Ghanan tasavalta () eli Ghana on valtio Länsi-Afrikassa Atlantin valtamereen kuuluvan Guineanlahden rannikolla. Sen rajanaapureina ovat lännessä Norsunluurannikko, pohjoisessa Burkina Faso ja idässä Togo. Maa on entinen Britannian siirtomaa, jonka aikaisempi nimi oli Kultarannikko. Se itsenäistyi vuonna 1957 ensimmäisenä Saharan eteläpuolisen Afrikan siirtomaista. Nykyisin maa tunnetaan erityisesti kaakaon, kullan ja maaöljyn tuottajana.
Historia
Varhaiset vaiheet
Arkeologiset löydöt osoittavat, että rannikon laguuneilla ja jokisuissa on asunut kalastajia varhaiselta pronssikaudelta asti (noin 4000 eaa.), mutta näistä yhteisöistä on jäänyt vain vähän jälkiä. Maan keskiosat metsävyöhykkeen pohjoispuolelta lienee asutettu 3000–4000 vuotta sitten. Metsäalue säilyi harvaan asuttuna, kunnes alueelle levisivät metsämaahan soveltuvat viljelyskasvit banaani, maniokki ja durrat. Nykyiset kansat ovat asettuneet nykyisille asuinsijoilleen pääpiirteissään 1500-luvun loppuun mennessä.
Ghanan tasavalta on saanut nimensä keskiaikaisesta Ghanan kuningaskunnasta. Siitä tuli osa Malin kuningaskuntaa 1200-luvun loppupuolella. Ghanan kuningaskunta sijaitsi noin 800 kilometriä nykyisestä Ghanasta pohjoiseen, Senegal- ja Niger-jokien välissä. Osalla nykyisistä ghanalaisista on esi-isiensä kautta yhteyksiä keskiaikaiseen Ghanaan.
Eurooppalaiset yhteydet Ghanan ensimmäiset kontaktit eurooppalaisten kanssa muodostuivat jo 1400-luvun lopulla, jolloin portugalilaiset saapuivat maan etelärannikolle ja rakensivat vuonna 1482 Elminan linnakkeen kauppa-asemakseen.
Seuraavien vuosisatojen aikana maan etelärannikolla, jonka eurooppalaiset nimesivät Kultarannikoksi, oli portugalilaisten lisäksi muun muassa hollantilaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten, saksalaisten ja englantilaisten tukikohtia. Maan tärkeimmäksi vallaksi kohosi kuitenkin 1600-luvun lopulta Ašanti-liitto, afrikkalainen kuningaskunta, jonka pääkaupunki oli Kumasi.
Englannin hallitus otti englantilaiset kauppa-asemat Ghanassa kontrolliinsa vuonna 1821, ja 1844 fante-kansan päälliköiden kanssa tehty sopimus aloitti Ghanan muuttumisen Britannian siirtomaaksi, jonka nimenä oli Kultarannikko. Britit kävivät Ašanti-liittoa vastaan sarjan sotia vuosina 1826–1900, kunnes lopulta saivat hallintaansa koko kuningaskunnan alueen. Ensimmäisen maailmansodan tuloksena Saksan siirtomaana olleen Togon läntinen osa siirtyi brittien hallitsemaksi Kansainliiton mandaattialueeksi ja yhdistettiin Ghanaan kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1957.
Itsenäisyyden aika
Ghana itsenäistyi Kwame Nkrumahin johdolla 6. maaliskuuta 1957. Aluksi maa oli Commonwealth realm, jonka valtionpäämiehenä edelleen oli Britannian kuningatar Elisabet II, mutta vuonna 1960 se muutettiin tasavallaksi. Nkrumah ja hänen johtamansa Kansan konventtipuolue (Convention People’s Party, CPP) veivät maata kohti sosialismia ja julistivat maahan kansanäänestyksen jälkeen yksipuoluejärjestelmän vuonna 1964. Ghanan armeija ja poliisivoimat syrjäyttivät Kwame Nkrumahin kuitenkin vallankaappauksella 24. helmikuuta 1966 Nkrumahin ollessa valtiovierailulla Pekingissä. Vallankumoukselliset perustivat kansallisen vapautusneuvoston, jonka johtajaksi tuli kenraaliluutnantti J. A. Ankrah. Siviilihallinto palautui vaalien jälkeen vuosina 1969–1970, mutta 13. tammikuuta 1972 armeija kaappasi talouskriisin varjossa uudelleen vallan. Ignatius Kutu Acheampongin johtama sotilashallitus piti valtaa heinäkuuhun, jolloin Acheampongin syrjäytti armeijan esikuntapäällikkö Frederick Akuffo. Akuffon puolestaan syrjäytti 4. kesäkuuta 1979 väkivaltaisella kaappauksella armeijan aliupseerien ja nuorten upseerien muodostama Asevoimien vallankumousneuvosto (AFRC) johtajanaan Jerry John Rawlings. Syyskuussa 1979 AFRC luovutti vallan vaaleissa presidentti Hilla Limannille, joka osoittautui kuitenkin kyvyttömäksi kääntämään talouden vääjäämätöntä alamäkeä noususuuntaiseksi.
Joulukuussa 1981 Rawlingsin johtama kaappaus syrjäyttikin siviilit jälleen vallan kahvasta. Rawlingsin johtama Väliaikainen kansallinen puolustusneuvosto hallitsi maata aina 1990-luvulle, jolloin kansainvälinen ja kotimainen painostus johti demokratian palauttamiseen. Ensimmäiset vaalit vuonna 1992 kohtasivat opposition boikotin ja vilppisyytöksiä. Vuoden 1996 vaaleihin oppositio kuitenkin osallistui, ja tarkkailijat pitivät niitä rehellisinä. Näissä vaaleissa Rawlings valittiin uudelleen presidentiksi ja hänen NDC-puolueensa sai ehdottoman enemmistön parlamenttiin. Vuonna 2000 Rawlings luopui perustuslain mukaisesti presidenttiydestä ja hänen seuraajakseen valittiin John Agyekum Kufuor. Kufuor valittiin jatkamaan myös vuoden 2004 vaaleissa.
Vuodesta 2009 lähtien presidenttinä toimi John Atta Mills, joka voitti vaalit vain 40 000 äänen erolla. Valta oli nyt vaihtunut Ghanassa jo toistamiseen rauhanomaisesti ja demokraattisesti. Ghanan valtion poliittinen järjestelmä on eräs Afrikan vakaimpia ja toimivimpia. John Atta Mills kuoli äkilliseen sairauteen virkakautensa lopulla 24. heinäkuuta 2012. Hänen tehtäviään ryhtyi hoitamaan varapresidentti John Dramani Mahama.
Mahama voitti joulukuun 2012 presidentinvaalit. Vuoden 2016 vaaleissa presidentiksi valittiin Nana Akufo-Addo, joka aloitti virassaan tammikuussa 2017.
Joulukuussa 2024 valittiin presidentiksi John Dramani Mahama.
Turvallisuus Heinäkuussa 2022 uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan yli 200 ghanalaista olisi liittynyt koulutettavaksi jihadistissien terroristiryhmiin Sahelin alueella. Ghanan alueen on arveltu olevan erityisen otollinen aseellisten ryhmien soluttautumiselle pohjoisesta, koska epäviraillisia reittejä Burkina Fason rajan köngäsalueella on paljon. Ghanan pohjoinen raja Burkina Fason kanssa on alue, jossa salakuljetusreitit ovat vakiintuneet ja jossa esiintyy laitonta kullanlouhintaa.
Helmikuussa 2023 rikolliset yrittivät räjäyttää sillan räjähteillä Pohjois-Ghanassa alueella, josta hallitus pelkää jihadistisen sodan aiheuttaman väkivallan leviävän Burkina Fason rajan yli. Alue, jossa räjähdykset tapahtuivat on ollut pitkään kahden kilpailevan yhteisön keskellä ja asiantuntijat arvelevat että epävakaus anttaa jihadisteille mahdollisuuksia soluttautua Ghanaan. Maan puolustusministeri sanoi, että Ghanan yllä leijuvan terrorismin uhka Bawkun seudun kautta on todellinen.
Helmikuussa 2023 uutisoitiin, että Ghanan joukkoja Bawkussa oli lisätty viidestäkymmenestä sotilaasta neljään sataan, ja alueelle lähetetään myös toinen 500 sotilan joukko. Ghana ajaa myös niin kutsuttua Accra-aloitetta vahvistaakseen turvallisuusyhteistyötä ja tiedustelutietojen jakamista Guineanlahden naapureiden ja Sahelin maiden välillä.
Asiantuntijoiden mukaan Burkina Fasossa taistelevat islamistiset militantit käyttävät Ghanan pohjoisosaa huomaamattomasti logistisena ja lääkinnällisenä tukikohtana kapinointinsa tukemiseksi. Tämä saattaa auttaa heitä laajentamaan vaikutustaan Länsi-Afrikassa. Ghanan ja Burkina Fason välinen raja on 600 kilometriä pitkä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Sahelin alueesta on tullut maailmanlaajuisen terrorismin keskus, jossa Al-Qaida ja Islamilainen valtio laajentavat läsnäoloaan. Burkina Faso on menettänyt hallinnan yli puolesta maa-alueestaan, kun JNIM-niminen al-Qaidan ryhmä on saanut jalansijaa. JNIMin johtaja kertoi lokakuussa 2024 ranskalaiselle yleisradioyhtiölle RFI:lle, että se pyrkii tunkeutumaan Ghanaan, Togoon ja Beniniin.
Sopimus EU:n kanssa Maaliskuun 2026 lopussa Ghana allekirjoitti puolustussopimuksen Euroopan unionin kanssa. Sopimuksen allekirjoittivat Accrassa Ghanan varapresidentti Naana Jane Opoku-Agyemang ja EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas. Sopimus vahvistaa yhteistyötä muun muassa terrorismin torjunnan ja kyberturvallisuuden aloilla.
Ghana on ensimmäinen tällaisen sopimuksen tehnyt Afrikan maa. Se on itse tähän mennessä pysynyt suurelta osin militanttien terroristien väkivallan ulkopuolella. Sopimusta edeltäneinä vuosina al-Qaida ja Isisin tytärjärjestöt ovat vallanneet alueita Burkina Fasossa, Nigerissä ja Malissa. Ne ovat myös tehneet iskuja Norsunluurannikolla, Beninissä ja Togossa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana noin kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään kodeistaan Ghanan pohjoispuolella olevien Burkina Fason kapinallisryhmien takia. Militantit siirtyvät usein Burkina Fasosta Ghanaan ryhmittyäkseen uudelleen Burkina Fason armeijan painostuksen alla. He käyttävät maata myös aseiden, ruoan ja polttoaineen salakuljetukseen.
Accran-vierailun aikana EU:n edustajat toimittivat Ghanan armeijalle droneja, dronien torjuntajärjestelmiä, pomminhävitysajoneuvoja ja moottoripyöriä.
Politiikka Ghana on presidentillinen tasavalta, jossa ei ole pääministerin virkaa. Presidentti nimittää ehdokkaat ministereiksi, jotka parlamentti hyväksyy tai hylkää. Presidentin kausi on nelivuotinen, ja sama presidentti voi hallita korkeintaan kaksi kautta. Yksikamarisessa parlamentissa on 276 kansanedustajaa, jotka valitaan neljän vuoden vaalikausiksi. Vuonna 2024 valitussa parlamentissa suurimmat puolueet ovat National Democratic Congress (NDC, 183 paikkaa) ja New Patriotic Party (NPP, 88 paikkaa). Sitouttumattomia jäseniä on neljä.
Ulkopolitiikka Ghana on Länsi-Afrikan talousyhteisön (ECOWAS) jäsen. Se perusti yhdessä Gambian, Guinean, Liberian, Nigerian ja Sierra Leonen kanssa West African Monetary Zonen (WAMZ), joka valmistelee yhteisvaluutta Econ käyttöönottoa. Sen toimeenpaneva elin West African Monetary Institute toimii Ghanassa Accrassa. Ghana toimii aktiivisesti myös muissa alueellisissa järjestöissä, kuten Afrikan unionissa. Kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa se on suurin afrikkalainen toimija. Se osallistuu YK:n rauhanturvaoperaatioihin yli 3 000 sotilaalla, joita on sijoitettu Afrikan eri kriisialueiden lisäksi Libanoniin.
Vapauksien kehitys Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Ghana on yksi Afrikan neljästä vapaasta maasta. Maassa on vuodesta 1992 lähtien järjestetty kilpailevia monipuoluevaaleja, ja kahden suurimman poliittisen puolueen välillä on tapahtunut rauhanomaisia vallansiirtoja. Vaikka Ghanassa on suhteellisen vahvat tiedot kansalaisvapauksien puolustamisesta, naisten ja LGBT+-ihmisten syrjintä jatkuu. Oikeuslaitoksen riippumattomuudessa ja oikeusvaltion toteutumisessa on joitain heikkouksia, korruptio asettaa haasteita hallitukselle ja poliittinen väkivalta on kasvava huolenaihe.
Toukokuussa 2026 Ghanan parlamentti kriminalisoi homoseksuaalisuuden. Homoseksuaalisista teoista voi saada kolmen vuoden vankeustuomion ja homoseksuaalisuuden ”edistämisestä” jopa viiden. Kansalaisilla on velvollisuus vankeusrangaistuksen uhalla ilmiantaa homoseksuaaleja.
Vaatimus orjakaupan tunnustamisesta rikokseksi Atlantin orjakaupassa 1500–1800-luvuilla vangittiin arviolta 12–15 miljoonaa afrikkalaista, joista yli kaksi miljoonaa kuoli matkalla Amerikkaan. Ghana vei YK:n yleisistuntoon päätöslauselman, jossa orjakauppa tunnustettaisiin vakavimmaksi rikokseksi ihmisyyttä vastaan, sekä kehotettaisiin anteeksipyyntöihin, korvauksiin ja ryöstettyjen kulttuuriesineiden palauttamiseen. Aloite jakaa mielipiteitä: kannattajat näkevät sen askeleena oikeudenmukaisuuteen, kun taas osa maista vastustaa korvausvaatimuksia.
YK:n yleiskokous hyväksyi 25.3.2026 päätöslauselman, jossa transatlanttinen orjakauppa tunnustetaan vakavaksi rikokseksi ihmiskuntaa vastaan. Ghana esitti päätöksen, joka kannustaa anteeksipyyntöihin ja korvausten harkintaan, mutta ei määritä summia. Päätös hyväksyttiin selvin luvuin (123–3). Yhdysvallat, Israel ja Argentiina vastustivat ja 52 maata pidättäytyi äänestyksestä. Näihin maihin kuuluvat Yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan unionin jäsenvaltiot. Päätös ei ole oikeudellisesti sitova, mutta sillä on poliittista painoarvoa ja sen toivotaan edistävän oikeudenmukaisuutta ja historiallista muistamista.
Aluehallinto