pienoiskuva|pysty|Aluetta koskevana käsitteenä ”Palestiina” on historiallisesti tarkoittanut erilaisia asioita. Palestiina (; ; , ) on historiallis-maantieteellinen alue Lähi-idässä. Palestiinalla on historiallisesti tarkoitettu Välimeren itärannikolla Jordan-jokeen ja Negevin autiomaahan rajoittuvaa aluetta Syyrian eteläpuolella. 1500-luvulta 1900-luvun alkuun se kuului Osmanivaltakuntaan, missä se ei ollut itsenäinen hallintoalue, vaan sitä hallittiin Beirutista ja Damaskoksesta käsin. Palestiinaksi aluetta kutsuivat lähinnä kristityt pyhiinvaeltajat tarkoittaessaan raamatullista ”pyhää maata”.
Palestiinasta tuli maantieteellisesti rajattu alue, kun Britannia perusti Palestiinan brittiläisen mandaatin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. San Remon konferenssissa vuonna 1920 Britannia ja Ranska olivat jakaneet Osmanivaltakuntaan kuuluneita alueita ja luoneet uusia valtiollisia kokonaisuuksia, joita olivat Britannian hallintaan tulleet Irak ja Palestiina ja Ranskan valvomat Syyria ja Libanon. Vuonna 1922 britit jakoivat Palestiinan edelleen Transjordaniaksi (75 %) ja Palestiinaksi (25 %) ja rajoittivat juutalaisten pääsyn vain Palestiinaan.Lapidus, 2022, s. 582–583. Transjordanialle eli nykyiselle Jordanialle annettiin itsenäisyys vuonna 1946.
YK:n jakosuunnitelmassa vuonna 1947 juutalaisten ja arabien kiistan kohteeksi joutunut Palestiina jaettiin Israeliksi ja Palestiinaksi pyrkien noudattamaan etnisiä väestörajoja. Toisen maailmansodan jälkeen etninen tausta oli muuallakin perusteena valtionrajojen vetämisessä. Intia jaettiin samana vuonna musliminationalistien vaatimuksesta hindulaiseen Intiaan ja islamilaiseen Pakistaniin, mitä seurasi miljoonien ihmisten muutto maasta toiseen. Euroopassa 12–14 miljoonaa saksalaista pakkosiirrettiin, kun Saksan rajat piirrettiin uudelleen.Juusola, 2014, s. 78
Israel julistautui itsenäiseksi toukokuussa vuonna 1948.Juusola 2014, s. 65. Arabimaat vastasivat siihen sodalla, jonka viiden arabimaan armeijat hävisivät. Tammikuussa 1949 sovitussa aselevossa arabien haltuun jäänyt alue oli pienempi kuin alkuperäisessä YK:n jakosuunnitelmassa. Sodan jälkeen se jakautui Egyptin miehittämään Gazan kaistaan ja Jordanian miehittämään ja vuonna 1950 itseensä liittämään Länsirantaan. Länsirantaa Israelin juutalaiset kutsuvat Samariaksi ja Juudeaksi.
Alueen poliittinen tilanne on epävakaa. Palestiinasta puhuttaessa pitää erottaa toisistaan maantieteellinen Palestiinan alue, Palestiinan valtio ja Palestiinan arabiväestö, palestiinalaiset, joista osa elää maanpaossa.
Maantiede Brittiläisen Palestiinan mandaatin määrittelemänä Palestiinan alue rajoittuu pohjoisessa Libanoniin ja Syyriaan, idässä Jordaniaan ja lounaassa Egyptiin. Rantaviivaa Välimereen on lännessä ja Punaiseenmereen yhtyvällä Akabanlahdella etelässä.
Pinnanmuodot ja vesistöt Maantieteellisesti Palestiina koostuu neljästä alueesta, Välimeren rannikkotasangosta, keski- ja pohjoisosien kukkuloista, Isosta hautavajoamasta sekä Negevin autiomaasta. Rannikkokaistale on pitkä, mutta kapea, etelässä leveimmillään noin 45 kilometriä. Pohjoisosien Galileassa on alueen korkeimmat kohdat, joista korkein on 1 208-metrinen Har Meron. Galilean erottaa Juudeasta ja Samariasta hedelmällinen Jisreelin tasanko.Iso hautavajoama alkaa Paletiinan pohjoispuolelta ja kulkee eteläsuuntaisesti halki koko maan Akabanlahteen saakka. Jordan-joki virtaa sitä pitkin ensin Hulanlaaksoon, sitten Gennesaretinjärveen ja lopulta erittäin suolaiseen Kuolleeseenmereen. Kuolleenmeren eteläpuolella Iso hautavajoama jatkuu kuivana Aravanlaaksona. Kuollutmeri sijaitsee noin 400 metriä merenpinnan alapuolella ja on samalla maanpinnan alin kohta.
Palestiinan eteläisimmän puoliskon muodostaa kuiva Negev, nuolen muotoinen alue, joka kapenee etelää kohti. Etelässä alueesta tulee entistäkin kuivempi, ja siellä on vadien, kanjonien ja jyrkänteiden halkomia hiekkakivikukkuloita.
Alueen tärkeimmät vesialueet ovat Genneseratinjärvi ja Jordanjoki, jonka lisäksi maassa virtaavat Tel Avivin kohdalla Välimereen laskeva Jarkon ja Haifan lähelle laskeva Kison. Myös Jordanin sivujoki Jarmuk virtaa osan matkasta Palestiinassa. Iso osa joista on kuitenkin kausittaisia.
Ilmasto Ilmasto on välimerellinen lukuun ottamatta maan etelä- ja pohjoisosien autiomaita, joista suurin on Negev. Keväällä ja kesällä esiintyy ajoittain hiekkamyrskyjä. Maassa on kuuma sateeton kesä ja suhteellisen lyhyt viileä sateinen talvi. Ilmasto vaihtelee pituuspiirin, leveyspiirin ja Välimeren läheisyyden mukaan. Elokuu on kuukausista kuumin, keskilämpötilat vaihtelevat välillä 18–38 °C.
Sateet ovat yleensä rankkasateita, jotka aiheuttavat eroosiota ja tulvia. Talvella sade saattaa tulla lumena maan keskiosan ylämailla kuten Jerusalemissa. Maan viljellyimmillä alueilla sataa yli 300 millimetriä vuodessa.
Kasvit ja eläimet Palestiinassa on tavattu yli 500 lintulajia. Osa linnuista asuu siellä pysyvästi, osa muuttaa alueen läpi kahdesti vuodessa. Unesco on nimennyt Karmelvuoren biosfäärireservaatiksi. Israelissa satoja kasveja ja eläimiä, kuten tammi, palmu ja eläimistä gaselli ja leopardi, on suojeltu, ja uhanalaisille lajeille on laadittu pelastusohjelmia.
Poliittinen historia
pienoiskuva|Rooman valtakunnan Juudean provinssi Jeesuksen aikaan (6–41 jaa.) Ennen Israelin perustamista vuonna 1948 ja sen ulkopuolelle jääneitä Länsirantaa ja Gazaa alue oli Palestiinan brittiläinen mandaatti (1920–1948). Sitä ennen se oli kuulunut 400 vuotta Osmanien valtakuntaan (1516–1916), joka oli vallannut alueen Mamelukkien sulttaanikunnalta (n. 1250–1516), tämä aijubideilta (1174–1250) ja se Jerusalemin kuningaskunnalta (1099–1291). Jerusalemin kuningaskunta oli vienyt alueen seldzukeilta, joille se ehti kuulua vain parikymmentä vuotta. Sitä ennen Palestiinan alue oli kuulunut Pohjois-Afrikan fatimideille (n. 970–n.1075) ja sitä ennen yli kolmesataa vuotta arabikalifaattiin abbasidien ja umaijadien aikana (n. 660–n. 970). Nämä valtasivat sen Bysantilta, joka oli juuri vallannut Palestiinan takaisin Iranin sassanidien lyhyestä hallinnasta.
Ennen arabivalloitusta Palestiina oli ollut Bysantin ja Rooman provinssi noin vuodesta 63 eaa. eli suunnilleen 700 vuotta. Roomalaiset olivat kukistaneet Palestiinaa hallinneen Israelin toisen kuningaskunnan (142 eaa.–63 eaa.), joka oli syntynyt makkabilaissodan tuloksena persialaisten seleukidien valtakuntaa (323 eaa.–63 eaa.) vastaan. Nimi Palestiina tulee roomalaisilta, jotka ajoivat seudun juutalaisväestön maanpakoon ja nimesivät alueen Palestiinaksi filistealaisten mukaan.Spencer 2019, s. 3.
Ennen seleukideja Palestiina oli osa Aleksanteri Suuren lyhytaikaista valtakuntaa, sitä ennen se kuului Persian valtapiiriin ja sitä ennen Babyloniaan vuodesta 597 eaa, jolloin alueen juutalaiset lähetettiin Babylonin vankeuteen. Ennen babylonialaisia alue kuului Juudan kuningaskunnalle ja Israelin kuningaskunnalle.
Osmanien valtakunta 1517–1917 pienoiskuva|Osmanivaltakunta 1899 ja sen aluejako. thumb|Osmanivaltakunnan aluejako Levantissa 1914. Palestiinan brittiläisen mandaatin alueet koottiin kahdesta maakunnasta (vilayet) ja useista lääneistä (sanjak). Palestiina kuului turkkilaisten osmanien alaisuuteen neljäsataa vuotta eli ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jolloin britit miehittivät sen. Osmanit eivät puhuneet Palestiinasta. Sanaa käyttivät kristityt, kun taas juutalaisille se oli "Israelin maa" (Eretz Israel). Molemmat puhuivat myös "pyhästä maasta". Sulttaanit pyrkivät pitämään pyhiinvaellusreitin vapaana maantierosvoista. Suleiman Suuri (1520–1566) rakensi uudelleen Jerusalemin ympärysmuurit ja korjasi Kalliomoskeijaa ja Al-Aqsaa.
Palestiinan suurin kaupunki oli Jerusalem. Suurimman osan osmaniaikaa Palestiinaa kuitenkin hallittiin Damaskoksesta. 1600-luvuilla Jerusalem, Nablus, Safed ja Gaza olivat erillisiä hallinnollisia kokonaisuuksia. Lisäksi Sidonin kuvernööri hallinnoi Libanonista nykyistä Galileaa. 1700-luvulla Ahmed Pašša hallitsi siellä itsevaltaisesti Acressa, joka kasvoi Jerusalemiakin suuremmaksi. 1800-luvulla Beirutista tuli Galilean hallintokeskus.
Vaikka Osmanivaltakunta oli keskitetty valtio, sen arabialaisia maakuntia (Egypti, Jemen, Abessinia, Basra, Bagdad, Libya, Tunisia, Algeria) ei saatu koskaan täysin Istanbulin valvontaan. Lapidus 2022, s. 343–344 Antropologi Abner Cohen kuvasi osmanihallintoa 1800-luvun alun Palestiinassa seuraavasti:Siellä oli vain vähän keskusvallan turvaamaa lakia ja järjestystä; maa oli köyhää, kaukana imperiumin keskuksesta ja topografisesti vaikeaa hallita. Vuosisatoja se oli ollut hävitystä ja köyhyyttä mukanaan tuoneiden vieraiden tunkeilijoiden läpikulkupaikka. Tänä aikana suurin vaara kyläläisille kuitenkin koitui beduiineista. Kun paikallishallinto oli heikko, voimakkaat beduiiniheimot ryöstivät maalaiskyliä, jakoivat keskenään niiden sadot ja eläimet, tappoivat miehet ja tuhosivat omaisuuden. Myös voimakkaat šeikit keräsivät erityistä suojeluveroa (khuwwa) tällä tavoin terrorisoiduilta maalaisilta. Osmanien virkamiehet eivät voineet tai todennäköisesti halunneet estää šeikkejä. Sen sijaan he usein tunnustivat šeikit paikallisiksi vallanpitäjiksi ja luovuttivat heille hallinnollisia tehtäviä mukaan lukien veronkannon. Lukuun ottamatta harvoja urbaaneja keskuksia beduiinit käytännössä hallitsivat maata. Elämän ja omaisuuden säilyttämisen epävarmuus teki paikalleen asettuneen elämän laaksoissa ja tasamailla vaikeaksi ja usein mahdottomaksi. - - Kaiken tämän seurauksena väestön määrä laski tuona aikana alimmalle tasolleen Juutalaisia oli asunut koko osmanivallan ajan Palestiinassa, ja heitä muutti sinne lisää Euroopasta. Usein toiveena oli tulla haudatuksi pyhään maahan tai elää siellä uskontoa harjoittaen ja opiskellen. Jerusalemin ohella Safed ja Tiberias olivat juutalaisten suosiossa. Muutto lisääntyi 1800-luvulla, kun Itä-Euroopan juutalaiset alkoivat sionistisen aatteen herättäminä siirtyä yhä taajemmin Palestiinaan. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa vuonna 1914 Palestiinassa asui vasta kymmeniä tuhansia juutalaisia, mutta he olivat jo muuttaneet sen ilmettä perustaessaan maatalousyhteisöjä sekä kokonaan juutalaisen kaupungin Tel Avivin. Osmanihallinto ei ollut kiinnostunut juutalaisten muutosta ja antoi sen jatkua.Masters 2009, s. 452–453
Palestiinan väestökehitys 1880–1948 Abner Cohenin mukaan Palestiinassa asui vuonna 1800 noin 300 000 ihmistä, joista juutalaisia 7000–10 000. 1880-luvulla Palestiinan väkiluku oli 450 000, joista juutalaisia oli 13 000–20 000 eli noin neljä prosenttia.Juusola 2005, s. 34 Brittihallinnon mukaan Palestiinan juutalaisten asukkaiden määrä oli vuonna 1922 kohonnut 80 000:een.
Venäjän keisarin Aleksanteri II:n murha vuonna 1881 johti Venäjällä juutalaisvainoihin, ja tuhansia pakolaisia muutti Venäjältä seuraavina vuosina Palestiinaan.Juusola 2014, s. 37. Toinen muuttoaalto koettiin vuosina 1904–1914.Spencer 2019, s. 27.Juusola 2014, s. 38.
Iso-Britannia ehdotti juutalaisvaltion paikaksi Ugandaa. Ehdotus torjuttiin vuoden 1906 sionistikongressissa, joka hyväksyi vaihtoehdoksi vain Palestiinan. Osmanit karkottivat noin puolet toisen muuttoaallon aikana muuttaneista. Ensimmäinen maailmansota keskeytti tilapäisesti juutalaisten maahanmuuton., katso myös Spencer 2019, s. 17. Alueelle asetettiin maahantulokiintiöt, mutta suurin osa siirtolaisuudesta tapahtui ilman lupaa. Muuttovirta kasvoi uudelleen massamuutoksi 1920–1930-luvuilla.
Brittiläinen mandaatti
pienoiskuva|Palestiinan brittiläinen mandaatti alkuperäisessä koossa. Vuonna 1922 siitä erotettiin itäosa Transjordanian emiraatiksi.