Ateismi uuden ajan alussa käsittelee ateismia 1500–1600-luvuilla, jolloin antiikin tekstien naturalismi löydettiin uudelleen. Tieteellinen vallankumous vahvisti luonnollisiin selityksiin perustuvaa maailmankuvaa. 1700-luvun valistusajattelu alkoi kehkeytyä.

Renessanssi

pienois|pysty|De rerum natura -teoksen englanninkielinen käännös vuodelta 1683. Uskontokritiikki alkoi Euroopassa lisääntyä 1500–1600-luvuilla. Antiikin tekstien naturalismi ja skeptismi eli epäilevä ajattelutapa löydettiin uudelleen. Lucretiuksen Maailmankaikkeudesta-teoksen käsikirjoitus löydettiin vuonna 1417. Teoksen ensimmäinen painettu versio ilmestyi vuonna 1473. Vuoteen 1600 mennessä siitä oli julkaistu useita kymmeniä painoksia. Kirjapainotaidon yleistyminen 1400-luvun puolivälistä alkaen oli tärkeää uskontokritiikin leviämiselle. Sanojen ’ateisti’ ja ’epikurolainen’ käyttö vakiintui Länsi-Euroopan kielissä. Ilmiöille alettiin yhä useammin etsiä luonnollisia selityksiä.

Renessanssin keskuksessa, Italiassa, alkoi 1500-luvulla esiintyä uskonnon kriittistä tarkastelua. Oppineet Niccolò Machiavelli (1469–1527), Pietro Pomponazzi (1462–1525) ja Gerolamo Cardano (1501–1576) esittivät uskontoa kriittisesti arvioivia ajatuksia. Inkvisition pöytäkirjoissa oli usein syytöksenä jumalankieltäminen.

Giordano Bruno (1548–1600) puolusti äärettömän kaikkeuden ja monien maailmojen ajatusta. Hänet poltettiin roviolla Roomassa harhaoppisena vuonna 1600. Kansanliike pystytti Brunon teloituspaikalle muistomerkin vuonna 1889. Lucilio Vanini (1585–1619) katsoi, että aineeton jumala ei olisi pystynyt luomaan aineellista maailmaa. Vanini tuomittiin ateismista ja jumalanpilkasta kuolemaan.

Myös 1500- ja 1600-luvun englantilaisissa lähteissä esiintyy merkintöjä epäuskosta kristinuskon oppeja, kuolemanjälkeistä elämää ja jumalien olemassaoloa kohtaan. Kirjailija Christopher Marlowella (1564–1593) oli maine ateistina ja William Shakespearen (1564–1616) näytelmissä on epäilyn ja jumalattomuuden teemoja.

Inkvisition pöytäkirjojen mukaan vuonna 1448 englantilainen räätäli Thomas Semer kielsi kuolemanjälkeisen elämän, samoin vuonna 1573 Robert Master. Asiakirjassa vuodelta 1572 väitettiin, että valtakunta on jakautunut katolisiin, ateisteihin ja protestantteihin. Essexin jaarli väitti vuonna 1576, että on vain harhaoppisuutta sekä ”ateismia, ateismia ja ateismia”. Vuonna 1600 Exeterin piispa valitti, että hänen hiippakunnassaan on yleisenä keskustelun aiheena, onko jumalaa olemassa vai ei.

Tuona aikana ateismi-nimitystä käytettiin vaihtelevasti tarkoittamaan vääräoppista tai eriuskoista. Ateismin käsitteen nykyinen merkitys alkoi kuitenkin vakiintua 1600-luvulla. Esimerkiksi vuoden 1694 ranskalainen sanakirja määritti ateistin henkilöksi, joka ei tunnista mitään jumalaa.

Löytöretket ja kaupankäynti lisäsivät tietoa ei-eurooppalaisista kulttuureista, mikä kyseenalaisti käsityksen kristinuskosta ainoana oikeana uskontona. Esimerkiksi kiinalaisessa yhteiskunnassa ei ollut kristillisen yksijumalaisuuden kaltaista käsitettä. Uusien kirkkojen synty horjutti katolisen kirkon asemaa. Kristinuskon eri tulkintojen kannattajat alkoivat käyttää kiistoissa antiikin skeptikkojen järkiperusteluja toisiaan vastaan. Vainot ja miljoonia ihmishenkiä vaatineet uskonsodat edistivät uskontokriittisten ja epäuskoisten ajatusten itämistä.

1600-luvun uskontokriitikot

pienois|pysty|Thomas Hobbes (1588–1679). Kun uuden käsityksen mukaan maapallo ei ollutkaan kaikkeuden keskipiste, horjui myös teologinen näkemys ihmisen erityisasemasta. Uuden ajan empirismi liittyi muuttuneeseen liikekäsitykseen. Sen mukaan kaikki ilmiöt johtuivat kappaleiden liikkeistä eli luonnollisista syistä. Englantilaisen empiristin Francis Baconin (1561–1626) mukaan tieteellinen tieto oli ilmiöiden syiden tuntemista. Uuden ajattelun mukaan luonnossa ei ollut jumalan tahdon mukaista ikuista järjestystä, vaan muuttuvia syy-seurausvoimia. Matemaattis-mekanistinen luonnonfilosofia edisti luonnontieteen kehitystä. Kansallisvaltioiden synty aloitti maallisen ja kirkollisen vallan eroamisen toisistaan.

Epikurolaisuus vaikutti vahvasti Ranskassa 1600-luvun alussa. Marin Mersenne väitti vuonna 1623, että pelkästään Pariisissa asuisi yli ateistia. Ranskalainen filosofi René Descartes (1596–1650) asetti kaikki käsitykset epäilyn alaisiksi. Hänen menetelmällinen epäilynsä avasi epäsuorasti tilaa myös ateismille.

Antiikin materialismi vaikutti myös englantilaiseen filosofiin Thomas Hobbesiin (1588–1679). Hobbesin pääteos Leviathan (1651) käsitteli yhteiskuntaa naturalistisesti. Teoksessa ajatus aineettomasta sielusta on käsittämätön. Hobbes esitti teoksessaan myös Raamatun kritiikkiä. ”Pelko mielen aavistelemaa tai kertomuksista kuviteltua näkymätöntä voimaa kohtaan on uskontoa, jos kertomukset ovat yleisesti hyväksyttyjä; jos ne eivät ole hyväksyttyjä, se on taikauskoa.” Englannin yläluokan keskuudessa alettiin puhua hobbesilaisista ateisteista. Hobbes jätti ilmeisesti tarkoituksella oman kantansa epäselväksi, sillä ateismin avoin julistaminen saattoi johtaa kuolemantuomioon.

pienois|pysty|Baruch Spinozaa vastaan suunnattu teos. Latinankielinen teksti: ”Benedictus de Spinoza, juutalainen ja ateisti.” Hollantilainen filosofi Baruch Spinoza (1632–1677) näki Hobbesin tavoin uskonnon syntyneen herkkäuskoisuudesta ja Raamatun olevan ihmisen luomus. Spinoza sai vaikutteita italialaisen tähtitieteilijän Galileo Galilein (1564–1642) sekä Giordano Brunon, René Descartesin ja Thomas Hobbesin ajatuksista.

Spinozan mukaan totuuden lähde ei ollut jumalallinen ilmoitus vaan kriittinen ajattelu. Poliittinen valta ei ollut jumalan asettamaa vaan perustui ihmisten sopimukseen. Spinoza halusi erottaa teologian filosofiasta, uskonnon politiikasta ja kirkon valtiosta. Näin luotaisiin kansalaisvapauksien perusta. Spinozan mukaan hallinnon tuli olla vapaa papiston vallasta. Spinoza kirjoitti teoksessaan Teologis-poliittinen tutkielma (1670), että ”jokaisella oli oikeus ajatella, kuinka halusi, ja sanoa, mitä ajatteli”.

Spinozan luontoa koskevaa ajattelua on kutsuttu panteismiksi eli kaikkijumalaisuudeksi. Hänen mukaansa jumalan käsite saattoi johdonmukaisesti viitata vain luonnon kokonaisuuteen. Spinozan filosofian katsottiin johtavan ateismiin. Spinozalla jumala ei tarkoita mitään yliluonnollista vaan samaa kuin luonto. Se ei ole uskonnollisen palvonnan kohde, vaan voidaan ymmärtää vain filosofian ja tieteen kautta. Pelastuksen sijasta Spinoza puhuu mielenrauhasta ja onnellisuudesta, joka voidaan saavuttaa kokonaisuuden ymmärtämisen kautta.

Jumalan ja luonnon samastaminen oli vastoin sekä juutalaisuuden että kristinuskon oppeja. Spinozan ajattelu tuomittiin, ja hänen oppinsa herätti syytöksiä ateismista. Teologis-poliittista tutkielmaa syytettiin ateistisimmaksi kirjaksi, joka oli koskaan kirjoitettu.

1600-luvun lopulla Euroopassa alkoi kiertää niin sanottuja klandestiinikirjoituksia. Ne olivat salaa levinneitä julkaisuja, jotka arvostelivat kirkollisia auktoriteetteja. Monissa kirjoituksissa nähtiin uskonto moraalin kannalta haitallisena, perusteltiin ateismia ja vaadittiin uskonnon ja valtion eroa. Theophrastus redivivus -teoksessa kerättiin yhteen uuden ajan filosofien materialistisia ja skeptisiä kirjoituksia. De tribus impostoribus on nimitys eri teksteille, jotka kertovat kolmesta huijarista: Mooseksesta, Jeesuksesta (noin 4 eaa. – 33 jaa.) ja Muhammedista (noin 570–632).

Vuonna 1674 Saksassa julkaistiin kolme ateistista pamflettia. Pamflettien mukaan jumalolennot olivat ainoastaan vallanpitäjien välineitä hallita ihmisiä ja asettaa heidät keskenään epätasa-arvoiseen asemaan. Raamattu oli täynnä ristiriitoja ja siksi järjen ja omantunnon tuli korvata pyhät kirjat ja papit. Moraalin ohjenuoriksi riittivät kolme oikeudenmukaisuuden ohjetta: älä vahingoita ketään, elä rehellisesti ja anna kaikille se, mikä heille kuuluu. Saksalainen teologi Johannes Musaeus nimesi pamflettien kirjoittajaksi saksalaisen Matthias Knutzenin. Tutkija Karel D’Huyvetters’n mukaan pamfletteja ei voi varmistaa Knutzenin kirjoittamiksi. Tutkijan mukaansa Musaeus on voinut kirjoittaa kiistakirjoitukset itse osana kristillistä uskonpuolustusta.

Klandestiinikirjoitusten ajatukset tavoittivat entistä laajemman yleisön etenkin ranskalaisen skeptikkofilosofi Pierre Baylen (1647–1706) vaikutuksesta. Spinozaan nojautuen hän kannatti uskonnonvapautta. Bayle kirjoitti vuonna 1682 ateistisesta yhteiskunnasta, joka perustuisi sekulaariin eli ei-uskonnolliseen etiikkaan. Valistusajattelu voimistui vuosina 1680–1715. Tuona aikana älymystö alkoi vahvasti horjuttaa uskonnon perusteita. Empiirisen tieteen nousu sai monet pitämään jumalaa tarpeettomana oletuksena todellisuuden ymmärtämisessä.

Lähteet Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa

Viitteet

Kirjallisuutta

Luokka:Ateismi uudella ajalla