Keski-Afrikan tasavalta eli Keski-Afrikka (lyh. CAR) on tasavalta keskisessä Afrikassa. Keski-Afrikan tasavalta on sisämaavaltio ja sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Tšad, idässä Sudan ja Etelä-Sudan, etelässä Kongon demokraattinen tasavalta sekä Kongon tasavalta ja lännessä Kamerun. Maan yli viisi miljoonaa asukasta puhuvat yhteensä yli 80 kieltä, ja eri etnisten ryhmien välisenä lingua francana toimii kreolipohjainen sangon kieli.
Keski-Afrikan tasavallassa on runsaat luonnonvarat, joihin kuuluu muun muassa timantteja, kultaa, kobolttia ja uraania. Tästä huolimatta maa on erittäin köyhä ja alikehittynyt. Vuonna 2017 maan ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohti laskettuna oli maailman alhaisinWorld Economic Outlook Database, January 2018 , International Monetary Fund . Päivitetty 12.4.2017. Viitattu 22.6.2021., ja vuonna 2018 maassa oli inhimillisen kehityksen indeksin mukaan maailman alhaisin elintaso. Maa on 2000-luvulla kärsinyt myös useista poliittisista levottomuuksista.
Ennen itsenäistymistään vuonna 1960 maa oli Ranskan Ubangi-Šari -niminen siirtomaa. Jean-Bedel Bokassan diktatuurin aikana vuosina 1977–1979 maa tunnettiin nimellä Keski-Afrikan keisarikunta.
Maantiede thumb|left|Keski-Afrikan tasavallan topografinen kartta. thumb|left|Ubangijokea Banguin laitamilla. Keski-Afrikan tasavalta on valtio keskisessä Afrikassa, ja sen rajanaapurit ovat Tšad pohjoisessa, Sudan ja Etelä-Sudan pohjoisessa ja idässä, Kongon demokraattinen tasavalta ja Kongon tasavalta etelässä sekä Kamerun lännessä. Valtion pinta-ala on 622 984 neliökilometriä.
Keski-Afrikan tasavallan maasto on pitkälti tasaista tai kumpuilevaa tasankoa, joka on noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Eroosion muodostamasta tasangosta kohoaa paikoin jäännösvuoria. Maan koillis- ja luoteisosassa on kaksi pientä vuoriketjua, jotka kohoavat yli 1 300 metriin. Koillisessa oleva Bongon massiivi on korkeimmillaan 1 330 metriä korkea, kun taas läntinen Karrevuoristo on 1 410 metriä korkea. Sen korkein kohta Mont Ngaoui on myös koko maan korkein huippu.
Vesistöllisesti Keski-Afrikan tasavallan jakaa kahteen valuma-alueeseen lounaasta koilliseen kulkeva vedenjakaja. Sen pohjoispuolelle jää kolmasosa maan pinta-alasta ja eteläpuolelle kaksi kolmasosaa. Pohjoisosien joet virtaavat Chari- ja Logonejokiin, jotka puolestaan jatkavat Tšadiin ja laskevat Tšadjärveen. Suurin osa maan eteläosan joista ovat puolestaan Kongon sivujokia. Itäinen rajaseutu kuuluu Niilin valuma-alueeseen. Kongon valuma-alueen joet laskevat Keski-Afrikan tasavallassa Ubangijokeen, joka muodostaa myös Kongon demokraattisen tasavallan vastaisen rajan.
Maa voidaan jakaa ilmastoltaan pohjois- ja eteläosiin. Pohjoisosassa on vuosittain yksi sadekausi toukokuusta syyskuuhun, jolloin sataa 875–1 000 mm. Muulloin on varsin kuivaa. Eteläosan ilmasto on trooppisempi, sadetta saadaan 1 500–2 000 mm ja se lankeaa tasaisesti muina kuukausina paitsi joulukuussa ja tammikuussa. Vuoden keskilämpötila on etelässä 23 astetta ja 26 astetta pohjoisessa, jossa lämpötilassa on kuitenkin myös suurempaa vaihtelua.
Keski-Afrikan tasavalta on Afrikan savannivyöhykkeellä, mutta maan kasvillisuus vaihtelee pohjoisen puuttomasta savannista eteläosien trooppisiin sademetsiin, joita on etenkin Ubangi- ja Sangha-jokien varrella. Maan keskiosissa on puolestaan sekä lehtimetsiä että ruohomaita.
Savannilla elää monia antilooppeja, paviaaneja, puhveleita ja elefantteja. Sademetsissä eläinlajeja on vielä enemmän: gorilloita, simpansseja ja muita apinoita, leopardeja sekä harvinainen bongo-antilooppi. Maan lounaisosassa sijaitseva Dzanga-Sanghan kansallispuisto, joka tunnetaan gorillan ja metsänorsun suojelualueena, ja pohjoisosassa sijaitseva Manovo-Gounda St. Floris’n kansallispuisto ovat Unescon maailmanperintökohteita.
Historia Varhainen historia thumb|vasen|upright|Bouarin megaliitteja postimerkissä. Keski-Afrikan tasavallasta on löytynyt piikivi- ja kvartsityökaluja, jotka ovat ainakin 8 000 vuotta vanhoja. Bouarin lähistöltä on puolestaan löytynyt noin 2 500 vuotta vanhoja useita tonneja painavia megaliitteja, joiden pystyttämiseen on tarvittu jo melko suuria yhteisöjä.
Keski-Afrikassa oli ainakin 600-luvulta lähtien useita valtakuntia, kuten Kanem-Bornu, Wadai, Bagirmi ja Darfur, jotka vaikuttivat myös nykyisen Keski-Afrikan tasavallan alueella ja joiden keskuspaikka oli joko Tšadjärvellä tai Ylä-Niilillä. Keski-Afrikan tasavallassa elettiin lähinnä pienissä kylissä, joiden asukkaat metsästivät ja kaskiviljelivät.
Keski-Afrikan tasavalta liittyi kansainvälisiin kauppaverkostoihin 1600-luvulla, kun arabiorjakauppiaat levittäytyivät alueelle. Orjat kuljetettiin pohjoiseen Saharan läpi ja Länsi-Afrikkaan myytäväksi eurooppalaisille kauppiaille. Orjakauppa jatkui käytännössä vuoteen 1912, jolloin alueelle syntynyt Dar al-Kutin sulttaanikunta kaatui. Orjakauppa mursi monia heimoyhteisöjä ja tyhjensi paikoin alueen asukkaista.
Siirtomaa-aika thumb|Valokuva Ubangi-Šarista vuodelta 1924 Sulttaani Rabih hallitsi vuoden 1875 tienoilla Ubangijoen yläjuoksua eli nykyisen Keski-Afrikan tasavallan aluetta. Eurooppalaiset saapuivat alueelle 1885, ja Ranska sai vuoden 1887 sopimuksella haltuunsa Ubangin oikean rannan. Kaksi vuotta myöhemmin ranskalaiset perustivat Banguin ja vuonna 1894 Ubangi-Šarista tuli osa Ranskan siirtomaita. Ranskan valta vakiintui 1900-luvun alussa, kun joukot löivät sulttaani Rabihin ja siirtomaavalta vakiinnutettiin koko alueelle. Ranskalaiset vuokrasivat isoja osia maasta eurooppalaisille yrityksille, jotka pakottivat paikalliset keräämään luonnonkumia, metsästämään ja työskentelemään plantaaseilla. Eurooppalaisten asettamat työvaatimukset tekivät paikallisten oman viljelyn mahdottomaksi ja aiheutti nälänhätää. Samalla ihmisten siirtäminen uusille alueille altisti nämä unitaudille ja malarialle, mikä nosti kuolleisuutta.
Vuonna 1906 Ubangi-Šari liitettiin Tšadin siirtokuntaan, ja vuonna 1910 siitä tuli yksi Ranskan päiväntasaajan Afrikan neljästä alueesta Tšadin, Kongo-Brazzavillen ja Gabonin kanssa. Siirtokunnassa sattui pienimuotoisia kapinoita siirtomaavaltaa vastaan ja taloutta kehitettiin plantaasityyppiseksi. Ranskalaiset kehittivät infrastruktuuria ja terveydenhuoltoa, mutta samaan aikaan paikalliset tekivät pakkotyötä plantaaseilla. Väestöä värvättiin myös työskentelemään Kongon eteläosaan rantarautatien rakentamiseksi.
Elokuussa 1940 siirtokunta liittyi Vapaan Ranskan joukkojen rinnalle kenraali Charles de Gaullen kutsusta taistelemaan Saksaa vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen vuoden 1946 Ranskan perustuslaki aloitti ensimmäiset uudistukset, jotka lopulta johtivat siirtomaiden itsenäistymiseen. Kansalaiset saivat Ranskan kansalaisuuden ja alueelle perustettiin demokraattinen paikallishallinto.
Itsenäisyyden alku, Dackon ja Bokassan kausi
Keski-Afrikan edustajana Ranskan parlamentissa oli katolinen pappi Barthélemy Boganda, joka vetosi Afrikan vapauttamisen puolesta. Vuoden 1956 Ranskan laki eliminoi vaalien epäoikeudenmukaisuuksia ja perustuslaki vuodelta 1958 hajotti Ranskan Päiväntasaajan Afrikan ja saman vuoden joulukuussa parlamentti julisti Keski-Afrikan tasavallan perustetuksi Boganda pääministerinään. Hän johti maata aina maaliskuuhun 1959, jolloin kuoli lento-onnettomuudessa ja johtoon siirtyi hänen serkkunsa David Dacko. Dacko julisti maan itsenäiseksi 13. elokuuta 1960. Hän teki kaksi vuotta myöhemmin maasta MESAN-puolueen johtaman yksipuoluejärjestelmän.
Keski-Afrikan tasavallan talous romahti nopeasti ja joulukuussa 1965 upseeri Jean-Bédel Bokassa syöksi Dackon vallasta, kun maata uhkasi konkurssi ja yleislakko. Bokassa kumosi perustuslain, hajotti parlamentin ja keskitti kaiken vallan itselleen. Ranska tuki Bokassaa, koska halusi hallita maan timantti- ja mahdollisia uraanivaroja.
Bokassa nimitti itsensä elinikäiseksi presidentiksi vuonna 1972 ja neljä vuotta myöhemmin muutti valtion keisarikunnaksi ja kruunasi itsensä keisari Bokassa I:ksi. Bokassa teetti itselleen samanlaisen valtaistuimen kuin kuningas Salomolla. Kruunajaisjuhlallisuudet maksoivat noin 20 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria, kun maan bruttokansantuote samana vuonna oli 250 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria. Valtion kassa oli tyhjä, mutta Bokassa käytännössä keräsi omaan pussiinsa timanttikaivosten tuotot. Korruption lisäksi Bokassan valtakautta värittivät lukuisat hirmuteot ja ihmisoikeusrikkomukset.
Keisarikunnan aika jäi lyhyeksi. Dacko kaappasi 20. syyskuuta 1979 ranskalaisten avustamana vallan takaisin itselleen ja muutti maan taas tasavallaksi. Dackon paluuta ei otettu vastaan suotuisasti, ja hän joutui tukeutumaan ranskalaisiin ja Bokassan entisiin virkamiehiin. Dacko oli riippuvainen asevoimien tuesta, ja syyskuussa 1981 valtaan nousi sotilasvallankaappauksen jälkeen kenraali André Kolingba. Kolingba johti maata neljä vuotta sotilasjuntan johdossa. Juntta hajotettiin vuonna 1985, maahan perustettiin puolue Rassemblement Democratique Centrafricain (RDC) ja uusi perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksessä. Kolingba valittiin presidentiksi syyskuussa 1985 ilman vastaehdokkaita. Painostuksen jälkeen Kolingba suostui vuonna 1992 laillistamaan oppositiopuolueet ja sallimaan monen puolueen parlamentti- ja presidentinvaalit.Andre Kolingba: dictator of the Central African Republic Obituary. Times 25.2.2010 Viitattu 18.10.2010 (nykyisin vaatii rekisteröitymisen)
Monipuoluehallinnosta uusiin levottomuuksiin Vuonna 1992 järjestettiin ensimmäiset monen puolueen presidentinvaalit, jotka jouduttiin perumaan järjestämisvaikeuksien vuoksi. Uusissa lokakuussa 1993 järjestetyissä ensimmäisissä melko vapaissa vaaleissa Kolingma ja Dacko hävisivät oppositiojohtaja Ange-Félix Patassélle. Hänen valtakautensa oli varsin epävakaata aikaa, ja erityisesti etniset jakolinjat alkoivat näkyä yhteiskunnassa. Sotilaat eivät saaneet palkkojaan, ja vuonna 1996 tehtiin kolme vallankaappausyritystä. Pääkaupunki Banguita ryösteltiin useita kertoja, mikä vaikeutti sen taloutta. Ranska sulki vuonna 1997 pitkäaikaisen sotilastukikohtansa, minkä jälkeen YK:n valvoma MINURCA otti rauhanturvaamisen käsiinsä. MINURCA lähti helmikuussa 2000.
Patassé selviytyi toukokuussa 2001 vallankaappaukselta, jonka vastineeksi armeija pommitti vallankumouksellisten asemana toiminutta Banguin lounaisosaa. Hallitus myös vainosi vallankumouksellisten perheenjäseniä, ja armeijan päällikkö François Bozizé erotettiin osallisuudestaan vallankaappausyritykseen. Bozizé pakeni Tšadiin ja alkoi kouluttaa vastarintaliikettä. Bozizé hyökkäsi Tšadin tukemana ja yritti useita kertoja vallata Banguin. Valtaus onnistui lopulta vuonna 2003. Bozizé hajotti parlamentin ja kumosi perustuslain. Hänet äänestettiin toukokuussa 2005 presidentiksi.
Keski-Afrikan tasavallan kriisi syveni jälleen vuonna 2006, kun uusi vallankumouksellinen UFDR alkoi vastustaa presidenttiä. He syyttivät Bozizéa valtion varojen käyttämistä vain oman etnisen ryhmänsä hyväksi. Vuosikymmenen lopulla hallitus sai kuitenkin solmittua rauhansopimuksen kolmen merkittävimmän kapinallisryhmän kanssa. Ugandassa toimintansa aloittanut Herran vastarinta-armeija (LRA) alkoi aiheuttaa ongelmia myös Keski-Afrikan tasavallassa, ja varsinkin vuonna 2009 Kongossa toteutetun operaatio Lightning Thunderin jälkeen LRA:n joukot hajaantuivat ympäri naapurimaita.
Oppositio ei hyväksynyt istuvan presidentin voittoon päättyneitä vuoden 2011 vaaleja. Vallankumousryhmät järjestäytyivät vuoden 2012 lopulla Séléka-liittoumaksi, joka saavutti jo joulukuussa Banguin. Tammikuussa tehtiin rauhansopimus. Bozizé nimitti oppositiopoliitikko Nicolas Tiangayen pääministeriksi, mutta pian kapinalliset kokivat, ettei Bozizé noudattanut kaikkia sopimuksen pykäliä. Kapinalliset valtasivat lopulta maaliskuussa 2013 Banguin ja nostivat johtajansa Michel Djotodian uudeksi presidentiksi.