Vimpelin Vedon historia alkaa vuodesta 1934, jolloin seura perustettiin. Vimpelin Vedon pesäpallojaosto on voittanut kahdeksan suomenmestaruutta aikuisten sarjoissa.
Pesäpallon historia Pitkäpallo Ponnistuksessa ja pesäpallo suojeluskunnassa Vuonna 1908 Vimpelin nuorisoseuraan perustettiin alajaostoksi urheiluseura Vimpelin Ponnistus. 1910-luvun loppupuolella Ponnistuksen lajivalikoimaan lisättiin pitkäpallo. Ponnistuksen toiminta kuitenkin lakkasi 1920-luvulle mentäessä, ja Vimpelin suojeluskunta otti pitkäpallonlaji valikoimaansa.Uusitupa 2004, s. 7–8.
Vuonna 1923 pitkäpallosta kehitelty pesäpallo korvasi edeltäjänsä suojeluskunnan toiminnassa. Pesäpalloharjoituksia alettiin pitää viikoittain. Samana vuonna suojeluskunta pelasi ensimmäisen ja vuoden ainoan ottelunsa Alajärven suojeluskuntaa vastaan. Vimpeli hävisi ottelun lukemin 37–1. Suojeluskunnan pesäpallotoiminta lakkasi hetkellisesti 1920-luvun puolivälissä, mutta palasi lajivalikoimaan 1930-luvulla lajin lähtiessä uuteen nousuun. Vuonna 1934 aluepäällikkö Urho Pikkaraisen käskystä alettiin jälleen järjestämään säännöllisiä harjoituksia kolmesti viikossa. Suojeluskunnan miesten joukkue kärsi tappion toisensa jälkeen, mutta poikien joukkueessa asiat olivat toisin. Syyskuussa 1934 suojeluskuntapojat voittivat Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin poikajoukkueiden mestaruuden. Piirimestaruuden jälkeen joukkue ilmoitettiin Suomen Valtakunnan Urheiluliiton nuorten sarjaan.Uusitupa 2004, s. 8–9.
Vimpelin Vedon perustaminen ja kamppailu pesäpallosta Vuonna 1932 SVUL:ssa kasvoi ajatus erikoisliitoista, jotka huolehtivat omista lajeistaan. Tämän myötä piirien johtokuntien tehtäväksi jäi oman piirin urheilutoiminnan kehittäminen ja ohjaaminen haluamaansa suuntaan. Muutosten vuoksi alettiin piirissä kinnittää huomiota Vimpelin urheilutoimintaan, jossa vahvoista urheiluperinteistä huolimatta ei ollut omaa urheiluseuraa. Samoihin aikoihin myös suojeluskuntien urheilutoimintaa uudistettiin. Muutos tehtiin yhteistyössä armeijan kanssa, minkä johdosta suojeluskunnan toiminta siirtyi sotilaallisen tehon ja kriisiajan valmiuden ylläpitoon. Muutoksen myötä yleisurheilu ja pesäpallo poistuivat suojeluskuntien toiminnasta. Täten 18. tai 27. toukokuuta 1934 perustettiin Vimpelin Veto.Sirmeikkö 1959, s. 127–128.Uusitupa 2004, s. 10.
Vimpelin Veto osallistui vuonna 1935 Valtakunnansarjaan. Vuotta aiemmin Vimpelin Palloseura edusti kuntaa samalla sarjatasolla. Veto voitti sarjassa muun muassa Alajärven suojeluskunnan tuloksin 10–4. Vuonna 1936 suojeluskunta ja Veto pelasivat keskenään oikeudesta pelata Valtakunnansarjan kuudennen lohkon voittajaa vastaan. Vuosi 1936 oli viimeinen pesäpallon parissa Vedolle 1930-luvulla. Vedossa koettiin turhaksi kilpailla pesäpallosarjoissa, koska suojelukunnalla oli oma joukkue samoissa sarjoissa. Päätöksen myötä kunnan pesäpallotoiminta siirtyi kokonaisuudessaan suojeluskunnalle.Uusitupa 2004, s. 11–12. Suojeluskunta pelasi Suursarjassa vuosina 1938Tolonen & Rapila 1983, s. 120–121 ja 1940.Uusitupa 2004, s. 13–16. Suojeluskunnan poikajoukkue voitti oman nuorten SM-hopeaa vuosina 1935, 1936 ja 1937.
Sodan jälkeen pesäpallo Vedon alaisuuteen Vimpelin Vedossa pesäpallo palasi lajivalikoimaan vuonna 1945. Vimpelin suojeluskunta joutui lopettamaan toimintansa jatkosodan jälkeen, sillä se kuului rauhanehdoissa määriteltyihin fasistijärjestöihin. Tämän myötä suojeluskunnan pelaajat siirtyivät Vedon alaisuuteen. Myös Vimpeliläisen Lotta Svärd -järjestön pelaajat siirtyivät Vedon alaisuuteen naistenjoukkueeseen. Kuntaan tuli myös toinen pesäpalloseura Vimpelin Isku, Impilahden Iskun entisten jäsenten perustettua seuran. Iskulaiset olivat joutuneet siirtolaisina Impilahdelta Vimpeliin. Veto yritti saada Iskulaiset Vedon alaisuuteen, mutta poliittiset näkemyserot estivät yhdistymisen.Uusitupa 2004, s. 18.
Sodan loputtua Pesäpalloliiton sarjatoiminta käynnistyi täydellä tominnalla. Monet joukkueet eivät pystyneet osallistumaan mestaruussarjaan sotavuosien takia. Täten järjestettiin karsintaottelut vuoden 1945 mestaruussarjajoukkueiden ratkaisemiseksi. Vimpelissä ideaa sarjapaikan ratkaisemisesta muutaman pelin perusteella vastustettiin. Otteluiden ajankohta keväällä oli huono Vedon kannalta, sillä Saarikenttä tulvi usein keväällä ja harjoittelujen aloittaminen myöheni. Vedon mukaan sarjapaikka olisi kuulunut joukkueille, jotka osoittivat vuosina 1938–1941 tasaista kuntoa ja innostusta pesäpalloon. Karsinnat pidettiin saarikentällä 26. ja 27. toukokuuta. Pohjoislohkossa Vedon lisäksi olivat Seinäjoen Maila-Jussit ja Jyväskylän Kiri. Veto voitti karsinnat ylivoimaisesti ja varmisti paikan mestaruussarjassa. Joukkueen menestyksen selitti joukkueen kokemus, jonka pelaajat olivat saaneet suojeluskunnan joukkueessa pelaamisesta. Mestaruussarja itsessään myös sujui tyydyttävästi. Kauden aikana Veto voitti viisi ottelua, millä joukkue ansaitsi kahdeksannen sijan ja säilytti sarjapaikkansa.Uusitupa 2004, s. 18–21.
Seuraavaan kauteen Veto valmistautui harjoitusotteluilla. Ensimmäistä kertaa järjestettyyn Vimpelin Malja -kilpailuun osallistuivat Alajärven Ankkurit, Seinäjoen Maila-Jussit ja Ylihärmän Junkkarit. Veto sijottui toiseksi, ja Maila-Jussit voitti turnauksen. Mestaruussarjassa nuorennusleikkauksen kokenut joukkue suoriutui hyvin. Veto voitti seitsemän ottelua, pelasi yhden tasan ja hävisi neljä. Onnistuneella kaudella Veto sijottui pronssimitalille asti. Kaudella oli mahdollisuuksia parempaankin sijoitukseen. Mitalin saamiseen kuitenkin liittyi hieman ongelmia. Kauden viimeinen ottelu Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan jouduttiin perumaan, sillä Maila-Jussit eivät saapuneet otteluun Saarikentälle. Veto juhli jo mitaliansa, mutta Pesäpalloliitto määräsi ottelun pelattavaksi lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Otteluun tuli vastaan varamiehistä koostuva Maila-Jussit. Veto voitti ottelun 37–0 ja varmisti pronssimitalin. Voiton myötä Erkki Latvala varmisti lyöjäkuninkuutensa. Kauden kruunasi Martti Mäkisen valinta Itä–Länsi-otteluun. Hän oli ensimmäinen Vetoa edustava pelaaja Itä–Länsi-ottelussa. Naisten suomenmestaruusotteluita ei pelattu vielä vuonna 1945, mutta naisten joukkue pääsi pelaamaan 7. heinäkuuta 1946 Saarikentällä piirimestaruudesta Kauhajoen Karhua vastaan. Vedon naiset voittivat ottelun 4–2.Uusitupa 2004, s. 21–24.
pienoiskuva|vasen|Vedon naisten vuoden 1947 mestaruusjoukkue.
Edeltävän kauden kolmas sija nosti Vedon toiveita kauteen 1947. Toiveita nostettiin entisestään Vedon voitettua ylivoimaisesti Vimpelin Maljan. Toiveet kuitenkaan eivät toteutuneet ja kausi meni äärimmäisen huonosti. Veto ei voittanut yhtäkään pistettä vierasotteluista. Kotikentälläkään ei voitettu kaikkia otteluita, ja täten Veto menetti sarjapaikkansa. Huonosta kaudesta huolimatta Latvala sijoittui toiseksi lyöjätilastoissa. Vuonna 1947 Vedon naiset voittivat piirimestaruuden toistamiseen ja saivat oikeuden osallistua suomenmestaruuskilpailuihin. Välierissä Vedolle vastustajaksi tuli Satakunnan piirimestari Porin Palloveikot. Veto voitti Palloveikot ja eteni finaaliin Pieksämäen Palloilijoita vastaan. Veto päihitti joukkueen ja voitti mestaruuden ensimmäisellä SM kaudellaan.Sirmeikkö 1959, s. 72–73.
Veto nousi nopeasti takaisin mestaruussarjaan voitettuaan lohkonsa suomensarjassa kaudella 1948. Lohkovoitolla Veto sai oikeuden osallistua karsintaotteluihin, joissa vastaan tuli Tampereen Pyrintö, Kouvolan Pallonlyöjät ja Pieksämäen Palloilijat. Veto varmisti nousunsa, ja hävisi vain Pyrinnölle. Kaudella 1948 naisten piirimestaruus oli vaikeuksien takana. Varsinkin Isojoen Urheilijat tuottivat vaikeuksia. Veto kuitenkin voitti piirimestaruuden ja pääsi pelaamaan muita pohjoisten piirien voittajia vastaan välieräpaikasta. Veto voitti kaikki ottelunsa ja eteni finaaliin, jossa vastaan asettui Lahden Koripalloilijat. Veto voitti loppuotteluparin ja sai toisen SM-kultansa.
Paluu mestaruussarjaan kaudeksi 1949 alkoi hyvin. Veto voitti kaikki kolme otteluaan toukokuussa. Joukkueella kuitenkin alkoi alamäki Lahden Mailaveikkoja vastaan pelatussa seuran 15-vuotisjuhlaottelussa. Ottelun jälkeen Veto voitti vain yhden ottelun loppuvuonna. Huono loppukausi merkitsi putoamista takaisin suomensarjaan. Kaudella 1949 naisten suomenmestaruus pelattiin Pesäpalloliiton ja Työväen Urheiluliiton mestareiden välisessä ottelussa. Vedon naiset voittivat jälleen piirimestaruuden ja pohjoisten lohkojen loppuottelut. Taas kerran finaalissa vastaan asettui Lahden Koripalloilijat. Tällä kertaa Veto hävisi lahtelaisille ja sai Pesäpalloliiton hopeamitalin. Vedon naisten parhaat kaudet jäivät hopeamitaliin. Joukkue voitti vielä 1950-luvulla piirimestaruuksia, muttei enää pelannut pääsarjatasolla useisiin kymmeniin vuosiin.
Mitaleja ja sarjapaikan vakiinnuttamista 1950-luvulla Vimpelin Veto pelasi suomensarjassa. Kaudella 1950 Veto kamppaili mestaruussarjaan pääsystä. Veto selvitti tiensä pohjoisten lohkojen mestaruussarjakarsintaan, joka järjestettiin syyskuussa Kuopiossa. Veto oli vahva karsinnassa ja sijottui ensimmäiseksi. Sijoituksella Veto ansaitsi paikan Riihimäellä pelattuun karsintaan, jossa pelasi Vedon lisäksi Kelta-Mustat, Jyväskylän Veikot ja Riihimäen Pallonlyöjät. Karsinnoissa Veto onnistui tekemään vain neljä juoksua ja mestaruussarjapaikka jäi haaveeksi. Kauteen 1951 Veto alkoi valmistautua jo talvella. Suurin osa joukkueen pelaajista oli osana Vedon jääpallojoukkuetta ja tämän vuoksi piti yllä hyvää peruskuntoa. Kunto näkyi myös suomensarjan peleissä. Veto varmisti lohkovoiton päihittämällä Vaasan Mailan Saarikentällä pelatussa ottelussa. Lohkovoitolla Veto varmisti paikkansa karsintoihin. Veto eteni pelaamaan suomensarjan mestaruudesta ja noususta mestaruussarjaan. Nousuturnaus pelattiin syyskuun lopulla Helsinginssä. Turnauksessa Vedon lisäksi olivat Kouvolan Pallonlyöjät, Kelta-Mustat ja Puna-Mustat. Veto voitti kaksi ottelua lukkari Martti Mäkisen johdolla ja varmisti paikan mestaruussarjassa.Uusitupa 2004, s. 31–32.
Veto esiintyi Vimpeli Maljassa uudistuneella joukkueella. Martti Mäkisen tilalle lukkariksi hankittiin Veikko Latvala, polttolinjaan hankittiin Viljo Niemi, kakkospesälle Erkki Heikkilä ja kakkosvarapelaajaksi Veikko Virtanen. Veto voitti turnauksen vahvoin ottein joukkueeseen lisätyn nopeuden ansiosta. Kaudella 1952 Vedon päätavoite oli sarjapaikan säilyttäminen. Sarjatauolle mentäessä Veto oli kiinni kolmannessa sijassa. Kolmas sija säilyi kauden loppuun asti. SM-pronssin kruunasi Niemen valinta kesäolympialaisten pesäpallon näytösotteluun.Uusitupa 2004, s. 33–35.
pienoiskuva|oikea|Vedon vuoden 1958 pronssijoukkue.
Pronssimitalikauden jälkeen Veto alkoi vakiinnuttaa paikkaansa mestaruussarjassa. Kaudella 1953 joukkue sijottui neljänneksi. Kaudella 1954 Veto joutui taistelemaan sarjapaikasta ja sijoittui kymmenenneksi kauden loputtua. Huonosta sijoituksesta huolimatta Vedon Viljo Niemi voitti Vuoden pesäpalloilija -tittelin.Tolonen & Rapila 1983, s. 190–193 Kaudet 1955, 1956 ja 1957 olivat Vedolle keskinkertaisia. Kausi 1958 oli juhlavuosi vimpeliläiselle pesäpallolle, sillä paikkakunnalla oli pelattu ensimmäistä kertaa pääsarjatasolla 20 vuotta aiemmin. Tämän kunniaksi Vedon pesäpallojaosto asetti tavoitteeksi nostaa pelaamisen tason korkealle. Joukkue aloitti harjoittelun kautta varten jo helmikuussa, ja aiemmista vuosista poiketen talvikaudella järjestettiin myös lajiharjoituksia.Uusitupa 2004, s. 36–37.