Ingemar ”Ingo” Johansson (22. syyskuuta 1932 Göteborg, Ruotsi – 30. tammikuuta 2009)http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/muutlajit/2009/01/792111?nyrkkeily oli ruotsalainen nyrkkeilijä. Amatöörinä hän saavutti olympiahopeamitalin. Ammattilaiseksi siirryttyään, hän onnistui nousemaan raskaansarjan ensimmäiseksi, sekä viimeiseksi ruotsalaiseksi maailmanmestariksi voitettuaan Floyd Pattersonin vuonna 1959. Hän menetti mestaruutensa tyrmäyksellä uusintaottelussa vuotta myöhemmin, jonka jälkeen hän kohtasi Pattersonin kolmannen kerran ottelussa, jonka Johansson hävisi tyrmäyksellä. Johansson oli Ammattilaisten Euroopan mestari kahdesti.
Johanssonin vahvuutena pidettiin hänen oikeaa suoraansa, joka sai yleisöltä lempinimen "Thorin vasara”.Lounasheimo, s. 333
Ura
Nuoruus Nähtyään 12-vuotiaana elämänsä ensimmäisen nyrkkeilyottelun Göteborgin messuhallissa Johansson innostui lajista ja liittyi seuraavana vuonna Redbergslidin nyrkkeilyseuraan. Hän oli jo tuolloin ikäisiään isompi ja painoi 64 kiloa. 16-vuotiaana hän oli jo raskaansarjan miehissä. Johansson harjoitteli ahkerasti, ja hänen nuoresta iästään huolimatta moni läsnäolija totesi nuorukaisen kyvyt. 1946 hänet valittiin Ruotsin nyrkkeilyliiton harjoitusleirille Vallsjöbadeniin, vaikka hän ei ollut siihen mennessä otellut vielä kertaakaan. Johansson oli harjoituslenkeillä leirin nuorin, raskain ja nopein.
Keväällä 1947 suomalainen raskaansarjan legenda Gunnar Bärlund teki ammattilaisuran jäähyväiskiertueen Pohjoismaihin, ja Göteborg oli yksi kohdekaupungeista. Valmistautuessaan tulevaan otteluunsa belgialaista Piet Wildea vastaan Gee-Bee sparrasi Redbergslidissä Johanssonin kanssa. Nuori mies napautteli helposti iskuja vanhan mestarin suojauksen läpi ja sai tämän hermostumaan. Ruotsalainen ammattinyrkkeilyvalmentaja Edwin Ahlqvist seurasi kiinnostuneena nuorukaisen otteita kehässä ja kutsui tämän harjoittelemaan Hindåsiin ammattimiesten kanssa. Samana kesänä Ingemar lopetti koulunkäynnin, meni hetkeksi kivimieheksi katutöihin, sen jälkeen satamaan ja päätyi sittemmin töihin Ahlqvistin liikkeeseen.
Ensimmäiset ottelut Jo 82-kiloisen Ingemarin nyrkkeilyura alkoi helmikuussa 1948 Göteborgin mestaruuskilpailuilla. Johanssonin nyrkki puhui, ja ensimmäinen ottelu oli jo ensimmäisessä erässä ohi. Seuraavasta vastustajasta tuli pistevoitto ja finaalissa tekninen tyrmäysvoitto Hans Fredrikssonista. Paikalliset lehdet kirjoittelivat jo innostuneena raskaansarjan nousevasta tähdestä – 15-vuotiaasta pojasta, jolla vasta kolme ottelua takana. Jo nämä varhaiset ottelut viitoittivat tulevaa ottelutyyliä, eli ahkeraa vasemman käden käyttöä ja harvakseltaan oikean käden erittäin tehokasta käyttöä.
Kaupunkimestaruuden jälkeen ahkera harjoittelu jatkui seuraavan syksyn koitoksia varten. Syksyllä tuli ensimmäinen pistetappio Carl Nilssonille Malmössä. Parin seuraavan voitokkaan ottelun jälkeen oli jouluna vuorossa Ruotsin juniorimestaruuskilpailut Tukholmassa. Kisat kuitenkin päättyivät Johanssonin osalta jo ensimmäiseen otteluun, jossa kisojen tuleva mestari Erik Dragstein voitti hänet pistein. Alkuvuoden pari ottelua Johansson voitti helposti, ja sen jälkeen alkoi kova kesäharjoittelu.
Syyskaudella 1949 Johansson otteli ahkerammin kuin edellisinä vuosina ja hävisi vain yhden kiistanalaisen pistetappion vieraspaikkakuntalaisen kotikehässä. Tammikuussa 1950 oli Tukholmassa vuorossa jälleen Ruotsin juniorimestaruuskilpailut, joissa mestaruus irtosi ylivoimaisesti molempien vastustajien, Folke Sjöbergin ja Lars Vargin, tultua lasketuksi ulos ennen täyttä aikaa ja lehdistön kirjoitellessa ylistyssanoja nyrkkisankarin edesottamuksista.
Ruotsin mestari Parin seuraavan kuukauden ajan Johansson otteli sarjan hyviä otteluita tyrmäten muun muassa Norjan Knud Hwidstenin sekä tanskalaiset Willy Hansenin ja Ludwig Larsenin ennen täyttä aikaa. Helmikuun lopulla 1950 olivat sitten vuorossa ensimmäiset aikuisten ruotsinmestaruuskilpailut Tukholmassa. Nyt 87-kiloinen Ingemar otteli varovaiset ottelut Arne Holmia ja Bengt Modighia vastaan, voitti molemmat ottelut pistein ja tuli näin Ruotsin raskaansarjan mestariksi. Lehdistö ei pitänyt näkemästään ja haukkui tuoreen mestarin vaisuksi, araksi ja taitamattomaksi.
Syksyllä 1950 järjestettiin Johanssonin ja Bengt Modighin välillä Italia-maaottelun edustuspaikan karsinta, jonka Modigh voitti pistein mutta jätti kuitenkin edustustehtävän väliin, joten Ingemar lähti matkalle. Vastustajana oli kova italialainen Aldo Pellegrini. 23. lokakuuta Milanossa käydyssä ottelussa Johansson ei ollut parhaimmassa terässä kärsittyään matkapahoinvoinnista mutta käytti vastustajaa lattiassa toisessa erässä ja voitti ottelun pistein. Kolme päivää myöhemmin Roomassa käydyssä uusintaottelussa, jossa Pellegrini kävi kolmannessa erässä jälleen lattiassa, Pellgrini hävisi Johanssonille pistein. Voittaja sai palkinnoksi leivän ja konjakkipullon. Vuoden lopussa oli vierailu Saksassa, josta tuliaisina niukka pistetappio Uwe Janssenille ja pistevoitto Horst Heroldista.
Tammikuussa 1951 käytiin Helsingin Messuhallissa 7000-päisen yleisön edessä Johanssonin ja Ilkka Kosken välillä huima ottelu, jossa Johansson kävi toisessa erässä uransa ensimmäistä kertaa lattiassa lukua ottamassa. Johansson kuitenkin voitti tiukan ottelun pistein. Suomalainen lehdistö antoi suitsutusta ruotsalaiselle nyrkkeilijälle. Viikkoa myöhemmin Neuvostoliiton joukkue vieraili Göteborgissa, ja Algirdas Šocikas voitti Johanssonin selvästi pistein. Viikkoa myöhemmin tuli hyvitys Uwe Janssenille Saksassa kärsitylle tappiolle; tämä hävisi ensin Göteborgissa pistein ja paria päivää myöhemmin teknisellä tyrmäyksellä Kinnassa. Maaliskuussa vuorossa olivat jälleen Ruotsin-mestaruuskilpailut, jotka Ingemar voitti pistetuomioilla ja sai jälleen kerran kritiikkiä kotimaansa urheilutoimittajilta.
Maine vaikeuksissa Ingemar Johansson valittiin Euroopan joukkueeseen Yhdysvallat–Eurooppa-nyrkkeilymaaotteluun, ja matkalle Chicagoon lähdettiin Lontoon kautta, missä Euroopan joukkue kokoontui. Maaliskuun 29. päivänä Chicago Stadiumin 16 000-päisen yleisön eteen astui Johanssonin vastustajaksi Yhdysvaltojen Golden Gloves -mestari Ernst Fann. Tasaisen ottelun kolmannessa erässä Johanssonin oikea puhui ja Fann laskettiin ulos. Chicagon Daily Tribune kirjoitti seuraavan päivän lehdessä ylistävät arviot Pohjolan viikingistä. Johansson loukkasi ottelussa kätensä ja ilmoitti joukkueen johdolle, että ei voi otella. Seurasi väittely ja uhkailuja johdon taholta. Kaikesta huolimatta ottelu Washingtonissa Norvel Leetä vastaan jäi toteutumatta. Ruotsissa lehdistö ryhtyi raakaan arvosteluun ja ennusti Johanssonin urheilu-uran jo olevan ohi. Kotona Ruotsissa lääkäri totesikin käden murtuneen, ja se kipsattiin.
Syksyllä 1951 Yhdysvaltojen nyrkkeilyjoukkue saapui vierailulle Göteborgiin. Ullevin stadionilla oli amatöörinyrkkeilyä seuraamassa kaikkien aikojen yleisömäärä, yli 11 000 katsojaa. Johansson sai nyt vastaansa Norvel Leen, joka voitti tasaisen ottelun pistein. Lokakuun lopussa Johansson kohtasi Göteborgissa jälleen kerran Italian Aldo Pellegrinin ja voitti ottelun pistein mutta mursi samalla peukalonsa. Jälleen kipsi käteen.
Olympialaisiin Helmi-maaliskuun vaihteessa 1952 tuli Ruotsin mestaruus helposti, vaikka takana ei ollut lainkaan harjoittelua (painoa Johanssonilla 93 kiloa). Kaikki kolme vastustajaa lähtivät ulos kehästä ennen täyttä aikaa. Olympiapaikan varmistuttua Johanssonin kevät kului muutamia kansainvälisiä otteluja käyden. Erikoista Ruotsi–Ranska-nyrkkeilymaaottelussa maaliskuussa Tukholmassa oli, kun Johanssonin vastustaja Lucien Touzard astui kehään ja luovutti ottelun jo muutama sekunti gongin soitua, ennen kuin ainuttakaan iskua oli vaihdettu. Yleisö vihelsi ja heitti tavaroita kehään.
Helsingin olympialaiset heinäkuussa alkoivat Johanssonilta rauhallisissa merkeissä; arpa suosi ensimmäisellä kierroksella ja määräsi hänet lepovuoroon, kun vastustajaksi tullut Uruguayn Luiz Sosa ei ilmestynyt kehään. Seuraavassa ottelussa oli puolestaan erotuomari kateissa, ja häntä saatiin odotella kehässä viisi minuuttia. Vastustaja oli tšekki Horymir Netuka, joka kävi ottelun aikana kahdesti lukua ottamassa. Tuloksena oli Johanssonille selvä pistevoitto. Seuraava vastustaja oli Jugoslavian Tomo Krizmanic, jolle Johansson oli hävinnyt keväällä kotimaassa niukasti pisteillä. Tällä kertaa Johansson oli niukasti parempi ja oli näin selvinnyt jo mitalisijoille. Välierävastustajaksi tuli Suomen Ilkka Koski, jonka kanssa käyty vaatimaton ottelu lopulta tuomittiin Johanssonille 2–1 voitoksi.
Finaalissa vastassa oli Yhdysvaltojen Ed Sanders, joka Johanssonin tapaan oli puolustusnyrkkeilijä. Finaalista muodostuikin kahden toisiaan tarkkailevan nyrkkeilijän pitkästyttävä näytös, kun Sanders kulki kehässä Johanssonia kohti yrittämättä kuitenkaan lyödä ja Johansson perääntyi alta pois. Ensimmäisen erän lopulla kehätuomari Roger Vaisberg antoi molemmille varoituksen passiivisesta nyrkkeilystä. Toinen erä jatkui samaan tapaan, ja tuomari antoi toisen varoituksen Johanssonille. Erätauolla tuomari meni neuvottelemaan kilpailun johdon kanssa ja nosti hetken kuluttua Sandersin käden ylös julistaen tämän voittajaksi. Skandaali oli valmis. Yleisö vihelsi, ja Johansson poistui kehästä poliisisaattueen suojissa. Pukuhuoneessa Ruotsin joukkueenjohtaja Sven Thoren kielsi Johanssonia poistumasta majapaikastaan ennen kotimatkaa ja ilmoitti, että Johanssonia on kielletty tulemasta joukkueen juhlaillallisille.
Palkintojenjakotilaisuudessa hopeamitalikoroke pysyi tyhjänä, eikä Ruotsin lippua nostettu salkoon. Mitali annettiin Ingemarille vasta vuonna 1982 Olympiakomitean järjestämässä tilaisuudessa. Lehdistö niin kotimaassa kuin Suomessakin repi Johanssonin kappaleiksi syyttäen tätä pelkuriksi ja maanpetturiksi. Jopa hänen nimensäkin väännettiin muotoon "Springemar" ( ’juosta’).
Ammattilaiseksi Olympiakisojen jälkeen Ingemar solmi ammattilaissopimuksen Edwin Ahlqvistin kanssa. Syksyn aikana Johansson kiersi näytösotteluita Norrlannissa Olle Tandbergin kanssa ja sirkuskiertueita Gunnar Nilssonin kanssa. Ensimmäinen ammattilaisottelu oli jouluna 1952 Göteborgin messuhallissa Ranskan Robert Massonia vastaan, joka oli tuolloin Ranskan neljänneksi paras raskassarjalainen. Masson kävi lattiassa ensimmäisessä ja neljännessä erässä, minkä jälkeen hän luovutti.
Uransa neljännessä ammattilaisottelussa maaliskuussa 1953 Ingemar loukkasi kätensä Tanskan Erik Jensenin leukaan mutta voitti ottelun kuitenkin pistein. Seurauksena oli yhdeksän kuukauden ottelutauko. Joulukuussa Göteborgissa saatu helppo tyrmäysvoitto Ranskan Raymond Degl Innocentistä päätti uran lähes vuodeksi. Edessä oli asepalvelus Karlskronan laivastoasemalla. Autoritäärinen sotilasmaailma ei Johanssonia miellyttänyt, ja seurauksena oli kahnauksia ja arestia.
Marraskuussa 1954 ammattilaisura jatkui ottelulla Saksan Werner Wiegandia vastaan, joka kannettiin kehästä viidennessä erässä. Helmikuussa 1955 oli vuorossa ensimmäinen todellinen huippuvastustaja, Itävallan Kurt Schiegel, joka edellisenä syksynä yritti huonolla menestyksellä voittaa Euroopan-mestaruustitteliä Saksan Heinz Neuhausilta. Onni ei suosinut häntä nytkään, vaan Johansson nukutti hänet viidennessä erässä.
Kesällä vuorossa olivat kovat saksalaiset Günther Nürnberg ja entinen Euroopan-mestari Hein ten Hoff, ja molemmat tulivat tyrmätyiksi. Helmikuussa 1956 vastassa oli kivenkova jamaikalainen Joe Bygraves, jonka kanssa käyty ottelu päättyi Johanssonin pistevoittoon. Bygravesista tuli Brittiläisen Kansainyhteisön raskaansarjan mestari muutamaa kuukautta myöhemmin hänen lyötyään Englannin Henry Cooperin.
Euroopanmestari