Laatokka (aik. , tai , , , veps. Ladog) on Euroopan suurin ja maailman 14. suurin järvi Luoteis-Venäjän Leningradin alueella ja Karjalan tasavallassa. Järvi on alempi kahdesta Nevan vesistön pääjärvestä. Matala Karjalankannas erottaa järven Suomenlahdesta, jonne järven laskujoki Neva laskee. Laatokka kuului osittain Suomeen vuoteen 1940 asti ja uudelleen vuosina 1941–1944.
Maantiede Yleistä Laatokka on 219 kilometriä pitkä ja 125 kilometriä leveä . Järven keskileveys on 82 kilometriä . Järvellä on laaja järvenselkä ja saaria on vain 660 . Laatokan pinta-ala on 17 900 neliökilometriä (km² , tai 17 600 km² , 18 135 km² , 18 330 km² ). Sen pinta-ala on yli puolet Suomen järvien yhteispinta-alasta . Järvi on laajuuteensa verrattuna melko matala järvi. Sen syvin kohta 230 metriä sijaitsee Valamon saaren eteläpuolella . Laatokan keskisyvyys on 51 metriä ja järven tilavuudeksi ilmoitetaan 910 km³ (tai 908 km³ , 838 km³ ). Laatokan tiedoista esiintyy jonkin verran vaihtelua.
Laatokan pohjan syvyysjakauma on epätasainen. Järven pohjoispäässä on keskimäärin syvempää ja eteläpäässä matalampaa. Syvyysvaihtelut johtuvat jääkaudella tapahtuneesta mannerjäätikön kuluttavasta liikkeestä. Laatokan kohdalta virtasi ylitse nopealiikkeinen ja pitkäkestoinen jäätikkövirta, joka kulutti alueelle painauman. Jääkauden lopussa jäätikön alaiset sulamisvedet puhdistivat moreenia kallioperän päältä jättäen ne paljaiksi etenkin järven pohjoisosissa. Siellä sijaitsevat yli 100 metriin painuvat syvänteet, joihin kuuluu kaksi yli 140 metrin syvyyteen painuvaa pääsyvännettä. Syvänteiden välistä työntyy vedenpinnan yläpuolelle joitakin saaria, joiden sijoittuminen järvellä ilmentää pohjan epätasaisuutta. Rannikolla rantaviiva mutkittelee voimakkaasti, kun kallioiseen maastoon on muodostunut pitkiä vuonomaisia lahtia ja pitkiä niemiä korkeine rantoineen. Lahdet ovat suuntautuneet pääosin pohjois-etelä-suuntaan tai luode-kaakko-suuntaan. Etelään mentäessä muuttuu pohja matalammaksi ja sen syvyysvaihtelut tasaantuvat. Eteläosan rannikko on loivaa ja matalaa hiekka- ja mutarantaa. Rantojen vedet ovat yleisesti kivisiä. Etelärannikolla on kolme matalaa lahtea: Petrokrepostin lahti, jonka keskisyvyys on 4 metriä, Olhavanlahti (8 m) ja Syvärinlahti (3 m).
Saaria Suureksi järveksi Laatokassa on pinta-alaltaan yli hehtaarin kokoisia saaria vähän, vain 660. Ne sijaitsevat pääasiassa pohjoisosan rannikoiden läheisyydessä, mutta esimerkiksi Valamo sijaitsee keskellä järvenselkää. Muita suuria saaria ovat esimerkiksi Lunkulansaari, Mantsinsaari ja Kilpolansaari. Saarten yhteispinta-ala on 456 km².
Asutus Laatokan lähiympäristö on lähinnä harvaan asuttua haja-asutusaluetta ja sen rannikon taajamat ovat pieniä. Laatokan valuma-alueella esiintyy kuitenkin kaupunkeja, mikä nostaa asukasluvun 3,5 miljoonaan asukkaaseen . Tämä vaikuttaa asukastiheyteen, joka on Venäjän puolella 12,4 asukasta neliökilometrillä . Lounaisrannikolla on asutus tiheintä johtuen Pietarin ja Nevan lähivaikutuksesta. Laatokan eteläiset rannikot kuuluvat Leningradin alueeseen. Seuloskoin piirissä ei järven lounaisrannikolla ole taajamia. Nevan niskalla sijaitsee kuitenkin Imeni Morozova, jossa on noin 10 000 asukasta. Nevan vastarannalla sijaitsee noin 14 000 asukkaan Pähkinälinna, joka kuuluu Korotkan piiriin. Tämän itäpuolella on Olhavan piiri, jonka Olhavanjoen suussa sijaitseva 9 000 asukkaan Uusi-Laatokka toimii laivaliikenteen satamana. Kehittyvässä kaupungissa Sjasstroissa asuu lähes 14 000 asukasta. Järven pohjoisrannikolla sijaitsevat Suomen vastaisella rajalla Karjalan tasavallan Lahdenpohjan piirin keskus Lahdenpohja, jossa on noin 8 000 asukasta, ja Sortavalan piirin keskus Sortavala, jossa on noin 20 000 asukasta. Sortavalan itäpuolella on Pitkärannan piirissä noin 12 000 asukkaan Pitkäranta. Aunuksen piirissä on rannikolla suuria kyliä, kuten Vitele ja Alavoinen. Muita satamia sijaitsee Käkisalmessa ja Sortavalassa.
Ilmasto, jäätyminen ja vedenkierto Laatokalle tulevat vallitsevat tuulet etelästä, lounaasta ja lännestä. Järvi sijaitsee merellisen ja mantereisen ilmaston rajavyöhykkeessä. Sille on ominaista molempien ilmastojen säiden lyhytaikainen vaihtelu. Atlantilta tuleva kostea ja lauhkea ilmamassa saa talvella ja kesällä toisinaan väistyä idästä ja kaakosta tulevien mantereisten sääjaksojen tieltä. Vuosittainen keskilämpötila on 0…3 °C. Talvella kylmimmät keskilämpötilat vaihtelevat –8…–10 °C välillä ja lämpimimmät keskikesällä 16…17 °C välillä. Alueen sadanta vaihtelee kuukausittain 550–645 millimetrin välillä. Eniten sataa heinä-syyskuussa ja vähiten helmi-maaliskuussa. Aava järvenselkä nostattaa korkeitakin aallokkoja. Aallot voivat muodostua 5,8-metrisiksi ja aallonvälit 60-metrisiksi . Tuulen aiheuttamat virtaukset kiertävät koko järven. Veden virtausnopeus voi nousta 0,7–1,0 metriin sekunnissa.
Laatokan rannikko jäätyy joulukuun alussa ja järven keskusta vasta tammi-helmikuussa. Jää kasvaa yleensä 50–60 senttimetriä paksuksi, mutta saavuttaa rannikoiden läheisyydessä toisinaan metrinkin paksuuden, ja joskus harvoin yli metrin. Lauhoina talvina järvenselkä voi jäädä avoimeksi tai se jäätyy vain lyhyeksi aikaa. Kylminä talvina järvi jäätyy kokonaan. Jäät lähtevät Laatokan järvenselältä maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta pisimpään ve viipyvät järven pohjoisrannikolla. Viimeiset jäät sulavat toukokuussa ja kylminä keväinä kesäkuun alussa.
Päinvastoin kuin Ääninen, joka jäätyy käytännössä joka talvi, on Laatokalla joinakin vuosina jäätön järvenselkä. Viime vuosina (2006–2017) järvenselkä jäi avoimeksi kuutena vuotena. Näinä vuosina on Laatokka ollut jäässä keskimäärin 142 vuorokautta, josta se on ollut kokonaan jäässä keskimäärin 42 vuorokautta. Jäätyminen on kestänyt keskimäärin 65 vuorokautta ja jäänlähtö 35 vuorokautta. Ennätysvuosina Laatokassa on ollut jääpeitettä enimmillään 206 vuorokautta (vuonna 2011) ja vähimmillään 104 vuorokautta (vuonna 2014).
Veden virtaukset ovat jään alla vähäiset (noin 2 cm/s). Järvi on tyypillinen dimiktinen järvi. Vedessä tapahtuu täyskierto syksyisin ja keväisin. Lisäksi järvenselällä esiintyy selvä erilämpöisten vesimassojen rajalinja (). Tämä syntyy keväisin veden lämmetessä ja syksyisin veden jäähtyessä, kun hitaasti reagoivan syvän järvenosan ja nopeasti reagoivan matalan osan väliin muodostuu pystysuoraan pohjasta veden pinnalle ulottuva termokliini. Termokliini eristää järven vesimassat toisistaan lyhyeksi aikaa.
Vedenpinnan korkeudet ja veden virtaamat
Laatokan vedenpinnan keskikorkeus on 4,8 metriä mpy. ja vedenkorkeuden äärivaihtelut mahtuvat 3,59 metrin (kuivuusvuosi 1940) ja 6,04 metrin (tulvavuosi 1924) väliin . Vedenkorkeuden vuosittaiseksi keskimääräiseksi vaihteluksi ilmoitetaan 0,70 metriä , mutta suurimmillaan se on ollut kolme metriä . Vedenpinta on korkeimmillaan kesä-heinäkuussa ja alimmillaan joulu-tammikuussa. Vedenkorkeuteen voivat vaikuttaa lisäksi ilmanpaineen vaihtelut, kova tuuli ja esimerkiksi seiche, jonka jaksonaika Laatokassa olisi sen laskukaavan mukaan, suunnasta riippuen, 2–6 tuntia.
Se on säännöstelemätön järvi, mutta siihen laskevat vesireitit, Olhavanjoki, Syväri ja Vuoksi, ovat vesivoimatalouden puitteissa säännöstelyjä. Laatokan ympäristössä vuotuinen keskimääräinen sadanta on 610 millimetriä , mutta se vaihtelee eri ilmansuunnilla. Laatokan länsipuolella se vastaa Suomen sadantaa eli 550–650 mm, itä- ja eteläpuolella se ylittää 800 mm ja pohjoispuolella 600–650 mm.
Laatokan valuma-alueen pinta-ala on 259 000 km² ( tai 250 600 km² ). Järveen tulee vettä 77,2–89,9 km³ vuosittain. Järven tilavuus on noin 910 km³ (tai 908 km³ ), ja kun huomioidaan haihdunta (noin 3,0 km³ ), saadaan veden keskimääräiseksi viipymäksi 12,3 vuotta. Tämä tekee Laatokasta selvästi läpivirtausjärven. Laatokassa on vettä yli kolme kertaa Suomen järvien sisältämä vesimäärä. Järvestä poistuu Nevan kautta hieman vähemmän vettä kuin Nevasta mitataan sen alajuoksulla, eli keskivirtaamana ilmoitettuna noin 2 500 m³/s . Suurin mitattu menovirtaama on ollut 4 510 m³/s ja pienin 687 m³/s.
Luontoarvoja Laatokassa elää yli 60 luonnonvaraista kalalajia ja uhanalainen laatokannorppa, joita esiintyy noin 5 000 yksilöä . Vuoden 2017 lopulla perustettiin laaja, 1 220 neliökilometrin laajuinen Laatokan saariston kansallispuisto järven länsiosiin.
Laatokassa on kalastettu aina kotitarpeeseen, mutta Pietarin läheisyys on varmasti vaikuttanut ammattikalastajien varhaiseen tulemiseen alueelle. Esimerkiksi 1950-luvulla saatiin vuosittain saaliiksi noin 1 500–6 700 tonnia kalaa, 1960-luvulla 2 000 tonnia ja 1980-luvulla 5 000 tonnia, mutta nykyään on saalismäärissä laskeva trendi. Vuosina vuosina 2003–2009 saatiin saaliiksi 622 tonnia lohta ja taimenta.
Yleisiä kalalajeja ovat ahven, hauki, kiiski, kivennuoliainen, kolmipiikki, kuha, kuore, kymmenpiikki, lahna, made, muikku, mutakala, mutu, nahkiainen, pasuri, rantanuoliainen, salakka, seipi, siika, sorva, särki, säyne, törö ja vimpa. Edellisiä lajeja vähälukuisempia ovat ankerias, harjus, härkäsimppu, järvilohi, kirjoeväsimppu, kivisimppu, miekkasärki, pikkunahkiainen, purotaimen, ruutana, suutari, taimen, toutain ja turpa. Harvinaisia lajeja ovat monni, sampi, sapa ja sulkava.
Historia Järven vanhoja nimiä Laatokan vanhoja nimiä ovat Nevo, Al’desk, Al’da, Al’dagas, Al’doga, Al’dagen, Aldea ja Veniemmeri.
Historiallisia tapahtumia pienoiskuva|Laatokanlinnan varhaisin muoto oli puinen paaluvarustus. 1100-luvulla linnoituksen ympärille rakennettiin kiviset muurit kulmatorneineen ja kuusi kirkkoa, joita on jäljellä kaksi.Ennen ja nyt, Marja Vuorinen, Oleg Viisas, bussikuski Makkonen ja Sormuksen Ritarit - matkalla jossakin Luoteis-Venäjällä pienoiskuva|Pähkinälinnan linnoitus pienoiskuva|Tukinuittoa Pietari I:n kanavassa Laatokalla Pähkinälinnassa. Sergei Mihailovitš Prokudin-Gorskin vuonna 1909 ottama valokuva. Viikinkiajalla 700–1100-luvuilla Laatokalla oli hyvin suuri rooli Ruotsin ja muinais-Venäjän valtakuntien kehityksessä. Siihen aikaan Laatokan ranta oli paljon etelämpänä kuin nykyään. Sveanmaalta Birkasta tulleet varjagit perustivat vuonna 753 Laatokan etelärannalle suojaiselle Olhavanjoen törmälle Venäjän vanhimman kaupungin Laatokanlinnan. Varjagit kutsuivat kaupunkia nimellä Aldeigjuborg eli Aldeigjun linna.Viikinkiajan nimistön synty .
Laatokanlinnan sijainti oli strategisesti erittäin tärkeä, koska siitä pystyi valvomaan viikinkien idäntietä, jota pitkin kauppa-alukset ja soturijoukkiot matkasivat Itämereltä Konstantinopoliin ja Volgalle.
Nestorin kronikan mukaan vuonna 862 rusit eli varjagit kutsuttiin saattamaan maahan järjestys ja hallitsemaan heitä. Varjagiruhtinas Rurik otti ensin Laatokanlinnan hallituskaupungikseen vuonna 862, joka lasketaan Rusin valtakunnan perustamisvuodeksi. Nestorin kronikka, s. 17 Tämän vuoksi vuonna 2003 kaupunki sai kunnianimen "Muinais-Venäjän vanhin pääkaupunki".
Novgorodin ruhtinaskunnan aikana (1100–1470-luvuilla) Laatokanlinna oli koko valtakunnassa ainoa satama, johon merikelpoiset alukset pääsivät Itämereltä Novgorodin. Siitä ylöspäin Olhavanjoessa oli koskia, joista pääsi ylävirtaan kohti Ilmajärvellä sijaitsevaa Novgorodia vain jokiveneillä.Aldeigja – Ladoga .
Modernin ajan tapahtumia Viime sotiin asti järven pohjoisosa kuului Suomelle. Järvestä on ennen käytetty myös nimeä Nevajärvi. Laatokka on myöhäinen lainasana.
Valamon luostari perustettiin keskiajalla Laatokassa olevaan Valamon saareen. Myös Konevitsan saarella on ortodoksinen luostari. Neuvostoajalla molemmat luostarit olivat sotilaskäytössä ja päätyivät erittäin huonoon kuntoon. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen luostaritoimintaa etenkin Valamossa on elvytetty ja rakennuksia kunnostettu.
Leningradin piirityksen aikana Laatokka oli ainoa ulospääsyreitti kaupungista. Tarvikkeita kuljettiin talvella kaupunkiin jäätä pitkin, kesällä veneillä.
Luonnonhistoriaa