Todellinen minä ja valeminä ovat psykologinen dualismi, jonka esitti englantilainen psykoanalyytikko Donald Winnicott.Winnicott, Donald (1960). "Ego distortion in terms of true and false self". The Maturational Process and the Facilitating Environment: Studies in the Theory of Emotional Development. New York City: International Universities Press, Inc: 140–57. ISBN 978-0946439843. Winnicott käytti käsitettä "todellinen minä" viitatakseen minuuden kokemukseen, joka perustuu spontaaniin ja autenttiseen kokemukseen sekä elossa olemisen tunteeseen — eli todelliseen minään, jossa on vähän tai ei lainkaan ristiriitaa.Salman Akhtar, Good Feelings (London 2009) p. 128 "Valeminä" puolestaan viittaa minuuden kokemukseen, joka on rakennettu puolustautuvaksi suojakuoreksi, ja joka äärimmäisissä tapauksissa voi johtaa siihen, että yksilö menettää spontaaniutensa ja kokee itsensä sisäisesti kuolleeksi ja tyhjäksi, vaikka ulkoisesti esittäisikin epäjohdonmukaista ja valheellista "todellista" olemusta — kuten narsismissa.
Ominaisuudet
Winnicottin mukaan "todellinen minuus" saa alkunsa varhaislapsuuden itsetuntemuksesta, kun vauva tiedostaa olevansa elossa (esimerkiksi verenkierron ja hengityksen kautta). Winnicott kutsui tätä yksinkertaisesti olemisen kokemukseksi.Jacobus, Mary (2005). The Poetics of Psychoanalysis. Oxford. p. 160. Tästä perustasta käsin vauva alkaa havaita jatkuvuutta ja pitää elämäänsä perustavanlaatuisena todellisuutena. Synnyttyään vauvan spontaanit ja sanattomat eleet kumpuavat tästä vaistonvaraisesta kokemuksesta, ja jos vanhemmat vastaavat niihin ystävällisesti ja myötätuntoisesti, ne muodostavat perustan todellisen minuuden jatkuvalle kehitykselle.
Jos sen sijaan riittävän hyvä vanhemmuus, kuten Winnicott ilmaisi (ei siis välttämättä täydellinen vanhemmuusGrolnick, Simon (1990). The Work & Play of Winnicott. Aronson. p. 44.), puuttuu, vauvan spontaanisuus on vaarassa jäädä vanhempien toiveiden ja odotusten alle.Minsky, Rosalind (1996). Psychoanalysis and Gender. London. p. 118. Seurauksena voi kehittyä se, mitä Winnicott kutsui valeminäksi, jolloin "muiden ihmisten odotuksista tulee ylivertaisen tärkeitä, ja ne peittävät tai ovat ristiriidassa alkuperäisen minuuden kanssa — sen, joka on yhteydessä ihmisen olemisen juuriin".Klein, Josephine (1994). Our Need for Others. London. p. 241. Winnicottin mukaan tällöin "lapsi rakentaa valeminän kautta vääriä ihmissuhteita, ja introjektioiden avulla saavuttaa vain näennäisen vaikutelman todellisuudesta", vaikka todellisuudessa tämä peittää alleen sisäisen tyhjyyden epäitsenäisen naamion taakse.
Vaara oli erityisen suuri, jos vauvan piti virittäytyä vanhemman tarpeisiin, eikä toisinpäin, mikä johti eräänlaiseen erillään olevaan tunnistamiseen, joka perustui epäsuoraan, epäspontaaniin suhteeseen kohteeseen.Phillips, Adam (1994). On Kissing, Tickling and Being Bored. London. pp. 30–31. Vaikka tällainen patologinen valeminä tukahdutti todellisen minuuden spontaanit eleet elottoman jäljitelmän hyväksi, Winnicott piti valeminää silti elintärkeänä suojana vielä pahemmalta: todellisen, piilossa olevan minuuden tuhoavalta hyväksikäytön kokemukselta.
Edeltäjät
Sigmund Freudin kollega Helene Deutsch oli aiemmin kuvannut "ikään kuin" -persoonallisuuksia, joissa aidot ihmissuhteet korvautuvat näennäisillä.Otto Fenichel, The Psychoanalytic Theory of Neurosis (London 1946) p. 445 Winnicottin oma analyytikko Joan Riviere tutki narsistin naamioleikkiä — pinnallista mukautumista, joka peittää taistelun hallinnasta. Freud itse esitti myöhemmässä teoriassaan, että ego muodostuu identifikaatioista,Jacques Lacan, Ecrits: A Selection (London 1997) p. 128 lähestyen käsitystä egosta vain valeminänä.Adam Phillips, Winnicott (Harvard 1988) p. 136
Lähteet
Luokka:Dualismi Luokka:Psykologia