Richard Milhous Nixon (9. tammikuuta 1913 Yorba Linda, Kalifornia, Yhdysvallat – 22. huhtikuuta 1994 New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko ja Yhdysvaltain 37. presidentti (1969–1974). Hän on ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka on eronnut virastaan kesken kauden. Tämä tapahtui monimutkaisen Watergate-skandaalivyyhden seurauksena.
Oikeustieteellisen koulutuksen saanut Nixon toimi ennen presidenttiyttään kongressin edustajainhuoneen jäsenenä (1947–1950) ja Kalifornian osavaltion senaattorina (1950–1953) sekä Yhdysvaltain 36. varapresidenttinä Dwight D. Eisenhowerin aikana (1953–1961). Hän hävisi vuoden 1960 presidentinvaalit niukasti John F. Kennedylle ja vetäytyi väliaikaisesti politiikasta, mutta teki paluun saman vuosikymmenen lopulla ja voitti vuoden 1968 presidentinvaalit.
Nixonin presidenttikausien suurin haaste oli hänen edeltäjiensä aloittama Vietnamin sota, joka päättyi Yhdysvaltain osalta vuoden 1973 aseleposopimukseen ja amerikkalaisten sotilaiden vetämiseen pois maasta. Ulkopolitiikassa Nixon pyrki lähentämään Yhdysvaltain välejä kommunistiseen maailmaan ja teki historialliset valtiovierailut Pekingiin ja Moskovaan vuonna 1972. Sisäpolitiikassa hän joutui kamppailemaan taloudellisten ongelmien kanssa. Hän oli aktiivisesti mukana syövänvastaisissa toimissa ja ympäristönsuojelussa. Nixon tuki perustuloa lapsiperheille ja alensi äänestysikää 18:aan. Nixon valittiin ylivoimaisella enemmistöllä toiselle kaudelle vuoden 1972 presidentinvaaleissa, mutta hän sotkeutui heti toisen kautensa aluksi Watergate-skandaaliin, joka johti lopulta hänen eroonsa presidentin virasta. Hänen seuraajansa Gerald Ford armahti hänet kaikista rikoksista, mikä aiheutti runsaasti pahaa verta kansalaisten keskuudessa ja johti Fordin suosion rajuun laskuun.
Tausta pienoiskuva|200px|vasen|Richard Nixon vuonna 1945. Richard Milhous Nixon syntyi 1913 Yorba Lindan pikkukaupungissa Los Angelesin eteläpuolella. Hän oli toiseksi vanhin Francis ja Hannah Nixonin viidestä pojasta. Richardin syntymän aikoihin perhe viljeli omistamaansa pientä sitruunaviljelmää Yorba Lindassa, myöhemmin heillä oli sekatavarakauppa läheisessä Whittierin kaupungissa. Nixonit olivat kveekareita, ja Richard sai kotonaan tiukan uskonnollisen kasvatuksen.
Richard Nixon valmistui high schoolista kurssinsa parhain arvosanoin ja olisi saanut paikan Yalen tai Harvardin yliopistoon, mutta vanhemmilla ei ollut varaa lähettää häntä opiskelemaan toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Sen sijaan Nixon aloitti opinnot kalifornialaisessa Whittier Collegessa, ja jatkoi sieltä Duke University School of Lawiin, maineikkaaseen lakikouluun Pohjois-Carolinassa.
Valmistuttuaan yliopistosta Nixon palasi Kaliforniaan ja työskenteli asianajajana. Vuonna 1940 hän vei vihille opettaja Patricia Ryanin. Avioliitto kesti Pat Nixonin kuolemaan 1993 asti. Pariskunnalle syntyi kaksi tytärtä, Tricia ja Julie. Julie meni vuonna 1968 naimisiin Dwight D. Eisenhowerin pojanpojan kanssa.
Toisessa maailmansodassa Nixon palveli laivastoupseerina eteläisellä Tyynellämerellä.
Kongressin jäsen ja varapresidentti thumb|upright|left|Senaattoriehdokas Nixon kampanjoimassa vuonna 1950 Nixon lähti mukaan valtakunnanpolitiikkaan toisen maailmansodan veteraanina, kuten monet muutkin aikalaisensa. Hänet valittiin vuonna 1946 kongressin edustajainhuoneen jäseneksi republikaanien ehdokkaana. Nixon istui edustajainhuoneessa vuoteen 1950, jolloin hän nousi senaattiin toisena Kalifornian osavaltion senaattorina. Kongressiaikanaan Nixon toimi aktiivisesti edustajainhuoneen epäamerikkalaista toimintaa tutkineen komitean (Un-American Activities Committee) jäsenenä. Nixon hyödynsi antikommunismia uransa edistämisessä ja osallistui näkyvästi komitean järjestämiin kommunisteiksi epäiltyjen henkilöiden kuulusteluihin. Tämä toi hänelle elinikäisiä vastustajia mediaan.
Vuonna 1952 republikaanien presidenttiehdokas Dwight D. Eisenhower valitsi senaattori Richard Nixonin varapresidenttiehdokkaakseen. Vaalitaistelun aikana Nixonia syytettiin kampanjarahojen väärinkäytöstä, johon tämä vastasi pitämällä näyttävän ja emotionaalisen televisiopuheen. Puheessaan Nixon antoi yksityiskohtaisen selvityksen taloudellisesta tilanteestaan ja maalasi itsestään ja perheestään kuvan vaatimattomina ja säästäväisinä sekä haastoi demokraattien presidenttiehdokkaan Adlai Stevensonin antamaan vuorostaan samanlaisen selvityksen. Nixonin puhe oli ensimmäisiä merkittäviä tapauksia, joissa poliitikko käytti televisiota vedotakseen suoraan kansaan.
Nixon nousi varapresidentiksi 1952 ja uusi paikkansa 1956. Hän onkin ainoa henkilö Yhdysvaltain historiassa, joka on valittu kahdesti varapresidentiksi ja kahdesti presidentiksi. Vaikka varapresidentin virkaan ei kuulunut todellista valtaa vaan lähinnä muodollisia ja seremoniallisia tehtäviä, Nixon piti näkyvää profiilia koko kahdeksanvuotisen kautensa ajan. Hän toimi presidentin sijaisena Eisenhowerin sairauslomien aikana, tämä järjestely kirjattiin myöhemmin perustuslakiin.
thumb|Varapresidentti Nixon (oik.) ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov vuonna 1959 väittelemässä järjestelmiensä paremmuudesta. Varapresidenttikauden kuuluisin tapaus sattui vuonna 1959 Moskovassa Yhdysvaltoja esitelleen suurnäyttelyn avajaisissa, jossa Nixon ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov ajautuivat julkiseen väittelyyn kapitalistisesta ja kommunistisesta järjestelmästä. Näyttelyyn oli pystytetty mallitalo, jollaiseen esittelytekstien mukaan jokaisella yhdysvaltalaisella oli varaa ja jonka keittiö oli varustettu viimeisimmillä kodinkoneilla. Nixonin ja Hruštšovin väittely tapahtui talon keittiössä: Nixon käytti kodinkoneita esimerkkinä siitä, miten Yhdysvallat kehittää aseiden ja ydinpommien lisäksi myös ihmisiä hyödyttävää teknologiaa, kun taas Hruštšov piti koneita ylellisyysesineinä ja tiedusteli onko amerikkalaisilla myös kodinkone, joka ”tunkee ruoan heidän kurkuistaan alas”.
Presidentinvaalit 1960 ja 1968 Nixon valittiin republikaanien ehdokkaaksi vuoden 1960 presidentinvaaleihin, vastustajanaan demokraattien John F. Kennedy. Hän oli ensimmäinen varapresidentti, joka käytti virkaa ponnahduslautana presidenttiyden tavoittelemiseen. Nixon vetosi kampanjassaan pitkään poliittiseen kokemukseensa ja markkinoi itseään Eisenhowerin työn jatkajana, kun taas Kennedy vaati maan johtoon ”uutta verta” ja syytti Eisenhowerin-Nixonin hallintoa ulkopoliittisesta pehmeydestä. Nixonin asemia haittasi se, että hänen ja Eisenhowerin välit olivat pitkän yhteistyön aikana tulehtuneet, eikä istuva presidentti tukenut avoimesti varapresidenttinsä kampanjaa. Kun Eisenhowerilta kysyttiin, mihin tärkeisiin poliittisiin päätöksiin Nixon oli viimeisen kahdeksan vuoden aikana osallistunut, tämä vastasi: ”Antakaa viikko aikaa, niin yritän keksiä yhden.”
Vaalitaistelu oli erittäin tiukka, ja lopulta Nixon hävisi vaalit Kennedylle vain 100 000 äänen erolla. Vaalien rehellisyydestä keskustellaan edelleen. Vaalien tulosta pidetään myös ensimmäisenä televisioväittelyssä ratkenneena: raikkaanoloinen meikattu Kennedy vaikutti televisiossa energisemmältä kuin hikoilevan oloinen meikkaamaton Nixon. Kaksi vuotta myöhemmin 1962 Nixon pyrki kotiosavaltionsa Kalifornian kuvernööriksi, mutta hän hävisi demokraatti Pat Brownille. Hävittyään vaalit Nixon piti lehdistötilaisuuden, jossa hän ilmoitti jättävänsä politiikan ja julisti lehdistölle että ”teillä ei ole enää Dick Nixonia potkittavananne” (”You don’t have Dick Nixon to kick around any more”).
pienoiskuva|Nixon presidentinvaalikampanjansa aikana vuonna 1968 Nixon muutti New Yorkiin ja työskenteli menestyvän asianajotoimiston osakkaana. Ero politiikasta ei kuitenkaan kestänyt kauan. Vuoden 1966 kongressivaaleissa hän kampanjoi ympäri maata republikaanien puolesta, ja vuoden 1968 presidentinvaalien alla hän voitti helposti puolueensa esivaalin. Nixonin voittoa varsinaisissa presidentinvaaleissa 1968 siivitti demokraattisen puolueen hajanaisuus. Istuva demokraattipresidentti Lyndon B. Johnson luopui jatkokauden tavoittelusta epäsuosionsa vuoksi ja ilmoitus jakoi puolueen pahasti. Demokraattien ehdokkaaksi vaikean esivaalitaistelun jälkeen valittu Hubert Humphrey ei missään vaiheessa nauttinut koko puoluekentän tukea. Lisäksi itsenäisenä ehdokkaana presidentiksi pyrkinyt George Wallace söi hänen kannatustaan etenkin perinteisesti demokraatteja äänestäneissä etelävaltioissa.
Vaalikampanjassaan Nixon ilmoitti edustavansa yhdysvaltalaisten ”hiljaista enemmistöä”, tavallisia konservatiivisia amerikkalaisia, jotka vastustivat hippiliikettä ja sodan vastaista radikalismia. Hänen tärkein vaalilupauksensa oli lopettaa Vietnamin sota, joka oli alkanut Johnsonin presidenttikaudella ja oli tärkein syy tämän epäsuosioon, ja tuoda maalle ”kunniallinen rauha” (”Peace with honor”). Tästä huolimatta Nixon ei kampanjansa aikana tarkemmin selittänyt, millaisin keinoin hän aikoi Vietnamin konfliktiin puuttua. Demokraatit ja lehdistö alkoivat puhua Nixonin ”salaisesta suunnitelmasta”.
Presidenttiys Sisäpolitiikka Tuomarinimitykset Nixon otti välittömästi edeltäjiään suuremman roolin tuomarien nimittämisessä korkeimpaan oikeuteen ja liittovaltion alempiin oikeusasteisiin. Hän halusi nimittää tuomareita, jotka noudattivat perustuslain ohjeita kirjaimellisesti eikä omien näkemystensä mukaisesti. Hän sai jo ensimmäisenä vuonnaan tilaisuuden nimittää korkeimpaan oikeuteen kaksi konservatiivista tuomaria eronneiden liberaalien tilalle. Toisen kohdalla senaatti pakotti Nixonin tosin vaihtamaan ehdokastaan kahdesti. Ennennäkemättömän kiistanalainen tapaus heikensi Nixonin ja kongressin välejä, ja samaan aikaan Nixonin kansansuosiokin laski.Kantola 2017, s. 35–38.
Palkka-armeijaan siirtyminen Nixon kannatti Yhdysvaltain siirtymistä pelkään vapaaehtoiseen palkka-armeijaan Vietnamin sodan päättymisen jälkeen. Hän perusteli kantaansa armeijan tason nostamisella ja yksilönvapaudella.Kantola 2017, s. 39–42.
Hyvinvointivaltion uudistaminen Nixon pyrki uudistamaan toimeentuloa julkaisemalla vuonna 1969 toimeentulon uudistusohjelmansa. Siinä toimeentulotuen saajat pakotettaisiin töihin, mutta valtio subventoisi pientuloisten työläisten palkkoja, ja osavaltioiden valtaa määritellä köyhille annetun tuen määrää vähennettäisiin. Uudistus pyrki myös parantamaan kahden vanhemman perheiden sosiaaliturvaa. Senaatti kuitenkin kaatoi esityksen. Vuonna 1971 Nixon antoi sairausvakuutusesityksen, jossa kaikki työnantajat velvoitettiin ottamaan sairausvakuutus työntekijöilleen. Kongressi ei koskaan hyväksynyt esitystä, vaikka Nixon toisti sen seuraavina vuosina vielä kahdesti. Nixonin esitys lisätä osavaltioiden ja kuntien valtaa sosiaalipalvelujen organisoinnissa kuitenkin hyväksyttiin.Kantola 2017, s. 55–61.
Ympäristöasiat Nixon loi suuren määrän ympäristösuojeluun tähtääviä lakeja demokraattien kanssa ja kanavoi enemmän varoja ympäristönsuojeluun kuin kukaan edeltäjistään. Vuonna 1970 perustettiin ympäristövirasto. Liittovaltio alkoi käydä saastuttavien yritysten kimppuun oikeusistuimissa, ja Nixon ohjasi uusia varoja Evergladesin luonnonpuiston kunnostamiseen. Vuonna 1970 jokaiseen liittovaltion rakennusprojektiin määrättiin pakolliset ympäristöarviot, ja samana vuonna autojen hiilipäästöjä rajoitettiin.Kantola 2017, s. 61–63.
Talous