Pater patriae (lat., isänmaan isä) oli antiikin Roomassa arvonimi, jonka senaatti antoi poikkeuksellisen ansioituneelle kansalaiselle. Sen sai ensimmäisenä Cicero osallisuudestaan Catilinan salaliiton kukistumiseen vuonna 63 eaa. Seuraavaksi sen sai Julius Caesar, joka oli saanut myös ikuisen diktaattorin valtuudet ja tullut näin käytännössä yksinvaltiaaksi. Vuonna 2 eaa. senaatti antoi arvonimen Augustukselle, joka ei kuitenkaan käyttänyt sitä säännöllisesti keisarina. Tämän jälkeen arvonimi annettiin monille keisareille usein pitkän hallintokauden jälkeen, erityisesti jos keisari oli senaatin suuresti arvostama. Kunnianosoituksesta saattoi kieltäytyä ja Suetoniuksen mukaan Nero tekikin näin ensimmäisenä hallintovuonnaan, kun hänelle arvonimeä ensimmäisen kerran tarjottiin.
Luettelo roomalaisista pater patriae -arvonimen haltijoista Neljää ensimmäistä lukuun ottamatta kaikki arvonimen saaneet olivat keisareita.
Romulus Rooman myyttinen perustaja Marcus Furius Camillus, 386 eaa. Cicero, 63 eaa. Julius Caesar, 45 eaa. Augustus, 2 eaa. Caligula, 37 jaa. Claudius, 42 Nero, 55 Vespasianus, 70 Titus, 79 Domitianus, 81 Nerva, 96 Trajanus, 98
Hadrianus, 128 Antoninus Pius, 139 Marcus Aurelius ja Lucius Verus, 166 Commodus, 177 Septimius Severus, 193 Caracalla, 199 Macrinus, 217 Elagabalus, 218 Gordianus III, 238 Probus, 276 Diocletianus, 284 Maximianus, 286 Konstantinus Suuri, 307
Luokka:Roomalaiset virat ja arvonimet