Embraer EMB 110 Bandeirante on brasilialainen kaksimoottorinen, potkuriturbiinimoottoreilla varustettu, alueelliseen liikenteeseen tarkoitettu matkustaja- ja kevyt kuljetuslentokone. Paineistamatonta konetta valmistettiin sekä siviili- että sotilaskäyttöön lukuisina eri versioina. Matkustajaversioihin voitiin kokoonpanosta riippuen sijoittaa tavallisesti 15–21 matkustajaa.

Bandeirante kehitettiin alun perin yhdistämään Brasilian syrjäisiä alueita maan tärkeimpiin asutuskeskuksiin. Sen suunnittelussa painotettiin monikäyttöisyyttä, yksinkertaista huollettavuutta ja mahdollisuutta toimia suhteellisen pieniltä ja vaatimattomasti varustetuilta lentoasemilta. Koneen ensimmäinen prototyyppi lensi 22. lokakuuta 1968. Bandeiranten sarjavalmistusta varten perustettu Embraer toimitti ensimmäisen tuotantokoneen Brasilian ilmavoimille 9. helmikuuta 1973.

Koneesta tuli Embraerin ensimmäinen suuri kaupallinen menestys ja yksi Brasilian lentokoneteollisuuden perustan luoneista hankkeista. Tuotanto päättyi vuonna 1990, jolloin Bandeirante oli suurelta osin korvautunut suuremmalla ja paineistetulla Embraer EMB 120 Brasilia -koneella. Embraerin mukaan Bandeiranteja toimitettiin yhteensä 498 kappaletta 36 maahan.

Historia

Tausta ja kehittäminen

Brasilian ilmailuministeriö hyväksyi vuonna 1965 hankkeen, jonka tunnus oli IPD/PAR 6504. Se toteutettiin São José dos Camposissa toimineessa ilmailutekniikan keskuksessa Centro Técnico de Aeronáuticassa eli CTA:ssa. Tarkoituksena oli kehittää Brasilian olosuhteisiin soveltuva kaksimoottorinen yleiskone, jota voitaisiin käyttää niin matkustajien ja rahdin kuljetukseen kuin sotilaallisiin tehtäviin.

Hanketta johti brasilialainen insinööri ja lentäjä Ozires Silva. Suunnitteluun osallistui myös ranskalainen lentokonesuunnittelija Max Holste. Brasilian suuret etäisyydet, harvaan asutut alueet ja monien lentoasemien puutteellinen infrastruktuuri vaikuttivat ratkaisevasti koneen ominaisuuksiin. Koneesta tehtiin yksinkertainen, vankkarakenteinen ja muunneltava, eikä siihen asennettu paineistettua matkustamoa.

Ensimmäinen prototyyppi sai Brasilian ilmavoimien tunnuksen YC-95. Se lensi ensilentonsa 22. lokakuuta 1968. Prototyyppien perusteella suunnitelmaa muutettiin sarjatuotantoa varten muun muassa pidentämällä runkoa, lisäämällä matkustajamäärää ja vaihtamalla tehokkaammat moottorit.

Brasilian hallitus perusti Embraerin vuonna 1969 luomaan Bandeiranten sarjatuotantoon tarvittavan teollisen organisaation ja jatkamaan koneen kehittämistä. Valmistajan mukaan hankkeeseen osallistui kaikkiaan noin 170 brasilialaista yritystä.

Sarjatuotanto ja liikennekäyttö

Ensimmäinen tuotantokone luovutettiin Brasilian ilmavoimille 9. helmikuuta 1973. Ilmavoimissa kone sai kuljetusversiona tunnuksen C-95. Ensimmäinen varsinainen matkustajaversio oli lentänyt 9. elokuuta 1972, ja brasilialainen Transbrasil aloitti tyypillä kaupallisen lentoliikenteen 16. huhtikuuta 1973.

Bandeirantea käyttivät Brasiliassa Transbrasilin lisäksi muun muassa VASP ja useat maan alueelliset lentoyhtiöt. Kone soveltui erityisesti reiteille, joiden liikennemäärät olivat liian pieniä suuremmille liikennekoneille. Sitä käytettiin runsaasti muun muassa Amazonin alueella sekä Brasilian keski- ja koillisosissa.

Ensimmäiset sotilaskoneet vietiin Uruguayhin vuonna 1975. Ranskalaisesta Air Littoralista tuli vuonna 1977 ensimmäinen ulkomainen siviiliasiakas. Myöhemmin Bandeirante saavutti huomattavaa menestystä etenkin Yhdysvaltain alueellisessa lentoliikenteessä. Konetyyppiä käyttivät eri aikoina myös muun muassa Air UK, Jersey European Airways ja Ryanair.

Tuotanto jatkui vuoteen 1990. Embraer ilmoittaa toimittaneensa 498 konetta 36 maahan. Vielä vuonna 2018 noin 150 Bandeirantea oli käytössä lentoyhtiöillä, lentotaksiyrityksillä, viranomaisilla ja eri maiden ilmavoimilla.

Rakenne

Bandeirante on kokonaan metallirakenteinen, ulokkeellisella alatasolla varustettu lentokone. Sen runko on puolimonokokkirakenteinen. Koneessa on sisäänvedettävä kolmipyörälaskuteline, jonka päätelineet vetäytyvät moottorikoteloihin. Ohjaamo on yleensä tarkoitettu kahdelle lentäjälle.

Koneen voimanlähteinä ovat version mukaan erityyppiset Pratt & Whitney Canada PT6 -sarjan potkuriturbiinimoottorit. Varhaiset prototyypit varustettiin PT6A-20-moottoreilla ja ensimmäiset tuotantoversiot PT6A-27-moottoreilla. Myöhemmissä ja raskaammissa versioissa käytettiin tavallisesti 750 hevosvoiman PT6A-34-moottoreita.

Matkustamo ei ole paineistettu, minkä vuoksi tyypilliset lentokorkeudet jäivät myöhempiä paineistettuja alueellisia liikennekoneita matalammiksi. Rungon poikkileikkaus on kapea, ja matkustajaistuimet sijoitetaan yleensä yksi kummallekin puolelle käytävää. Matkustajakapasiteetti vaihteli version ja kansallisten määräysten mukaan noin 15:stä 21:een.

EMB 110P1:n ja eräiden sotilasversioiden rungon vasemmalla puolella oli suuri rahtiovi. Matkustamon istuimet voitiin poistaa, joten kone voitiin muuttaa suhteellisen nopeasti matkustaja-, rahti- tai yhdistelmäkuljetukseen. Bandeiranteja muunnettiin myös sairaankuljetukseen, valokuvaukseen, geofysikaalisiin mittauksiin, etsintä- ja pelastustehtäviin sekä merivalvontaan.

Versiot

Bandeirantesta valmistettiin suuri määrä toisistaan hieman poikkeavia versioita. Tärkeimpiä olivat:

YC-95 eli EMB 100 Alkuperäinen prototyyppi, jossa oli kaksi 550 hevosvoiman PT6A-20-moottoria. Prototyyppejä valmistettiin kolme.

EMB 110 eli C-95 Ensimmäinen sarjatuotantoversio. Brasilian ilmavoimien 12-paikkainen kuljetuskone, jossa oli PT6A-27-moottorit.

EMB 110A eli EC-95 Radiomajakoiden, mittarilähestymisjärjestelmien ja muiden radionavigointilaitteiden tarkastus- ja kalibrointiversio.

EMB 110B eli R-95 Ilmakuvaus- ja kartoitusversio.

EMB 110C Ensimmäinen varsinainen siviililiikenneversio, jossa oli yleensä 15 matkustajapaikkaa.

EMB 110C(N) Chilen merivoimille toimitettu merelliseen käyttöön muokattu EMB 110C.

EMB 110E Kuudesta kahdeksaan matkustajalle tarkoitettu liike- ja edustuskoneversio.

EMB 110K Pidennetty versio, jossa oli 0,85 metriä pidempi runko, PT6A-34-moottorit ja rungon alle lisätty vakaajaevä.

EMB 110K1 eli C-95A Brasilian ilmavoimien rahtiversio, jossa oli suuri ovi rungon takaosassa.

EMB 110P Alueelliseen matkustajaliikenteeseen kehitetty versio.

EMB 110P1 Matkustaja- ja rahtikuljetusten välillä muunnettava versio, jossa oli suuri rahtiovi.

EMB 110P2 Pelkästään matkustajaliikenteeseen tarkoitettu versio ilman suurta rahtiovea.

EMB 110P1/A ja P2/A Vientiin tarkoitetut parannetut matkustaja- ja yhdistelmäkuljetusversiot. P2/A-versioon voitiin asentaa enimmillään 21 matkustajapaikkaa.

EMB 110P1/41 ja P2/41 Yhdysvaltain tiukennettuja SFAR 41 -vaatimuksia varten hyväksytyt versiot. Tiettyjen kevyiden monimoottoristen konetyyppien täytettyä nämä ehdot, voitiin niiden enimmäispainorajoja kaupallisessa liikenteessä kasvattaa. SFAR 41 oli voimassa vuosina 1979-1983, mutta sen mukaisesti tyyppihyväksyttyjä koneita lentää edelleen.

EMB 111A Patrulha eli P-95 Merivalvonta- ja partiokone. Brasilian ilmavoimat käytti koneesta myös lempinimeä Bandeirulha, joka muodostuu sanoista Bandeirante ja portugalin partiota tarkoittavasta sanasta patrulha. Koneessa oli muun muassa etsintätutka ja mahdollisuus kuljettaa merivalvonnassa käytettäviä aseita.

P-95B Parannettu merivalvontaversio, jossa oli vahvistettu rakenne ja uudistettu avioniikka.

EMB 111AN Chilen merivoimille valmistettu EMB 111 -versio.

SC-95 Brasilian ilmavoimien etsintä- ja pelastusversio.

EMB 110S1 Geofysikaalisiin mittauksiin tarkoitettu versio.

XC-95 Brasilian ilmavoimien sateen ja ilmakehän tutkimukseen käyttämä koelentokone. Kaikkien tuotantoon päätyneiden Bandeirante-versioiden matkustamo oli paineistamaton. Embraer suunnitteli 1980-luvun alussa paineistettua ja T-pyrstöllä varustettua EMB 110P3 -versiota, mutta hanke ei edennyt tuotantoon.

Käyttö

Siviilikäyttö

Bandeirantea käytettiin erityisesti vähäliikenteisillä syöttö- ja paikallisreiteillä. Koneen kohtuullisen pieni matkustajakapasiteetti mahdollisti säännöllisen liikenteen reiteillä, joilla suurempien koneiden käyttäminen ei ollut taloudellisesti kannattavaa. Suuri rahtiovi ja irrotettavat istuimet tekivät P1-versioista suosittuja myös posti-, paketti- ja muussa rahdinkuljetuksessa.

Tyypin tärkeimpiä markkinoita olivat Brasilian lisäksi Yhdysvallat, Eurooppa, Afrikka, Karibia ja Tyynenmeren saarivaltiot. Pienet lentoyhtiöt ja lentotaksiyritykset käyttivät Bandeiranteja usein syrjäisten paikkakuntien, saarten ja kaivosalueiden yhteyksillä.

Portugalinkielinen nimi Bandeirante merkitsee suunnilleen tienraivaajaa tai uudisraivaajaa. Nimi viittaa Brasilian historiassa sisämaahan suuntautuneisiin tutkimus- ja valloitusretkiin osallistuneisiin bandeiranteihin. Kansainvälisessä lentoliikenteessä koneesta käytettiin usein epävirallista lyhennettä Bandit.

Sotilaskäyttö

Brasilian ilmavoimat käytti Bandeirantea henkilöstön, rahdin ja laskuvarjojoukkojen kuljettamiseen sekä lentäjien koulutukseen, navigointilaitteiden tarkastamiseen, ilmavalokuvaukseen, merivalvontaan ja etsintä- ja pelastustehtäviin. Koneita toimitettiin myös useiden muiden maiden ilma- ja merivoimille, kuten Uruguayhin, Chileen, Kolumbiaan, Angolaan, Kap Verdeen, Gaboniin ja Senegaliin.

Argentiinan merivoimat vuokrasi Brasilialta kaksi EMB 111A -merivalvontakonetta Falklandin sodan ajaksi vuonna 1982. Koneet täyttivät väliaikaisesti maan vanhentuneiden Lockheed SP-2H Neptune -partiokoneiden jättämää aukkoa.

Käyttö Suomessa

Suomessa Bandeiranteja käytettiin alueellisessa matkustaja- ja rahtiliikenteessä 1980- ja 1990-luvuilla. Konetyyppiä käyttivät muun muassa Finnaviation, Air Botnia, Wasawings ja Skärgårdsflyg. Finnaviationin kalustoon kuului kolme EMB 110P1 -konetta, joiden rekisteritunnukset olivat OH-EBA, OH-EBB ja OH-EBC.

Air Botnia käytti Bandeiranteja toimintansa alkuvaiheessa matkustajalennoilla sekä öisillä rahtilennoilla. Sen koneita lensi muun muassa Helsingistä Seinäjoelle ja Kauhajoelle. Bandeirantejen rinnalle ja myöhemmin niiden tilalle hankittiin paineistettuja British Aerospace Jetstream -koneita.

Tekniset tiedot

Seuraavat tiedot koskevat EMB 110P1A/41 -versiota.

Ominaisuus Arvo Miehistö 2 Matkustajamäärä 18 Pituus 15,10 m Kärkiväli 15,33 m Korkeus 4,92 m Siipipinta-ala 29,1 m² Tyhjäpaino matkustajavarustuksessa 3 590 kg Suurin lentoonlähtömassa 5 900 kg Polttoainemäärä 1 720 litraa Moottorit 2 × Pratt & Whitney Canada PT6A-34 Moottorin teho 560 kW eli 750 hv kumpikin Potkurit kolmilapaiset, käännettävälapaiset Hartzell-vakiokierrospotkurit Suurin matkalentonopeus 411 km/h 2 440 metrin korkeudessa Taloudellinen matkalentonopeus 341 km/h 3 050 metrin korkeudessa Toimintamatka 1 964 km, mukaan lukien 45 minuutin varapolttoaine Lakikorkeus 6 550 m Nousunopeus 8,3 m/s Nousunopeus yhdellä moottorilla 1,9 m/s Lentoonlähtömatka 807 m Laskeutumismatka 868 m

Onnettomuuksia

Bandeiranteille on sattunut niiden pitkän käyttöuran aikana useita vakavia onnettomuuksia. Aviation Safety Network ylläpitää konetyypin onnettomuuksista erillistä tietokantaa. Huomattavia onnettomuuksia ovat olleet muun muassa:

6. joulukuuta 1984 Provincetown-Boston Airlinesin lento 1039 hajosi ilmassa pian Jacksonvilleen tehdyn välilaskun jälkeen. Molemmat lentäjät ja kaikki 11 matkustajaa kuolivat. 14. marraskuuta 1988 Wasawingsin lento Helsingistä Seinäjoelle törmäsi puihin ja maahan lähestyessään Seinäjoki–Ilmajoen lentoasemaa. Koneessa oli kaksi lentäjää ja kymmenen matkustajaa. Kuusi ihmistä kuoli ja kuusi loukkaantui. Tutkinnassa havaittiin vakavia puutteita lentoyhtiön toiminnassa, koulutuksessa ja turvallisuuskulttuurissa. Katso Ilmajoen lento-onnettomuus. 24. toukokuuta 1995 Knight Airin lento 816 joutui hallitsemattomaan syöksykierteeseen ja hajosi ilmassa lähellä Leeds Bradford Airportia. Kaikki 12 koneessa ollutta kuolivat. Britannian AAIB:n mukaan yksi tai molemmat keinohorisontit olivat todennäköisesti vioittuneet, eikä koneessa ollut varakeinohorisonttia.