Posthomerica (lat.; , ”Homeroksen jälkeiset [tapahtumat]”) on Quintus Smyrnalaisen kirjoittama antiikin kreikkalainen eeppinen runoelma. Sen nimi viittaa siihen, että se kertoo Troijan sodan tapahtumista Homeroksen Iliaan tapahtumien jälkeen ja ennen Odysseiaa. Teoksesta käytetään yleensä sen latinankielistä nimeä.
Historia Teoksen synty
Quintus Smyrnalaisesta itsestään tiedetään vain vähän, eikä hänen ajoitustaankaan tunneta varmuudella; Posthomerica ajoitetaan tavallisesti myöhäisen 100-luvun ja myöhäisen 200-luvun jaa. välille. Varmuudella katsotaan, että se on kirjoitettu Oppianoksen Halieutican (176–180 jaa.) jälkeen, koska on käyttänyt sitä. Viimeistään Posthomerica on ollut olemassa 300-luvun jaa. alussa, jolloin sen vaikutus näkyy Tryfiodoroksen Troijan valloituksessa.
pienoiskuva|vasen|pysty|Konstantinos Laskariksen tekemää Posthomerican käsikirjoitusta vuodelta 1496. Vatikaanin kirjasto, Vaticanus Ottobonianus graecus 103, fol. 5r. Laajemmassa kulttuurisessa kontekstissa Quintus kuuluu toisen sofistiikan aikaan. Vaikka kausi korosti attikalaista proosaa ja retoriikkaa, myös runous oli merkittävää, ja eepoksia saatettiin esittää julkisissa puhetilaisuuksissa. Quintus osallistuu aikakaudelle tyypilliseen Homeroksen uudelleenkirjoittamiseen, mutta toisin kuin monet vastaavat toimijat, hän ei väitä paljastavansa Homeroksen virheitä, vaan esiintyy ikään kuin Homeroksena itse. Näin teos voidaan nähdä vastauksena Homerosta kyseenalaistaneille revisionistisille suuntauksille.
Homeroksen eeposten ohella Posthomerican keskeisiä taustatekstejä ovat attikalainen draama ja Apollonios Rhodoslaisen Argonautika. Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, oliko Quintuksella yhä käytössään eeppisen kykloksen runoelmat, joista Posthomerican tavoin Iliaan ja Odysseian tapahtumien väliseen aikaan sijoittuivat Arktinoksen Aithiopis ja Troijan tuho -eepokset ja Leskheen Pieni Ilias. Samoin on kiistelty siitä, vaikuttivatko roomalaiset kirjailijat häneen, erityisesti Vergiliuksen Aeneis. Arvellaan, että Quintus käytti ennemmin suoraan roomalaisten hellenistisiä esikuvia.
Eustathioksella teoksen nimimuotoina esiintyvät samaa tarkoittavat Ta meth' Homēron () ja Ta meta ton Homēron (), ja mahdollisesti myös Hoi meth' Homēron logoi (, ”Tarinat Homeroksen jälkeen”). Muualta tunnetaan myös nimi Paraleipomena Homērō (, ”Homerokselta poisjätetyt”).
Tekstihistoria
Teos on säilynyt 20 käsikirjoituksessa kahden 1300-luvulle palautuvan päähaaran kautta, ja se löydettiin uudelleen renessanssin aikana. Varhaismodernina aikana sitä arvostettiin, mutta 1800-luvun lopulta alkaen sitä pidettiin pitkään epäoriginaalina jäljitelmänä. Nykytutkimuksessa suhtautuminen eepokseen on muuttunut tasapainoisemmaksi ja kulttuurista kontekstia painottavaksi.
Quintuksen teoksen ensimmäisen painetun laitoksen (editio princeps) julkaisi Aldus Manutius vuonna 1504 tai 1505 hyvin virheellisen käsikirjoituksen pohjalta. Laurentius Rhodomannus, joka käytti kolmekymmentä vuotta Quintuksen tekstin korjaamiseen ja selittämiseen, julkaisi parannetun laitoksen vuonna 1604. Vakiintuneeksi peruslaitokseksi, joka perustui kaikkien säilyneiden käsikirjoitusten vertailuun, tuli myöhemmin Thomas Christian Tychsenin editio (Strasbourg 1807). Toinen merkittävä 1800-luvun editio oli Hermann Köchlyn laitos (1850), jossa oli myös ensimmäinen laaja kommentaari teoksesta. Teos painettiin myös yhdessä Apollonioksen ja Hesiodoksen teosten ja muiden eeposten kanssa Firmin Didot’n laitoksessa (Pariisi 1840).
Sisältö
Eepos koostuu 14 kirjasta ja heksametrisäkeestä. Se käsittelee Troijan sodan tapahtumia Hektorin kuolemasta kreikkalaisten kotiinpaluuseen saakka.
Kirjojen sisällöt ovat:
Kirja 1 ei ala tavanomaisella muusien invokaatiolla, jotta eepoksen ensimmäinen säe voisi jatkaa suoraan siitä, mihin Ilias päättyy. Näin kirja alkaa melko äkisti kuvauksella surusta ja hämmennyksestä, joka troijalaisten keskuudessa vallitsi Hektorin kuoleman johdosta. Tämän jälkeen kerrotaan ylpeän amatsonien kuningattaren Penthesileian saapumisesta, lämpimästä vastaanotosta, jonka ahdingossa olevat troijalaiset hänelle antavat, hänen alkuvaiheen menestyksestään taistelussa sekä hänen kukistumisestaan taistelussa Akhilleusta vastaan. Akhilleus surmaa Thersiteen, koska tämä pilkkaa hänen ihailuaan kaunista uhriaan kohtaan. Kirja päättyy kaatuneiden hautaukseen.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 1.1–830.
Kirja 2 kertoo Memnonin saapumisesta, urotöistä ja kuolemasta. Aluksi troijalaiset keskustelevat tilanteestaan. Thymoites on toivoton, Priamos rohkaiseva. Viisaan Polydamaan ehdotus Helenan palauttamisesta saa Pariilta vihaisen vastauksen. Troijalaisten toiveet heräävät, kun Priamoksen sisarenpoika Memnon saapuu aithiopialaisine joukkoineen. Kuten Penthesileia, hänet otetaan vastaan kuninkaallisin menoin, hän menestyy aluksi taistelussa ja lopulta Akhilleus kukistaa hänet. Hänen jumalallinen äitinsä Eos (Aamunkoi) antaa tuulten kuljettaa hänen ruumiinsa pois ja muuttaa hänen sotilaansa linnuiksi. Kirja päättyy sekä jumalalliseen että inhimilliseen suruun.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 2.1–666.
Kirja 3 kertoo Akhilleuksen kuolemasta. Aluksi Apollon varoittaa Akhilleusta ja kehottaa lopettamaan teurastuksen, ja kun tämä uhmakkaasti jatkaa, jumala ampuu häntä nuolella nilkkaan. Ruumiista käydään epätoivoinen taistelu, jossa Aias, Telamonin poika, johtaa kreikkalaisia; troijalaiset vetäytyvät ja ruumis saadaan talteen. Kirja päättyy edellisten tavoin valitukseen. Akhilleusta surevat Foiniks, Briseis, nereidit ja hänen äitinsä Thetis, ja hautajaisvalmistelut kuvataan. Poseidon lohduttaa Thetistä vakuuttamalla, että Akhilleus liittyy jumalten joukkoon ja tulee erityisen palvonnan kohteeksi.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 3.1–787.
Kirja 4 kertoo Akhilleuksen kunniaksi järjestetyistä hautajaiskisoista. Aluksi jumalat reagoivat Akhilleuksen kuolemaan eri tavoin, ja kreikkalaiset valmistautuvat jatkamaan sotaa. Thetis haluaa kuitenkin järjestää poikansa kunniaksi hautajaiskisat, ja loppukirja kuvaa nämä kilpailut. Kuvaus muistuttaa Patrokloksen hautajaiskisoja Iliaan kirjassa 23.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 4.1–595.
Kirja 5 kertoo Akhilleuksen aseista käydystä kilpailusta sekä Aiaan kuolemasta. Thetis asettaa Akhilleuksen haarniskan nähtäville ja seuraa pitkä kuvaus Akhilleuksen kilvestä, jonka Homeros kuvaa Iliaan kirjassa 18. Thetis tarjoaa haarniskan palkinnoksi sille, joka toi Akhilleuksen ruumiin takaisin. Aias ja Odysseus vaativat palkintoa, ja kiusallinen päätös jätetään troijalaisille sotavangeille. Puheiden kuulemisen jälkeen nämä myöntävät haarniskan Odysseukselle. Aias raivoaa pettymyksestä ja aikoo surmata kreikkalaiset yöllä, mutta Athene kääntää hänen raivonsa lammaslaumaa vastaan. Hulluuden mentyä ohi Aias kokee syvää häpeää ja surmaa itsensä. Häntä surevat hänen velipuolensa Teukros ja jalkavaimonsa Tekmessa. Odysseus yrittää lepytellä armeijaa ilmeisen epäaidolla puheella. Kirja päättyy Aiaan hautajaisiin, jotka muistuttavat Akhilleuksen hautajaisia kirjan 3 lopussa.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 5.1–663.
Kirja 6 kertoo siitä, kuinka kreikkalaiset kutsuvat Neoptolemoksen avukseen ja Eurypylos saapuu troijalaisten tueksi. Aluksi Menelaos koettelee kreikkalaisten päättäväisyyttä ehdottamalla vetäytymistä, mutta Diomedes uhkaa surmata jokaisen, joka yrittää lähteä ennen kuin Troija on vallattu. Näkijä Kalkhaan neuvosta käy ilmi, ettei tämä tapahdu ilman Akhilleuksen pojan Neoptolemoksen läsnäoloa, ja niin Odysseus ja Diomedes purjehtivat Skyrokselle hakemaan häntä. Samaan aikaan troijalaisten avuksi saapuu myysialaisten johtaja Eurypylos armeijoineen. Hän on Herakleen pojanpoika ja Telefoksen poika, joka aikoinaan taisteli Akhilleusta vastaan. Kuten Penthesileia kirjassa 1 ja Memnon kirjassa 2, hänet otetaan vastaan kuninkaallisin menoin. Seuraa pitkä kuvaus hänen kilvestään, johon on kuvattu Herakleen uroteot; tämä täydentää Akhilleuksen kilven kuvausta kirjassa 5. Kirjan jälkimmäinen puolisko kertoo useista taistelukohtaamisista kreikkalaisten ja troijalaisten välillä, Eurypyloksen johtaessa troijalaisten hyökkäystä.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 6.1–651.
Kirja 7 kuvaa Neoptolemoksen saapumista. Osa kreikkalaisista järjestää hautajaiset Eurypyloksen surmaamille Nireukselle ja Makhaonille. Nestor lohduttaa Makhaonin murheen murtamaa veljeä Podaleiriosta. Eurypylos ajaa kreikkalaiset takaisin muureilleen. Aselepo mahdollistaa kaatuneiden hautaamisen. Sillä välin Odysseus ja Diomedes löytävät Neoptolemoksen innokkaana liittymään sotaan äitinsä Deidameian aneluista huolimatta. He palaavat Troijan edustalle juuri ajoissa pelastamaan kreikkalaisten asian. Neoptolemokselle annetaan hänen isänsä haarniska, ja hän syöksyy taisteluun. Kirja päättyy Foiniksin ja kreikkalaisten johtajien viralliseen tervetulotoivotukseen. Molemmat osapuolet ovat nyt varmoja menestyksestä.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 7.1–734.
Kirja 8 jatkaa Neoptolemoksen urotöistä. Eurypylos ja Neoptolemos johtavat joukkonsa ulos, ja kumpikin menestyy taistelussa. Lopulta he kohtaavat, vaihtavat ylpeitä sanoja ja käyvät kaksintaisteluun. Eurypylos saa surmansa. Neoptolemos riehuu hillittömästi. Ares kokoaa troijalaiset uudelleen, mutta Zeus varoittaa häntä taistelemasta Neoptolemosta vastaan. Apollon rohkaisee troijalaisia ja syttyy kiivas taistelu. Juuri kun kreikkalaiset näyttävät olevan murtautumassa kaupunkiin, Ganymedes anoo Zeukselta, ettei tämä antaisi hänen nähdä Troijan tuhoa. Zeus kätkee kaupungin pilveen, ja Nestor varoittaa kreikkalaisia herättämästä jumalten vihaa. Taistelu keskeytetään, kaatuneet haudataan ja Neoptolemoksen urotekoja kunnioitetaan. Molemmat osapuolet järjestävät yövartion.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 8.1–504.
Kirja 9 sisältää Deifoboksen uroteot sekä kertomuksen siitä, kuinka kreikkalaiset hakevat Filokteteen. Aluksi troijalaiset hautaavat Eurypyloksen, ja Neoptolemos rukoilee isänsä Akhilleuksen haudalla. Deifobos rohkaisee pelokkaita troijalaisia taistelemaan, ja sekä hän että Neoptolemos kaatavat lukemattomia vastustajia. Lopulta he kohtaavat, mutta Apollon siirtää Deifoboksen pois taistelukentältä. Poseidon tukee kreikkalaisia ja varoittaa Apollonia surmaamasta Neoptolemosta. Kalkhas paljastaa, ettei Troijaa voida vallata ilman Filokteteen apua. Odysseus ja Diomedes lähtevät hakemaan häntä Lemnokselta. He löytävät hänet luolasta yhä kärsimässä mätänevän haavansa kivusta ja hajusta, jonka vuoksi kreikkalaiset olivat aikoinaan hylänneet hänet. Hänet suostutellaan lähtemään Troijan edustalle, missä Podaleirios parantaa hänet; häntä kunnioitetaan ja hänelle tarjotaan hyvitystä.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 9.1–546.
Kirja 10 kertoo Pariin kuolemasta ja Oinonen itsemurhasta; tämä oli aiemmin kieltäytynyt parantamasta häntä. Alussa, joka muistuttaa kirjan 2 avausta, viisas Polydamas neuvoo troijalaisia puolustautumaan muureiltaan, mutta Aineias kannattaa taistelun jatkamista. Seuraa kiivasta taistelua. Filoktetes, jonka miekkavyö kuvataan yksityiskohtaisesti, ampuu Herakleen jousella monia uhreja ja haavoittaa lopulta Parista. On ennustettu, että vain Oinone, vaimo jonka Paris hylkäsi Helenan vuoksi, voi parantaa hänet. Oinone torjuu hänen pyyntönsä halveksuen. Hera ja horat (Vuodenajat) keskustelevat siitä, mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtuu. Hekabe ja Helena surevat Parista, ja katumuksen murtama Oinone heittäytyy hänen polttoroviolleen.Quintus Smyrnalainen: Posthomerica 10.1–489.