Itsenäisyyspuolue oli Suomessa 1960-luvun jälkipuoliskolla toiminut pieni oikeistopuolue.
Puolueen perustaja oli diplomi-insinööri Aare Leikola, joka oli toiminut 1950-luvulla Suomen Kansanpuolueen kansanedustajana ja siirtynyt sitten Vapaamielisten Liittoon.Simo Grönroos: Kauko Kare – suomettumisen kriitikko: Nootti-lehden ja Alea-kirja-kustantamon perustajan toiminta Kekkosen ajan toisinajattelijana., s. 346–349, 351. Historian väitöskirja, Helsingin yliopisto, Helsinki 2023. Teoksen verkkoversio Kun nämä kaksi puoluetta vuonna 1965 yhdistyivät Liberaaliseksi Kansanpuolueeksi (LKP), Leikolan johtama Vapaamielisten Liiton sisäinen ryhmä vastusti voimakkaasti yhdistymistä ja Vapaamielisten Liiton lakkauttamista ja päätti siksi perustaa oman puolueen.Vapaamielisten liiton jäsenet! (ilmoitus) (tilaajille) Helsingin Sanomat 2.12.1965, s. 19, HS Aikakone. Viitattu 23.3.2024.Leikolan puolue pyrkii ensin vaikuttamaan pääkaupungissa (tilaajille) Helsingin Sanomat 2.12.1965, s. 15, HS Aikakone. Viitattu 23.3.2024.Liberaalinen kansanpuolue syntyi kp:n vapaa-… (tilaajille) Helsingin Sanomat 30.12.1965, s. 11, HS Aikakone. Viitattu 23.3.2024. Itsenäisyyspuolue ilmoitettiin perustetuksi 25. marraskuuta 1965 eli jo noin kuukautta ennen LKP:n perustavaa kokousta, ja sen puheenjohtajaksi valittiin Leikola, varapuheenjohtajaksi professori Erkki Halme ja puoluesihteeriksi varatuomari Keijo Lausala.
Itsenäisyyspuolue vastusti muun muassa LKP:n ohjelman maatalouspoliittista osaa ja kannatti Suomen maatilojen lukumäärän ja viljellyn peltoalan huomattavaa supistamista sekä maataloustukien alasajoa. Puolue kannatti vapaaseen markkinatalouteen perustuvaa ”järkevää kansallista talouspolitiikkaa”. Leikolan mukaan puolue vastusti sitä, että Paasikiven–Kekkosen linjan varjolla diskriminoitiin sisäpolitiikassa ”määrättyjä henkilöitä”. Hänen mukaansa puolue ei myöskään hyväksynyt täydellistä uskonnonvapautta, koska silloin olisi sallittava myös ”alkukantaisten kansojen” uskonnolliset rituaalit, eikä ”yhteiskunnallis-poliittista ja aatteellista vapautta”, joka taas olisi merkinnyt ”kommunismin ja sen seuraamusten siunaamista”. Puolue esitti huolensa sosialismin leviämisestä ja kannatti itsenäistä ulkopolitiikkaa.
Itsenäisyyspuolue osallistui vuoden 1966 eduskuntavaaleihin vaaliliitossa kokoomuksen ja LKP:n kanssa ja asetti ehdokkaita kahdessa vaalipiirissä, mutta se sai koko maassa vain 513 ääntä.Kansanedustajain vaalit 1966 (Suomen virallinen tilasto XXIX A: 29), s. 54, 72.Kokoomuksessa torjuttiin pientalonpoikien tarjous (tilaajille) Helsingin Sanomat 13.1.1966, s. 9, HS Aikakone. Viitattu 23.3.2024. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Itsenäisyyspuolueella oli yksi valitsijamiesehdokas kokoomuksen Matti Virkkusta kannattaneiden RKP:n edustajien listalla, ja äänisaalis oli vain 105.Tasavallan presidentin valitsijamiesten vaalit 1968 (Suomen virallinen tilasto XXIX A: 30), s. 8. Jäseniä puolueessa oli vain joitain kymmeniä.
Leikola johti puoluetta kevääseen 1969, jolloin hänen seuraajakseen tuli aiempi varapuheenjohtaja Halme.Itsenäisyyspuolueelle uusi puheenjohtaja (tilaajille) Helsingin Sanomat 28.4.1969, s. 11, HS Aikakone. Viitattu 23.3.2024. Puoluesihteeriksi valittiin hieman myöhemmin Olavi Asikainen.Itsenäisyyspuolueelle uusia johtohenkilöitä (tilaajille) Helsingin Sanomat 23.5.1969, s. 18, HS Aikakone. Viitattu 23.3.2024. Saman vuoden lopulla presidentti Urho Kekkosen kriitikkona tunnettu toimittaja Kauko Kare valtasi kannattajineen Itsenäisyyspuolueen ja äänestytti itsensä sen johtoon. Kareen aikomuksena oli tehdä siitä uuden puoluelain mukainen rekisteröity puolue, joka voisi asettaa ehdokkaita vuoden 1970 eduskuntavaaleihin, mutta hanke ei toteutunut. Puolue lopetti tämän jälkeen toimintansa, mutta Kare perusti sen seuraajaksi vuonna 1971 Itsenäisyyden Puolesta -nimisen kansalaisjärjestön.
Lähteet
Luokka:Suomen entiset puolueet Luokka:Suomen politiikka 1960-luvulla