Rhinophrynus dorsalis on ainoa sukunsa Rhinophrynus sammakkolaji. Lajia tavataan alueella Yhdysvaltojen Teksasista Meksikoon ja Keski-Amerikaan. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut sen elinvoimaiseksi lajiksi.
Taksonomia Rhinophrynus dorsalis on oman sukunsa Rhinophrynus ainut laji. Sen kehityslinja on eronnut muista sammakoista ehkä jo 190 miljoonaa vuotta sitten. Evoluutiohistoriallisesti se saattaakin olla sammakkolajeista muista kaukaisin.
Koko ja ulkonäkö Rhinophrynus dorsalis on keskimäärin noin 85 mm pitkä. Sitä voidaan kuvailla karkeasti ruumiinmuodoiltaan pyöräksi tai päärynänmuotoiseksi. Pää on muodoltaan lyhyt, mutta terävä. Silmät ovat dorsolateraaliset ja ulkonevat. Hampaita tai korvan tympanumia lajilla ei ole lainkaan. Raajat ovat lyhyet, mutta voimakkaat. Väritykseltään laji on pääosin musta, mutta sillä on myös oranssia pilkutusta kyljillä ja raajoissa. Selkää pitkin kulkee myös oranssi raita.
Yleisesti ottaen laji muistuttaa ulkonäöltään Nasikabatrachus- ja Myobatrachus -sukujen sammakkoja, vaikka ne eivät ole erityisen läheistä sukua keskenään.
Levinneisyys ja elinympäristö Lajia levinneisyysalue kattaaa osia alueesta Yhdysvaltojen Teksasin eteläosista Meksikoon, sekä edelleen Belizeen, Guatemalaan, El Salvadoriin, Hondurasiin, Nicaraguaan ja Costa Ricaan. Levinneisyysalue on rannikkotasankoa. Se käsittää alueita Atlantin ja Tyynenmeren puolella.
Lajia tavataan subtrooppisilla ja trooppisilla metsäalueilla, sekä maatalousalueilla. Tyypillisin se on ajoittain tulvivilla alueilla.
Elintavat Laji viettää suuren osan ajastaan kaivautuneena maan alla. Maan pinnalla sitä tavataan lähinnä sateiden jälkeen. Ravinnokseen se käyttää erillaisia maahan kaivautuvia selkärangattomia, kuten esimerkiksi muurahaisia ja termiittejä.
Rhinophrynus dorsalis lisääntyy runsaiden sateiden jälkeen niiden myötä muodostuneissa väliaikaisissa lammikoissa. Lisääntyessään urokset kelluvat veden pinnalla kurnehtien. Ne pyrkivät tarttumaan naaraaseen, joka kutiessaan laskee tuhansia munia. Munat laskeutuvat lammikon pohjaan. Nuijapäät saavat ravntonsa aluksi suodattamalla, mutta lopulta niiden suuosien kehittyessä niistä tulee petoeläimiä. Ne saattavat myös harjoittaa kannibalismia. Usein ne muodostavat noin 50–100 nuijapään parvia.
Uhat ja suojelu Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut lajin elinvoimaiseksi lajiksi. Lajilla ei oleteta olevan suurempia uhkia. Sen levinneisyysalue on laaja, sitä tavataan monenlaisissa elinympäristöissä ja sen kannan oletetaan olevan suuri. Sitä tavataan useilla suojelluilla alueilla. Meksikossa se on kuitenkin lueteltu laissa "erityisen suojelun" alaiseksi lajiksi.
Lähteet
Luokka:Sammakkoeläimet