ja kovasin halkesi. Sen toinen puoli osui Thoria päähän ja jäi siihen törröttämään. Hrungnir sai surmansa Mjölnerin iskusta. Ruotsissa sijaitsevassa Stenkyrkan riimukivessä on kuvattuna taistelukentällä kaatuneiden solmun, kolmikärkisen valknutin, eli osmansolmun lisäksi hrungnishjarta, jossa on kolmen olennon, mahdollisesti käärmeen, muodostama solmu. Jokaisen olennon päänä on nuolenkärki, kuten tursaansydämessä. Tutkija Jan de Vries katsoo, että kyse ei ole sattumasta, että irlantilaisella Meichellä, kelttiläisellä sodanjumalattaren Morríganin pojalla, oli kolme sydäntä, jokainen käärmeen hahmoinen. Slaavit käyttivät tursaansydämen tapaan ukkosmerkkejä.

Käyttö nykyaikana thumb|150px|Suomalaisuuden Liiton jäsenmerkki, jossa on mursunsydän ja taustalla aurinkopyörä. thumb|150px|Martti Haavion Suomalainen mytologia -teoksen uusintapainoksen kansi. Kirjailija Ilmari Kianto käytti tursaansydäntä tunnuksenaan. Hän löysi sen Suomussalmelta lapsuuskotinsa rannassa seisoneen isonvihanaikaisen aitan ovesta. Juhan-Ville Kaarnakarin mukaan Kianto löysi merkin Itä-Karjalan-retkillään, joko ladon seinäistä tai lappalaisten veneestä. Myös Ilmari Kianto -seura käyttää tursaansydäntä tunnuksenaan.

Viime sotien aikana mursunsydäntä käytti tunnuksenaan niin sanottu Päämajan kaukopartio-osasto eli Erillinen Pataljoona 4 eli ErP 4. Mursunsydän esiintyykin talvi- ja jatkosodan Päämajan muistoristin sissijoukoille tarkoitetussa tunnuksessa, joka kiinnitetään muistoristin nauhaan. Nykyään sama tunnus on myös ErP4:n perinteitä jatkavan Utin Jääkärirykmentin perinneristissä.

Espoolainen partiolippukunta Pitkäjärven Vaeltajat Pitkäjärven Vaeltajat ry (ent. Pitkäjärven Polkupojat ja Pitkäjärven Polkutytöt) on käyttänyt Tursaansydäntä tunnuksenaan 1960-luvun alusta alkaen.

Tursaansydäntä käyttää tunnuksenaan Helsingin yliopiston Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan Kainuun Kerho.Kainuun Kerho

Urjalan Tursan kylä käyttää tunnuksenaan tursaansydäntä. Kylän käyttää tuotteinsa aitoustodistuksena tursaansydäntä. Tuohinen tursaansydän oli tunnettu seudulla amulettina.

Suomalaisuuden liitto on käyttänyt vuonna 1998 suunniteltua S-kirjaimen muotoista mursunsydän-aiheista tunnusta. Katso myös

Hakaristi Suomessa

Lähteet Ilmar Talve: Suomen kansankulttuuri (1989, uudistettu painos 1990) Martti Haavio: Suomalainen mytologia (1967) Pieni tietosanakirja: Hakaristi

Viitteet

Luokka:Suomalainen kansanperinne Luokka:Pakanalliset symbolit Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit