Lauttasaaren vesitorni oli Helsingin Lauttasaaressa vuosina 1958–2015 sijainnut vesitorni. Sen tilavuus oli 4 400 kuutiometriä, korkeus 34 metriä ja ylävesisäiliön halkaisija 42 metriä.Uino 1995, s. 68.Elomaa 2009, s. 8. Vesitorni poistettiin vesihuoltokäytöstä vuonna 1996, ja se purettiin loka-marraskuussa 2015.
Yleistä
Lauttasaaren vesitorni sijaitsi Kotkavuoren huipulla, Helsingin Lauttasaaressa. Se rakennettiin vuonna 1958.Lauttasaari-seura 1997, s. 26. Vesitornista tuli heti valmistuessaan Lauttasaaren maamerkki, minkä jälkeen se muodostui eräänlaiseksi kaupunginosan symboliksi. Vesitorni oli Suomen ensimmäinen suuri sienenmuotoinen vesitorni, ja sen vuoksi sitä pidettiin rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana ja kaupunkikuvallisesti merkittävänä rakennuksena.Elomaa 2009, s. 1. Myöhemmin Suomeen on rakennettu useita sienenmuotoisia vesitorneja.
Lauttasaaren vesitorni poistettiin vesihuoltokäytöstä vuonna 1996 ja purettiin vuonna 2015.
Historia
Vuonna 1936 Lauttasaari liitettiin Helsingin vesiverkostoon rakentamalla 150 millimetrin syöttöputki Salmisaaresta. Samana vuonna aloitettiin myös vedenjakeluverkoston rakentaminen Lauttasaaren asuntoihin.Mustonen 1976, s. 38. Vesijohtoverkosto rakennettiin ensin ainoastaan Lauttasaarentielle ja sen lähialueille.Elomaa 2009, s. 2. Asutuksen tihentyessä vedenkäyttö kasvoi huomattavasti, ja vesiverkoston kapasiteettia kasvatettiin vuonna 1939, jolloin rakennettiin 200 millimetrin syöttöputki merenlahden yli, Lauttasaaren sillan viereen. Lauttasaaresta alkoi 1950-luvulla muodostua oikea kaupunginosa, ja kerrostalojen määrä lisääntyi nopeasti. Vuonna 1951 rakennettiin lisäksi 300 millimetrin syöttöputki. Tuolloin alueen vesi johdettiin Alppilan vesitorneista.
1950-luvulla alueen ongelmaksi muodostui vesiverkoston suuret paineenvaihtelut. Suurkulutuspäivinä Lauttasaarentien välipumppuaseman paine ei riittänyt tuomaan vettä Vattuniemeen ja Isokaaren asuintalojen ylimpiin kerroksiin.Uino 2005, s. 67. Ongelman ratkaisemiseksi alueelle päätettiin rakentaa oma vesitorni.
Suunnittelu
Vesilaitos laati vuonna 1955 Helsinkiin liitettyjen kaupunginosien vesitekniikan kehittämiseksi kolmivuotisen rakennusohjelman, jossa haettiin rahoitusta sekä Lauttasaaren vesijohtoverkoston laajentamiselle että vesitornin rakentamiselle. Suunnitelmassa ehdotettiin vesitornin rakentamiseen 80 miljoonaa markkaa. Suunnitelma sisälsi vesijohtoverkon lisäksi uuden pääsyöttöputken vetämisen Lauttasaareen Salmisaaresta ja säiliön tarvitseman tunnelijohdon louhimisen. Esitys hyväksyttiin keväällä 1957. Rakennusvirasto aloitti vesitornin suunnittelutyöt syksyllä 1956.Elomaa 2009, s. 3.
Tornin suunnittelijana toimi viraston arkkitehti Ossi Leppämäki. Vesitornin rakennussuunnitelmat laati diplomi-insinööri Paavo Simula, joka suunnitteli yhteistyössä rakennusviraston arkkitehtien kanssa erilaisia vaihtoehtoja Lauttasaaren vesitorniksi. Tuohon aikaan tavallisin vesitornityyppi oli sylinterimäinen, pilarien kannattelema säiliö. Tämän vaihtoehdon lisäksi tutkittiin Suomessa uusi kartiomainen säiliövaihtoehto. Kustannuksiltaan nämä kaksi vaihtoehtoa eivät eronneet merkittävästi toisistaan. Kartiomaisen säiliön etuna oli veden pinnankorkeuden pienempi vaihtelu, minkä seurauksena putkiston paine pysyi vakaampana kuin saman kokoisessa sylinterimäisessä säiliössä. Tämän lisäksi arvioitiin, että rakenteeltaan sirompi kartiovesitorni sopisi Lauttasaaren ympäristöön paremmin. Suomessa oli aikaisemmin rakennettu vain pieni 250 kuutiometrinAsola 2003, s. 165. kartiomainen vesitorni Halikkoon vuonna 1951.
Sijainti pienoiskuva|Vesitornin sijanti ja suunnitellut sijainnit punaisella, vanhat merenalaiset syöttöputket tumman sinisellä, merenalainen yhteiskäyttöputki vaaleansinisellä, vesitornille vienyt vesijohto vihreällä ja kirkko merkitty keltaisella värillä. Vesilaitos ehdotti huhtikuussa 1956 kiinteistövirastolle uuden vesitornin sijainniksi Myllykalliota, joka on Lauttasaaren korkein kohta. Asemakaavaosaston kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen havaittiin, että Tallbergin puistotien päähän rakennettavan Lauttasaaren kirkon vuoksi vesitorni olisi sijoitettava asemakaavallisista syistä ainakin 70 metriä pohjoiseen Myllykallion huipuista, jolloin se olisi tullut noin seitsemän metriä suunniteltua alemmas.
Kesällä 1956 vesilaitos esitti Lauttasaaren vesitornin sijainniksi Kotkavuorta. Ehdotuksessa todettiin, että Lauttasaaren kirkon vaikutus asemakaavaan aiheutti sen, että Kotkavuori oli sijoituspaikkana samanarvoinen kuin Myllykallio, sillä molemmissa vesitornia varten varattavissa kohdissa korkeus merenpinnasta oli sama 27 metriä. Myllykalliolle rakennettuna vesitornista olisi kuitenkin tullut noin 20 miljoonaa markkaa kalliimpi, sillä se sijaitsi Kotkavuorta kauempana Salmisaaresta.
Samoihin aikoihin kuin suunniteltiin vesitornia, myös Länsiväylän moottoritietä suunniteltiin. Yksi kolmesta tien suunnitteluvaihtoehdoista olisi ollut tunnelivaihtoehto Kotkavuoresta Salmisaareen, täsmälleen suunnitteilla olevan vesitornin kohdalta. Tunnelista kuitenkin luovuttiin, sillä se olisi pitänyt louhia ainakin 50 metrin syvyyteen, jolloin siitä olisi tullut yli kaksi kilometriä pitkä ja sen toteuttaminen olisi ollut erittäin kallista. Lopulta Länsiväylä rakennettiin kulkemaan Kotkavuoren pohjoispuolelta.Elomaa 2009, s. 4.
Rakennustyöt pienoiskuva|Lauttasaaren vesitornin työmaa vuonna 1958. pienoiskuva|Vesitornin vesisäiliö rakenteilla. pienoiskuva|Vesitornin katto rakentamisvaiheessa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Lauttasaaren vesitornin pääpiirustukset maaliskuussa 1958.Elomaa 2009, s. 5. Vesitornin, päävesijohdon ja merenalitusjohdon rakentamista varten varattiin Helsingin kaupungin talousarvioon niin sanottu osatyömääräraha. Vesitornin rakentamisen tarjouskilpailun voitti alun perin Oy Concrete Ab 59,65 miljoonan markan hinnalla ja vesisäiliön esijännitystyöt A-Betoni Oy 6,93 miljoonan markan hinnalla. Concrete joutui kuitenkin myöhemmin korottamaan tarjoustaan. Lautakunta ei hyväksynyt vaatimusta rakennustyön lisähinnasta ja katsoi tarjouksen peruuntuneeksi. Vesitornin rakennustyöt annettiin sitten YIT:lle 64 miljoonan markan hintaan. Vesitornin ja siihen liittyvän vesitekniikan toteutti vesilaitos, joka myös toimi rakennustöiden valvojana.
Tornin rakentamista suunniteltaessa harkittiin myös vaihtoehtoa, jossa vesisäiliö rakennetaan maassa ja nostetaan myöhemmin vartta pitkin ylös. Tämä vaihtoehto osoittautui kuitenkin kalliimmaksi, ja lopulta tornin rakentamiseen käytettiin puisia muotteja ja rakennustelineitä. Telineet pyrittiin suunnittelemaan siten, että rakennuspuut kestivät mahdollisimman hyvin ja niitä voitaisiin käyttää uudelleen.Elomaa 2009, s. 6.
Rakennustyöt aloitettiin huhtikuun alussa 1958, ja harjannostajaisia vietettiin 26. syyskuuta 1958. Valutöitä varten käytettiin yhteensä noin 100 tonnia rautaa ja 450 kuutiota erikoisbetonimassaa. Vesitorni täytettiin ensimmäisen kerran vedellä lokakuussa, jolloin sille tehtiin niin sanottu tiiveyskoe. Tornin otettiin virallisesti käyttöön 13. marraskuuta 1958. Tämän jälkeen tornin ulkopinnalle asennettiin vielä suojaelementit, ja rakennustyöt päättyivät lopullisesti helmikuussa 1959.
Vesijohdot Merenalainen syöttöputki Ennen vesitornin rakentamista Lauttasaareen oli tullut kolme pienempää vesijohtoa Salmisaaresta. Uuden vesitornin valmistuttua vanhojen syöttöputkien kapasiteetti ei enää riittänyt, joten päätettiin rakentaa uusi isompi 24-tuuman pääsyöttöputki.Elomaa 2009, s. 7.
Uuden pääsyöttöputken rakennustyöt annettiin YIT:lle, ja sen hinnaksi tuli 11,7 miljoonaa markkaa. Rakennustyöt aloitettiin heinäkuussa 1957 rakentamalla maatuet, joiden kohdalta syöttöputken päät tulevat maan pinnalle. Myöhemmin merenpohjaan laskettiin Saksasta hankitut erikoisvesijohdot, jotka uitettiin paikoilleen ponttonien varassa. Lauttasaaren vedensaantiongelmat ja paineenvaihtelut poistuivat, kun uusi vesitorni valmistui ja alueelle saatiin uusi pääsyöttöputki. Merenalitusputkia uusittiin vuonna 1971. Nykyään päävesijohto kulkee Salmisaaresta Lauttasaareen vuonna 2000 valmistunutta yhteiskäyttötunnelia pitkin.
Veden syöttö vesitornille
Vesijohtotunneli merenrannasta vesitornille rakennettiin vuonna 1958. Rakentajana toimi louhintaliike Pyyhtiä & Karppinen Oy, ja tunnelin hinnaksi tuli yhteensä 33,85 miljoonaa markkaa.
Tunneli rakennettiin Melojantie 2:n kohdalta Koillisväylän ja Klaarantien risteykseen, jonka kohdalta se ohittaa Kotkavuoren ja päättyy Taivaanvuohentien jälkeen. Entisen vesitornin kohdalta syöttöputkesta erkanee 90 asteen kulmassa oma haaransa Kotkavuoren maanalaisessa tunnelissa. Samaan kohtaan maan alle tunnelista on rakennettu pystykuilu, josta johtaa portaat vesitorniin saakka. Kotkavuoren tunneliin on sisäänkäynnit Melojantiellä ja Ekonomitalojen vieressä.
Vesitorni rakennuksena
Tornin rakenne
thumb|500 px|Poikkileikkauskuva Lauttasaaren vesitornista: 1. Kuilu ja portaat vesijohtotunneliin, 2. Ulko-ovi, 3. Aukko vesitornin keskellä tavaroiden nostamista varten, 4. Keskihuone ja tukipalkisto, 5. Tukirengas, 6. Sisempi vesisäiliö, 7. Ulompi vesisäiliö, 8. Ilmanvaihtoputket, 9. Kattotasanne.
Kotkavuori sijaitsee 27 metriä merenpinnan yläpuolella. Vesitornin korkeus oli 34 metriä, joten sen kattotasanne sijaitsi 61 metriä merenpinnan yläpuolella. Vesitornin säiliön halkaisija oli leveimmästä kohdasta 42 metriä. Vesitornin varsiosan yläpuolella oli 24 kappaletta 60 asteen kulmassa olevaa palkkia, joiden päällä oli 15,8 metriä leveä tukirengas. Palkiston ja tukirenkaan tarkoitus oli kannattaa vesisäiliötä ja varmistaa, ettei rakennukselle aiheutunut vaurioita lämpötilan muutoksissa tai betonin muodonmuutoksissa.
Tornin vesisäiliön tilavuus oli yhteensä 4 530 m³. Se oli jaettu kahteen osaan, jotta säiliön puhdistaminen oli mahdollista keskeyttämättä vedenjakelua. Sisemmän säiliön tilavuus oli 1 080 m³ ja ulomman 3 450 m³. Vedenpinnan korkeus molemmissa säiliöissä oli 57 metriä merenpinnasta, ja veden syvyys oli säiliössä seitsemän metriä. Vesisäiliön syöttöputket oli varustettu automatiikalla, joka katkaisi vedensyötön, kun säiliö oli täynnä.
Vesisäiliön ulkokuori ja tukirengas olivat esijännitettyjä betonissa esiintyvien vetojännitysten ja siitä aiheutuvien vaurioiden ehkäisemiseksi. Jännitys toteutettiin Dywidag-järjestelmän mukaisesti, jossa jännitysteräs on halkaisijaltaan 26 mm. Lauttasaaren vesitorni oli ensimmäinen Suomessa rakennettu vesitorni, jossa on käytetty betonin esijännitystä.Mustonen 1976, s. 41. Betoniseinien paksuus oli 25 cm. Ulkoseinät ja tukirengas valettiin keskeyttämättä töitä, jolloin vältyttiin saumojen muodostumiselta rakenteiden välille ja näin varmistettiin rakenteiden vedenpitävyys. Työ suoritettiin kolmessa vuorossa, ja se kesti yhteensä neljä vuorokautta.Elomaa 2009, s. 11. Vesitornin katto on valmistettu kuparista.Manninen 1995, s. 39.
Lämmöneristys toteutettiin asentamalla ulkoseiniin sienen heltan näköiset suojaelementit, joiden sisäpuolella on kolmen senttimetrin paksuiset korkkilevyt. Katon eristämiseen käytettiin mineraalivillaa, ja varsi sekä tukipalkisto eristettiin kalkitulla Leca-tiiliverhouksella. Tornin katon räystäisiin asennettiin räystäslämmitys vastuslangoilla, joilla estettiin putoilevien jääpuikkojen muodostuminen.
Vesi Lauttasaareen johdettiin pääjohtoa myöten Ilmalan vesitornista. Lauttasaaren lisäksi vesitornin painepiiriin kuuluivat Kaskisaari ja Lehtisaari.
Tornin myöhempi ja ehdotettu käyttö pienoiskuva|Vesitorni kuvattuna vuonna 2006.