IME-ohjelma (, ’omavarainen Viro’) muodosti Neuvostoliitosta irti pyrkivän Viron ensiaskeleet osana Laulavaa vallankumousta. Ehdotus Neuvosto-Viron taloudelliseen omavaraisuuteen Neuvostoliiton sisällä eli IME-ehdotus julkaistiin 26. syyskuussa 1987 tartolaisessa Edasi-lehdessä kirjoittajina ajankohdan virolaiset yhteiskunnalliset vaikuttajat taloustieteilijät Siim Kallas, Tiit Made, yhteiskuntatieteilijä Edgar Savisaar ja sosiologi Mikk Titma.
IME-ohjelmaa lähdettiin toteuttamaan osana itsenäisyyden tavoitetta, jossa talouden lisäksi keskeisen osan muodostivat Laulavan vallankumouksen aikana tehdyt poliittiset ratkaisut.
Tausta Lähtökohtana perestroikka ja neuvostotalouden heikkous Neuvostoliitossa oli maaliskuussa 1985 valitun uuden puoluejohtaja Mihail Gorbatšovin johdolla käynnistynyt uudistuspyrkimyksiä eli perestroika (”uudelleenrakentaminen”) ja glasnost (”avoimuus”).
Neuvostoliiton taloudessa oli menossa syvenevä talouskriisi, jonka syyskuussa 1985 pääministeriksi valittu Nikolai Ryžkovkin myönsi. Käydessään joulukuussa 1986 avaamassa Neuvosto-Viron uuden Muugan sataman Ryžkov kehotti virolaisia taloudesta vastaavia ehdottamaan jotain perustavanlaatuista uutta koko Neuvostoliiton talouselämän järjestämiseksi. Silloinen Neuvosto-Viron puoluejohtaja Karl Vaino esitti Moskovalle pian vierailun jälkeen, että ”Virossa ei ole sellaista tiedemiestä, joka voisi keksiä jotain rakentavaa”.
Neuvosto-Viron talousmiehet tarttuvat asiaan – artikkeli Edasi-lehdessä
Neuvosto-Viron silloinen valtion suunnittelukomitean puheenjohtaja Edgar Savisaar reagoi pääministeri Ryžkovin esitykseen kutsumalla yhteiseen kokoukseen joukon virolaisia talouden alan asiantuntijoita. Tältä pohjalta syntyi syyskuun 1987 aikana ehdotus Isemajandav Eesti eli IME. Esityksen viime vaiheen laatijoina olivat Savisaar, Ivi Proos, Made ja Ivar Raig.Made 1988: s. 93
Alun perin IME-ohjelman julkaisukanavaksi suunniteltu puolueen pää-äänenkannattaja Rahva Hääl jätettiin syrjään, koska yhteiskunnalliset artikkelit tuli lehteen hyväksyä Viron kommunistipuoleen keskuskomiteassa, joka siihen aikaan oli vanhoillisten eli Vainon, Georgi Aljošinin, Bruno Saulin ja Rein Ristlaanin vallassa. Julkaisukanavaksi valittiin tartolainen Edasi. Allekirjoittajiksi artikkelille saatiin vain kolme eli Savisaar, Made ja Kallas muiden kieltäytyessä allekirjoituksesta. Lisäksi Savisaar sai allekirjoituksen myös sosiologi Titmalta, joka ei ollut osallistunut artikkelin tekstin kehittämiseen. Kirjoituksen julkistushetkellä Edasin päätoimittajana oli Mart Kadastik, joka hyväksyi tekstin julkaisun lehdessä.
IME-ohjelma oli 10-kohtainen, ja se tähtäsi päätäntävallan talousasioissa siirrettäväksi liittotasavalloille, tässä tapauksessa Virolle. Ohjelman julkistuksen aikaan yleisliittolaiset ministeriöt ja organisaatiot hoitivat Neuvosto-Viron taloudesta 90 %, eli Neuvosto-Viron ministeriöillä ei ollut vaikutusta kyseisiin yleisliittolaisiin yrityksiin. IME-ehdotuksessa keskusvallalle jäisi valvojan osa eli se suunnittelisi yhteisiä kehitysnäkymiä koko Neuvostoliitolle ja luonnostelisi yhteiset suuret raaka-aineiden ja polttoaineiden käyttösuunnitelmat. Tunnusomaista IME-ratkaisussa olivat autonominen talousalue, vaihdettava rupla valuuttana, yksityinen yrittäjyyden mahdollisuus, alue kävisi ulkomaan kauppaa itsenäisesti hankkien näin maalle valuuttaa.
Reaktio artikkeliin oli osaksi odotettu eli haluttiin rangaista heti päätoimittaja Kadastikia. Artikkelin kirjoittajat luokiteltiin Vainon, Aljošinin, Saulin ja Ristlaanin toimesta poliittisiksi seikkailijoiksi. Heidän mukaansa kyseessä oli kirjoittajien taholta nationalismin ilmaus ja separatistinen kiihotustoiminta.Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 125
IME-ohjelman julkistusta ei kuitenkaan saatu virallisesti tuomittua, vaan asiat jäivät elämään. Samaan aikaan Neuvosto-Virossa oli käynnissä keväällä 1987 käynnistyneet protestit Rakveren alueelle suunnitellun fosforiittikaivoksen avaamista vastaan. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli siis muuttumassa.Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 124–125
IME-ohjelma osana itsenäistymiskehitystä left|200px|thumb|Edgar Savisaar, Mikk Titma, Tiit Made ja Siim Kallas vuonna 1988 Viron TV:n lähettämässä IME-tapahtumassa. Epäluottamus Vainon johtamaan vanhaan puoluejohtoon johti vuoden 1988 aikana siihen, että puoluejohto uusittiin täysin eli Vaino korvattiin Vaino VäljäkselläLauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 160 ja Saul Indrek Toomella. Syyskuussa 1988 Neuvosto-Viron valtion suunnittelukomitean puheenjohtaja, aktiivi IME-ohjelman vastustaja Valeri Paulman erotettiin ja korvattiin uudistusmielisellä taloustiedemiehellä Rein Otsasonilla.
Samaan aikaan virolaiset ryhmittyivät vuoden 1988 aikana Kansanrintama-kansanliikkeeksi tukeakseen uudistuspolitiikkaa Virossa. Kansanrintama järjesti 17. kesäkuuta Tallinnan laululavalla kokouksen, johon osallistui yli 100 000 virolaista tukeakseen IME-ohjelmaa ja tukeakseen sen esittämistä NKP:n 19. konferenssille Viron kommunistipuolueen virallisena ohjelmana. Tämä olikin läpimurto, kun puoluekongressissa pohdittiin mahdollisuuksia Neuvostoliiton talouselämän radikaalin muuttamiseen. Virolaiset esittivät oman ratkaisunsa tilaisuudessa, ja heidän tekstinsä pääsi osaksi puoluekokouksen päätöslauselmaa.Made 1988: s. 98–99
Vuoden 1988 aikana virolaisessa yhteiskunnassa tapahtui radikaali muutos. Huipentumana kehitykselle voi pitää Neuvosto-Viron korkeimman neuvoston tekemää päätöstä 16. marraskuuta 1988 eli ns. suvereniteettijulistus, jolla Viron lainsäädäntö asetettiin etusijalle Neuvostoliiton lainsäädäntöön nähden.Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 171–173 Neuvostoliiton parlamentti Moskovassa tosin esitti myöhemmin ankaraa kritiikkiä virolaisten ratkaisulle, mutta tilanne oli käymistilassa niinkuin monet asiat silloin Neuvostoliitossa.
Virossa itsenäistymiskehitys jatkui vuoden 1989 puolella. Uusi kielilaki, joka takasi vironkielen käytölle oikeuden jokapäiväisessä elämässä, hyväksyttiin 16. tammikuuta.Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 200-203 Viron tasavallan itsenäisyyspäivänä 24. helmikuuta nostettiin Pikk Hermannin torniin kansallislippu, jota pidettiin symbolisesti tärkeänä osoituksena siitä, kuka hallitsee Virossa.
Päätökset IME-ohjelman toteuttamisesta Virolaiset näkivät IME-ohjelman toteuttamisen osana itsenäisyyskehitystä. Sitä varten asetettiin vuoden 1989 alussa kaksi tiedemiesten ryhmää, toinen Tiedeakatemian virallinen ja toinen oma-aloitteinen IME-ongelman neuvosto. Niiden pohjalta alettiin koota yhteissuunnitelmaa.Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 275
IME-suunnitelman julkistamishetkellä huhtikuussa 1989 Neuvostoliiton keskusjohto julkisti oman luonnoksensa yleisliittolaiseksi alueelliselle taloudelliselle itsenäisyydelle.Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 279 Paikallisesti Neuvosto-Virossa yleisliittolaisten suurtehtaiden, kuten Dvigatel, Volta, Kalinin sähkömoottoritehdas ja Punainen RET, pääosin ei-virolaiset työntekijät aloittivat lakkoilun kevään 1989 aikana protestoidakseen Neuvosto-Virossa tapahtunutta yhteiskunnallista kehitystä vaatien paluuta entiseen. Protestointia tuki vahvasti kesällä 1988 syntynyt yleislittolaista valtaa tukeva Inter-liike.
Neuvosto-Viron Korkein neuvosto hyväksyi 18. toukokuuta 1989 lain tasavallan itsenäisestä taloudesta (IME).Lauristin-Vihalemm-Ruutsoo 1988: s. 289 Sen mukaan sallittiin yksityinen maanomistus sekä ulkomaalaisten sijoitus- ja omistusoikeus. Samassa yhteydessä IME-ehdotuksen alkuperäisestä esittäjästä Edgar Savisaaresta tehtiin Toomen hallituksen varapääministeri tehtävänään viedä IME-esitystä eteenpäin. Samalla hänestä tuli Neuvosto-Viron valtion suunnittelukomitean puheenjohtaja, jonka nimitys vuoden 1989 lopulla muuttui talousministeriksi.
Maaliskussa 1989 valittu uusi Neuvostoliiton parlamentti, Neuvostoliiton kansanedustajien kongressi valtuutti heinäkuun lopun 1989 istunnossaan Baltian tasavallat eli Viron, Latviaan ja Liettuan, siirtämään kansantaloutensa itsenäisen kehityksen tielle. Silloinen Neuvosto-Viron presidentti Arnold Rüütel totesi päätöksen jälkeen, että on päästävä keskusvallan kanssa käytännön neuvotteluihin päätöksen toteuttamiseksi.
Syksyn 1989 alussa varapääministeri Savisaar joutui toteamaan, että IME-toteutuksessa ollaan vielä alkutekijöissä. Lisäksi samaan aikaan lisääntyi Baltian toimien arvostelu, joka kertoi keskusvallan vanhoillisten kommunistien aseman vahvistumisesta. Myös Gorbatšov tuomitsi syyskuisessa NKP:n keskuskomitean istunnossa separatismin ja korosti Baltian tasavaltojen taloudellista riippuvuutta muusta Neuvostoliitosta.
right|200px|thumb|Baltian ketju, jolla Baltian tasavaltojen asukkaat loivat symbolisen ketjun Tallinasta Vilnaan Molotov-Ribbentrop -sopimuksen 50-vuotispäivänä. Kyseinen sopimus antoi Neuvostoliitolle oikeutuksen Baltian maiden miehitykselle.
Neuvostoliiton keskusvalta antoi hieman yllättäen 27. marraskuuta Baltian tasavalloille oikeuden siirtää maa, luonnonvarat ja paikalliset pankit omaan hallintaan vuoden 1990 alusta. Lain mukaan "tasavalloilla on oikeus omistaa ja käyttää niitä "tasavallan ja Neuvostoliiton etujen mukaisesti". Viro johto halusi samalla kuitenkin korjausta Neuvostoliiton budjettiin määrätyistä maksuista, koska ne olivat merkittävästi kasvaneet.
Loppuvuoden 1989 aikana IME-suunnitelman mielessä näkyvimpiä toimenpiteitä oli oman keskuspankin perustaminen, jonka ensimmäiseksi pääjohtajaksi valittiin valtion suunnittelukomiteassa Savisaaren edeltäjänä toiminut Rein Otsason.
Itsenäisyyden ja IME:n toteutuksessa vaikeuksia
IME:n mukainen taloudellisen itsenäisyyden toteuttaminen nähtiin vuoden 1990 alussa niin vaikeaksi, että sen toteutusta lykättiin puolella vuodella. Selityksenä lykkäykselle esitettiin Moskovan jarrutus eli Viro ei yksin pysty ratkomaan asioita ilman keskusvallan neuvottelupanosta.
Vaikka maaliskuun 1990 Neuvosto-Viron parlamenttivaalit johtivat Kansanrintaman valtaannousuun Korkeimassa neuvostossa Edgar Savisaaren noustessa vaalien seurauksena pääministeriksi. Korkein neuvosto päätti 8. toukokuuta 1990 ottaa käyttöön entisen nimensä, Viron tasavalta, vanhan valtion vaakunan ja lipun. Edelleen korkein neuvosto päätti, että se noudattaa vain Viron parlamentin säätämiä lakeja. Virossa oli korkeimman neuvoston mukaan alkanut siirtymäkausi kohti täyttä itsenäisyyttä. Tosin Gorbatšov Moskovasta ilmoitti mitätöineensä Tallinnasa tehdyt päätökset. Yleisliittolaisina vastatoimenpiteinä uudelle Viron parlamentille ja sen tekemille päätöksille nähtiin ensin 15. toukokuuta Inter-liikkeen kannattajien hyökkäys Toompeanmäelle ja sen seurauksena uhkaus lähettää sisäministeriön erikoisjoukkoja Tallinnaan. Erikoisjoukkojen lähettämisen sai uusi pääministeri Savisaar kuitenkin kumottua soitettuaan Neuvostoliiton sisäministerille kertoen tilanteen rauhallisuudesta Tallinnassa.
Tilanteen jännittyneisyys jatkui edelleen. Uutena yleisliittolaisena vastauksena virolaisille nähtiin Neuvostoliiton keskusjohdon heinäkuun alussa muodostama Viron nk. yleisliittolainen talouden uusi erillisyksikkö eli Integral-niminen konserni, johon oli tarkoitus yhdistää kaikki Viron alueella toimivat Moskovasta johdetut talousyksiköt. Sen nähtiin vaikeuttavan Viron talouden itsenäistymispyrkimyksiä. Integral-yksikköön saattoivat kuulua myös kauppa, liikenne, kulttuurilaitokset ja koulut.
Elokuussa 1990 aloitettiin Viron ja Neuvostoliiton neuvottelut suhteiden järjestämisestä. Ne etenivät hitaasti, ja keskusvallan edustajat näkivät ne enemmänkin konsultaatioina kuin varsinaisina itsenäisyysneuvotteluina.
Syksyn mittaan taloudelliseen tilanteeseen tuli vielä lisävaikeuksia, joista elintarvikkeiden hintojen nousun nähtiin aiheuttavan yhteiskunnallisia ongelmia. Samoihin aikoihin venäläisenemmistöisessä Koillis-Viron Narvassa torjuttiin Viron luoma talousraja Neuvostoliiton suuntaan. Kaupungin johto oli päättänyt, että kaupungissa noudatetaan edelleen entisiä Neuvosto-Viron lakeja.