Vastapaavi () tarkoittaa katolisen kirkon historiassa henkilöä, joka vastusti Rooman laillisesti valittua piispaa eli paavia, pyrki ottamaan hallintaansa paavin valtaistuimen ja onnistui jossain määrin yrityksessään. Vastapaavin määritelmä on abstrakti ja laaja, eikä siinä oteta huomioon kaikkien historiallisten tapausten monimutkaisuutta.

Useat vastapaavin valinneet konklaavit ovat historiantutkimuksen näkökulmasta epäselviä puutteellisesti säilyneiden ja puolueellisten asiakirjojen vuoksi. Toisinaan edes vastapaavien aikalaiset eivät tienneet, kuka oli sillä hetkellä todellinen paavi. Siksi täydellistä luetteloa vastapaaveista on mahdotonta laatia, mutta yleensä tunnustetaan, että heitä oli vähintään 37 vuosina 217–1439. Savoijin herttua Amadeus VIII ("Felix V") (1439–49) oli viimeinen historiallinen vastapaavi.

Vastapaavien nousun syyt Historiallisesti vastapaaveja on noussut monista syistä; Seuraavat ovat esimerkkejä:

Opillinen erimielisyys. 200-luvulla monarkianismin (kolminaisuuden harhaoppi) leviäminen sai roomalaisen papin Hippolytusin yrittämään paavi Calixtus I:n syrjäyttämistä. Hippolytus tunnusti myöhemmin paavi Pontianukseen keisari Maximinuksen vainon aikana.

Paavin karkottaminen. Areiolainen keisari Constantius II karkotti paavi Liberiuksen vuonna 355 ja määräsi Felixin paavi Felix II:ksi. Lopulta Liberius sai palata, ja Felix siirrettiin eläkkeelle.

Kahden henkilön valinta paaviksi maallisten viranomaisten vaaleihin puuttumisen vuoksi. Vuonna 418 keisarillinen prefekti ja Bysantin hovin tukema ryhmä valitsivat paaviksi Eulaliuksen. Muu papisto valitsi kuitenkin paaviksi Bonifatius I:n, jonka keisari tunnusti lopulta oikeaksi paaviksi.

Kahden henkilön valinta ja kiistasta seurannut kolmannen ehdokkaan valinta. 600-luvulla Paschal ja Theodorus kilpailivat paaviudesta, eikä kumpikaan suostunut luopumaan virasta. Lopulta paaviksi nousi kolmas ehdokas Sergius I. 1300-luvulla paavin virallinen asuinpaikka siirrettiin Avignoniin Ranskaan. Tästä ajanjaksosta, jolloin paavinistuin sijaitsi Avignonissa, käytetään myös nimitystä Avignonin vankeus. Tämä johti katolisen kirkon ns. suureen skismaan, joka alkoi vuonna 1378. Skisman jatkuessa Pisan kirkolliskokous valitsi vuonna 1409 kolmannen paavin. Katolinen kirkko pitää nykyään Roomassa valtaa pitäneitä paaveja todellisina paaveina, ja Avignonin ja Pisan paaveja vastapaaveina. Skisman katsotaan päättyneen 11. marraskuuta 1417, kun Martinus V nousi paaviksi.

Muutos paavin valintatavassa. Vuonna 1059 paavi Nikolaus II:n julistama uusi paavinvalintamenettely poisti Saksan keisareilta vaikutusvallan paavinvalinnassa ja myös rajoitti Rooman aatelin vaikutusmahdollisuuksia. Muutokset johtivat vastapaavi Honorius II:n valintaan. Keisari tunnusti lopulta todelliseksi paaviksi Aleksanteri II:n.

Nykypäivän "vastapaavit" Nykypäivänä paaviksi julistautuneet, jäsenmäärältään pienten uskonnollisten ryhmien johtajat lähtevät useimmiten oletuksesta, että Johannes XXIII:n aikana aloitetun ja Paavali VI:n aikana päätetyn Vatikaanin toisen ekumeenisen konsiilin (11. lokakuuta 1962 – 8. joulukuuta 1965) päätökset olivat laittomia. Näin ollen kanonisen lain mukaan Pyhä istuin oli jäänyt tyhjäksi konsiilin harhaoppisuuden vuoksi, kun Johannes XXIII oli tullut paaviksi ja konsiili päättynyt. Tämä muodosti väärän uskon (Novus Ordo, ”uusi järjestys”) kirkon.

Näin ollen Pius XII:n 9. lokakuuta 1958 tapahtuneen kuoleman jälkeen Johannes XXIII, Paavali VI ja muut heidän jälkeensä valitut paavit eivät olisi olleet kanonisen lain mukaisia paaveja, koska paavin valinta itsessään olisi ollut pätemätön lain 188. pykälän perusteella.

Historioitsijat eivät lue nykypäivänä paaviksi julistautuneita henkilöitä historiallisten vastapaavien joukkoon.

Epätäydellinen luettelo vastapaaveista

Pyhä Hippolytus (teki sovinnon Paavi Pontianuksen kanssa ja kuoli marttyyrinä), 217–235 Novatianus, 251–258 Felix II (sekoitettu samannimisen marttyyrin kanssa ja siksi pidettiin pitkään oikeana paavina), 355–365 Ursicinus (Ursinus), 366–367 Eulalius, 418–419 Laurentius, 498–499, 501–506 Dioscorus (mahdollisesti laillinen, koska oli Bonifatius II:n vastaehdokas, mutta kuoli 22 päivää valintansa jälkeen), 530 Theodorus (vastapaavi Paschalin vastustaja), 687 Paschal (vastapaavi Theodoruksen vastustaja), 687 Theofylactus, 757 Constantinus II, 767–768 Philippus (korvasi lyhyen aikaa vastapaavi Constantinus II:n: oli vallassa päivän ja sitten palasi luostariinsa), 768 Johannes, 844 Anastasius III Bibliothecarius, 855 Christophorus, 903–904 Bonifacius VII, 974, 984–985 Donus II, noin 974 Ioannis Philagatos (Johannes XVI), 997–998 Gregorius VI, 1012 Sylvester III, 1045 Giovanni Mincio (Benedictus X), 1058–1059 Pietro Cadalus (Honorius II), 1061–1064 Guibert Ravennalainen (Klemens III), 1080 & 1084–1100 Theodoric, 1100–1101 Adalbert, 1101 Maginulf (Sylvester IV), 1105–1111 Maurice Burdanus (Gregorius VIII), 1118–1121 Thebaldus Buccapecuc (Celestinus II) (laillinen, mutta suostui Honorius II:n opposition paaviksi ja jälkikäteen laskettu vastapaaviksi), 1124 Pietro Pierleoni (Anacletus II), 1130–1138 Gregorio Conti (Viktor IV), 1138 Ottavio di Montecelio (Viktor IV) (kaksi samannimistä vastapaavia), 1159–1164 Guido di Crema (Paschal III), 1164–1168 Giovanni Strumalainen (Callixtus III), 1168–1178 Lanzo Sezzalainen (Innocentius III), 1179–1180 Pietro Rainalducci (Nikolaus V), vastapaavi Roomassa, 1328–1330 Robert Genovalainen (Klemens VII), Avignonin linjan vastapaavi, 20. syyskuuta 1378–16. syyskuuta 1394 Pedro de Luna (Benedictus XIII), Avignonin linjan vastapaavi, 1394–1423 Pietro Philarghi Aleksanteri V, Pisan linja vastapaavi – mahdollisesti myös laillinen paavi, 1409–1410 Baldassare Cosa Johannes XXIII, Pisan linjan vastapaavi, 1410–1415 Gil Sanchez Munoz (Klemens VIII), Avignonin linjan vastapaavi, 1423–1429 Bernard Garnier (Benedictus XIV), Avignonin linjan vastapaavi, 1425–1430? Jean Carrier (Benedictus XIV ‘II’), Avignonin linjan vastapaavi, 1433–? Savoyn herttua Amadeus VIII (Felix V), 5. marraskuuta 1439–7. huhtikuuta 1449

Katso myös Luettelo paaveista Vastakuningas Kruununtavoittelija

Lähteet

Aiheesta muualla

*