Caenin taistelu oli kuningas Edvard III:n johtama Englannin kuningaskunnan joukkojen hyökkäys 26. heinäkuuta 1346 Ranskan hallussa olevaan Caenin kaupunkiin ja Normandiaan osana satavuotista sotaa.
Taiselu oli osa kuukautta aikaisemmin alkanutta Crécyn sotaretkeä. Ranskalaiset eivät havainneet englantilaisia aluksia merellä ja joutuivat yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Englantilaiset sotilaat hyökkäsivät Gascogneen n. 15 000 sotilaan vahvuudella. He olivat käytännössä vastustamattomia ja he tuhosivat ison osan Normandiaa ennen hyökkäystä Caeniin. Osa Englannin armeijasta, joka koostui n. 12 000 Warwickin ja Northamptonin jaarlien johtamasta sotilaasta, hyökkäsi ennenaikaisesti Caeniin, jota vartioi arviolta 1 500 sotilasta. Ranskalaisia komensi Raoul II, Ranskan konnetaabeli.
Kaupunki vallattiin jo ensimmäisessä hyökkäyksessä ja n. 5 000 ranskalaista sotilasta ja kaupungin asukasta menetti henkensä ja muutama aatelinen otettiin vangiksi. Kaupungin ryövääminen jatkui viiden päivän ajan.
Viisi päivää Caenin valloituksen jälkeen englantilaiset marssivat Seinelle. Elokuun 12. päivään mennessä ne olivat 32 kilometrin päässä Pariisista. Pohjoisessa he voittivat ranskalaiset Crécyn taistelussa 26. elokuuta. Myöhemmin englantilaiset aloittivat onnistuneen Calais'n piirityksen, jolla oli merkittävä vaikutus sodan loppuun.
Tausta Normannien Englannin valloituksesta vuonna 1066 lähtien englantilaisilla hallitsijoilla oli Ranskassa titteleitä ja maita, joiden hallussapito teki heistä Ranskan kuninkaiden vasalleja. Englannin kuninkaan Ranskan läänien asema oli merkittävä syy konflikteille Englannin ja Ranskan välillä läpi keskiajan. Ranskalaisen Filip VI:n ja englantilaisen Edvard III:n välisten erimielisyyksien jälkeen Filip IV:n kuninkaallinen raati päätti 24. toukokuuta 1337 Pariisissa, että Akvitanian herttuakunta, käytännössä Gascogne, otetaan takaisin Filip IV:n omistukseen sillä perusteella, että Edvard III rikkoi velvollisuuksiaan vasallina. Tämä merkitsi satavuotisen sodan alkua, joka kesti 116 vuotta.
Edvard päätti alkuvuodesta 1345 hyökätä Ranskaan kolmella rintamalla: pieni joukko purjehtii Bretagneen; hieman suurempi joukko etenee Gascogneen Derbyn jaarli Henryn komennossa; ja pääjoukko seuraisi Edvardia Pohjois-Ranskaan tai Flanderiin. Alkuvuodesta 1345 ranskalaiset päättivät asettua puolustukseen lounaisosassa. Heidän tiedustelunsa oli paljastanut englantilaisen hyökkäyssuunnitelman, mutta heillä ei ollut rahaa kasata merkittävää armeijaa kullekin rintamalle. He olettivat, että englantilaiset aikoivat tehdä päähyökkäyksensä Pohjois-Ranskassa, jonne he ohjasivat sinne tarvittavat resurssit aikomuksena koota pääarmeijansa Arrasiin 22. heinäkuuta. Lounais-Ranskaa kannustettiin luottamaan omiin voimavaroihinsa.
Edvard III:n pääarmeija purjehti 29. kesäkuuta 1345. Se ankkuroitui Sluisin edustalla Flanderissa 22. heinäkuuta asti, kun Edvard hoiti diplomaattisia asioita. Kun laivasto jatkoi matkaa, luultavasti aikoen rantautua Normandiaan, myrsky hajotti sen ja alukset löysivät tiensä useisiin Englannin satamiin seuraavan viikon aikana. Yli viisi viikkoa laivalla viettäneet miehet ja hevoset jouduttiin poistamaan aluksesta. Operaatio viivästyi vielä viikolla, kun kuningas ja kuninkaallinen neuvosto keskustelivat siitä, mitä tehdä, jolloin armeijan osoittautui mahdottomaksi ryhtyä toimiin ennen talvea. Tästä tietoisena Filip VI lähetti vahvistuksia Bretagneen ja Gascogneen. Vuonna 1345 Derby johti hyökkäystä Gascognen läpi. Hän murskasi kaksi suurta ranskalaista armeijaa Bergeracin ja Auberochen taisteluissa, valloitti yli sata ranskalaista kaupunkia ja linnoitusta Périgordissa ja Agenoisissa. Myöhään vuoden aikana hän valloitti strategisesti ja logistisesti tärkeän Aiguillonin kaupungin, "avaimen Gascogneen".
Taistelu
Taistelun syyt ja englantilaisten saapuminen Caeniin pienoiskuva|272x272px|Englannin kunignas ja armeijan komentaja Edvard III Juhana II, Normandian herttua, Filip VI:n poika ja perillinen, asetettiin johtamaan kaikkia Ranskan joukkoja Lounais-Ranskassa, kuten edellisenäkin syksynä. Maaliskuussa 1346 ranskalainen armeija, jonka lukumäärä oli 15 000–20 000 marssi Aiguilloniin ja piiritti sen 1. huhtikuuta. Seuraavana päivänä ilmoitettiin Etelä-Ranskassa arrière-ban, eli virallinen kehotus aseistautumiseen kaikille työkykyisille miehille.
Ranskalaiset olivat tietoisia Edvard III:n ponnisteluista, mutta koska armeijan poistuminen muualla kuin satamassa oli äärimmäisen vaikeaa ja Edvardin entisten liittolaisten Flanderissa äskettäisen ristiriitaisuuden vuoksi ranskalaiset olettivat, että Edvard purjehtii johonkin Bretagnen tai Gascognen ystävällisiin satamiin – luultavasti jälkimmäiseen Aiguillonin vapauttamiseksi.Fowler, Kenneth: Henry of Grosmont, First Duke of Lancaster, 1310–1361 Puolustautuakseen englantilaisten maihinnousulta Pohjois-Ranskassa Filip VI luotti voimakkaaseen laivastonsa. Luottamus oli väärä, kun otetaan huomioon sen ajan laivastotekniikka, ranskalaiset eivät kyenneet estämään Edvard III:ta ylittämästä Englannin kanaalia.
Sotaretki alkoi 11. heinäkuuta 1346, kun Edvardin yli 700 aluksen laivasto, aikansa suurin englantilaisten kokoama laivasto, lähti Etelä-Englannista ja rantautui seuraavana päivänä St. Vaast la Houguessa, 32 kilometriä Cherbourgista. Englannin armeijan vahvuus arvioitiin olevan 12 000–15 000 sotilasta, ja se koostui englantilaisista ja walesilaisista sotilaista sekä joistakin saksalaisista ja bretonilaisista palkkasotureista ja liittolaisista. Siihen kuului useita normanniparoneja, jotka olivat tyytymättömiä Filip VI:n hallintoon. Englantilaiset toteuttivat täydellisen strategisen yllätyksen ja marssivat etelään. Edvardin tavoitteena oli suorittaa chevauchée, laajamittainen hyökkäys Ranskan alueella vähentääkseen vastustajansa moraalia ja varallisuutta. Hänen sotilaansa tuhosivat jokaisen heidän tiellään olevan kaupungin ja ryöstivät kansalta mitä tahansa pystyivät. Carentanin, Saint-Lôn ja Tortevalin kaupungit sekä monet pienemmät kylät tuhoutuivat armeijan tieltä. Englantilainen laivasto kulki armeijan reitin rinnalla tuhoten maata jopa 8 kilometriä sisämaassa ja ottamalla valtavia määriä saalista. He myös ottivat haltuunsa tai polttivat yli sata alusta; Näistä 61 oli muutettu sotilasaluksiksi. Caen, Luoteis-Normandin kulttuurinen, poliittinen, uskonnollinen ja taloudellinen keskus, oli Edvardin alkuperäinen kohde; hän toivoi saavansa takaisin tutkimusmatkasta aiheutuneet kulut ja painostaa Ranskan hallitusta valloittamalla tämän tärkeän kaupungin ja tuhoamalla sen.
Caen oli vanha kaupunki Ornen pohjoisrannalla. Tuolloin se oli suurempi kuin mikään muu englantilainen kaupunki paitsi Lontoo. Odon-joen haara jakoi kaupungin kahteen osaan: vanhaan kaupunkiin ja uuteen kaupunkiin. Vanha osa oli muurien ympäröimä kaupunki, jossa oli erittäin vahvasti puolustettu linna, mutta se oli alttiina englantilaisten hyökkäyksille paikoissa, joissa muurit olivat murentuneet viime hetken korjauksista huolimatta. Kaupungin uusi osa, Ile Saint-Jean, oli varakas kauppiaiden ja maanomistajien alue, jotka asuivat Ornen ja Odonin väliin muodostuneella saarella. Tätä aluetta oli helpompi puolustaa, koska sen ympäristö muodostui joista ja sen yhdisti viereisille rannoille vain kolme linnoitettua siltaa. Usein oli kuitenkin mahdollista, varsinkin kesällä, ylittää osia jokien matalampia osia. Caenin alueella oli myös kaksi suurta linnoitettua luostaria, yksi kummallakin puolella kaupunkia, joita voitiin käyttää kaupungin puolustamiseen. Caenin varuskuntaan kuului 1 000–1 500 sotilasta, joista suuri osa oli varsijousimiehiä, ja tuntematon, mutta suuri joukko aseistautuneita kaupunkilaisia, joita komensi kreivi Raoul II.
Taistelu pienoiskuva|Kartta Edvard III:n sotaretkestä Ranskassa Englantilainen lähettiläs tarjosi 25. heinäkuuta kaupunginvaltuustolle antautumisehtoja: väestön henki ja omaisuus säästyisi, jos kaupunki ja linna luovutetaisiin Englannin haltuun. Vaatimukset hylättiin ja lähettiläs vangittiin. Englannin armeija saapui muurien ulkopuolelle 26. heinäkuuta ja valloitti välittömästi puolustamattomat luostarit, ennen kuin se ryhtyi suunnittelemaan hyökkäystä vanhaan kaupunkiin. Edvard III ei aikonut tuhlata aikaa piiritysvalmisteluihin, koska hänen armeijallaan ei ollut piirityskoneita. Raoul II oli alun perin suunnitellut puolustavansa vanhaa kaupunkia ja linnaa, mutta varakkaiden kansalaisten painostus sai hänet siirtämään puolustuksen Ile Saint-Jeanille, kun englantilaiset olivat saapuneet. Tämä kiireellinen vetäytyminen osoittautui tuhoisaksi, koska tärkeät varotoimenpiteet, jotka ovat elintärkeitä alueen puolustukselle, jätettiin huomiotta puolustajien nopeassa siirrossa.
Englantilaiset havaitsivat, että vanha kaupunki oli puolustamaton, ja valtasivat sen välittömästi. Pienet joukot lähetettiin saartamaan kaupungin pohjoisosassa sijaitseva linna, jonka varustuksessa oli 300 sotilasta Bayeux'n piispan, Guillaume Bertrandin, komennossa. Edward muutti etenemisakseliaan ja valmistautui hyökkäämään puolustettujen siltojen kimppuun Odonin pohjoisrannalta. Kun he asettuivat paikoilleen, englantilaiset jousimiehet ja asemiehet, jotka olivat innokkaita ryöstämään, ennättivät hänen käskynsä ja ryntäsivät sillalle ennen kuin hyökkäysjoukot olivat täysin paikallaan. Hyökkäystä johti nimellisesti Warwickin ja Northamptonin jaarlit ja aatelismies Richard Talbot, vaikka heillä oli hyvin vähän hallintaa oletettavasti heidän komennossaan oleviin joukkoihin. Kun Edvard III näki hyökkäyksen alkavan ennen kuin hän oli valmis, hän käski vetäytyä, mutta hänen miehensä jättivät tämän huomiotta.
Kun sadat englantilaiset sotilaat rynnivät sillalle lähitaisteluun, suuri osa ranskalaisista joukoista liittyi mukaan. Joki oli matalalla kuivan sään seurauksena, ja englantilaiset jousimiehet ja walesilaiset keihäsmiehet kahlasivat joen poikki ja hyökkäsivät ranskalaisten kimppuun joen rantaa pitkin. Rasnkalaisten puolustus oli liian ohut tehokkaaseen puolustukseen ja se läpäistiin useista kohdista. Tämän ansiosta englantilaiset pääsivät uuteen kaupunkiin ja hyökkäsivät sillan puolustajia vastaan takaapäin, mikä aiheutti puolustuksen romahtamisen. Useat vanhimmista ranskalaisista upseereista nousivat hevosilleen ja leikkaavat tiensä englantilaisten läpi linnan turvaan, kun taas muutama muu asemoitui torniin, josta oli näkymä sillalle. Pakenevia sotilaita ja kaupunkilaisia tapettiin ja vain kourallinen rikkaampia taistelijoita ja kaupunkilaisia joutui vangiksi, joiden joukossa oli kreivi Raoul II.
Seuraukset Voittajat englantilaiset aloittivat kaupungin raivokkaan ryöstön polttaen suurimman osan siitä maan tasalle, takavarikoimalla tuhansien livren arvosta arvoesineitä sekä tappaen noin puolet kaupungin väestöstä; loput pakenivat maaseudulle. Kaupungissa oli myös raiskausaalto; Englannin ritarien on kerrottu pelastaneen joitain nuoria naisia joko raiskaukselta tai tappamiselta. Ainakin 2 500 ranskalaista ruumista haudattiin myöhemmin joukkohautoihin kaupungin ulkopuolelle, ja kuolonuhrien kokonaismäärän kerrotaan olleen yli 5 000. Englantilaisten uhreja ei kirjattu, paitsi että yksi asemies sai surmansa, vaikka tappiot värvättyjen jousimiesten ja keihäsmiesten keskuudessa saattoivat olla raskaita.
Kaupungin ryöstö jatkui viisi päivää, joiden aikana Edvard III yritti epäonnistuneesti valloittaa linnan, ja kunnioitti kaupunkiin haudatun esi-isänsä Vilhelm Valloittajan hautaa. Vankien joukossa oli useita vanhempia ranskalaisia aatelismiehiä, joita pidettiin vankina useita vuosia. Yksi vangeista oli kreivi Raoul II, joka pysyi vankina Englannissa vuoteen 1350 astiy. Kun hän palasi Ranskaan, hänet teloitettiin kuninkaan käskystä. Englantilaiset löysivät julistuksen, joka käski normanneja ryöstämään Englannin etelärannikon. Englantilaiset käyttivät julistusta useiden vuosien ajan herättämään ranskanvastaista tunnetta.