Pyörätuoli on pyörillä kulkeva liikkumisen apuväline, jossa istutaan. Apuväline on tarkoitettu henkilölle, jonka sairaus tai vamma ehkäisee tai rajoittaa tuki- ja liikuntaelinten toimintaa. Tässä yhteydessä tuki- ja liikuntaelinten toiminnallinen rajoite tarkoittaa normaalia heikompaa kykyä seistä tai kävellä. Käyttäjä liikuttaa pyörätuolia käsivoimin, kelaten. Pyörätuolia, jossa voimanlähteenä on sähkömoottori, käyttäjä kontrolloi ohjaussauvasta tai -tangosta.
Sähkömoottorilla varustettua pyörätuolia nimitetään sähköpyörätuoliksi. Ulkomuodoltaan skootteria muistuttavaa kolmi- tai nelipyöräistä sähköpyörätuolia voidaan kutsua sähkömopoksi. Ilmausta ei pidä sekoittaa ajotiellä liikennöivän sähkömopon ja invamopon kanssa. Käsikäyttöisestä pyörätuolista käytetään nimitystä manuaalinen pyörätuoli, mikäli on tarpeellista korostaa eroa sähköpyörätuoliin. Manuaalisen pyörätuolin tai sähköpyörätuolin käyttäjää koskevat samat tieliikennelain säännökset kuin jalankulkijaa, mikäli hän on vammainen. Vammainen henkilö saa kuljettaa sähköpyörätuolia alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta vammaton ei.
Manuaalisten pyörätuolien vaatimukset ja testausmenetelmät määrittyvät standardin SFS-EN 12183 mukaisesti. Sähköpyörätuolien vastaava standardi on SFS-EN 12184.
Historia
pienoiskuva|Kiinalainen kuvalaatta (525 eaa.)
Tuoli ja pyörä ovat keksinnöistä varhaisimpia. Molemmat keksittiin itäisen Välimeren alueella 4000 eaa. On mahdollista, että tuoli ja pyörä yhdistettiin toisiinsa jo 6 000 vuotta sitten. Varma todiste pyörillä kulkevan tuolista löytyy kiinalaisesta kuvalaatasta ajalta 525 eaa. Kreikkalaiset olivat puolestaan ensimmäisiä, jotka keksivät yhdistää pyörät huonekaluun. Tästä todistaa ajalta 530 eaa. peräisin oleva vaasi, johon on kaiverrettu kuva pyörillä kulkevasta lastensängystä. 200 jaa. kiinalaiset kehittivät työntökärryt sairaiden ja vammaisten kuljettamiseksi.
1553 kreikkalaiset ja roomalaiset lääkärit määräsivät vammaisia kuljetettaviksi työskentelemään pelloilla. Kuljetus tapahtui kantotuolilla tai rullaavalla tuolilla. Tarkoituksena oli, että pelloille kuljetettavat pääsevät raittiiseen ilmaan ja tekemään työtä, kukin kykynsä mukaan. Espanjan kuningas Filip II:n rullaava tuoli vuodelta 1595 oli ensimmäinen henkilökohtaiseen käyttöön tehty ”invalidituoli”. Tuoli oli ensimmäinen laatuaan, jossa oli jalkatuki. Kohotetun jalkatuen tehtävä oli tehdä pikarin piteleminen kuninkaalle mahdolliseksi silloin, kun palvelijat työnsivät tuolia. Tuolissa oli vielä säädettävä selkänoja.
Saksalainen alaraajoistaan halvaantunut Stefan Farfler rakensi itselleen käsikammilla varustetun kolmipyöräisen pyörätuolin vuonna 1655 ollessaan 22-vuotias. Ammatiltaan hän oli kelloseppä. Farflerin tiedetään käyttäneen pyörätuoliaan kirkkomatkoilla.Valitut Palat: keksinnöt kautta aikojen. Stuttgart 1982. s. 355. Tuo pyörätuoli oli tiettävästi ensimmäinen, jota käyttäjä pystyi itse liikuttamaan.
1700-luvulla pyörätuolin käyttömukavuuteen alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Tuon ajan pyörätuoleissa oli säädettävät jalkatuet ja alas kipattava selkänoja. 1700-luvulla tehtiin ensimmäinen pyörätuoli, joka muistuttaa nykypäivän pyörätuolia. Kyseisessä pyörätuolissa oli isot puiset kuljetuspyörät edessä sekä yksi pieni tukipyörä takana. Pyörätuolien kehityksessä otetut edistysaskeleet johtivat oletettavasti lopulta polkupyörän kehittymiseen. Polkupyörään liittyviä keksintöjä sovellettiin myöhemmin vastavuoroisesti pyörätuoliin.
Kaupungin mukaan nimensä saanut ”Bathin tuoli” hallitsi pyörätuolimarkkinoita 1800-luvulla. Kyseisen pyörätuolin kehitti ”pyörätuolintekijä” John Dawson vuonna 1783. Kyseessä oli ensimmäinen myyntiin tullut pyörätuoli. Tyypillisesti pyörätuolissa oli kolme pyörää, ohjaustanko ja pään ylle ulottuva kankainen kuomukatto, jonka saattoi tarvittaessa nostaa tai laskea. Pyörätuoli liikkui takaa työntämällä, tai edestä aasin tai pienikokoisen hevosen vetämänä.History chairdex.com. 1867 puiset pyörät korvattiin rautaisilla. Pyörätuoli patentoitiin 1869 Yhdysvalloissa. Patentoinnin seurauksena pyörätuolimalli, jossa kuljetuspyörät ovat takana ja tukipyörät edessä vakiinnutti asemansa. 1875 käyttöön tulivat ilmakumirenkaat. 1881 pyöriin lisättiin kelausvanteet. 1900 pyörissä alettiin käyttää metallipinnoja. 1912 Lontoossa invakolmipyörään asennettiin 1,75 hevosvoiman moottori. 1916 samassa kaupungissa tuotettiin ensimmäinen motorisoitu pyörätuoli.
Nykyaikaisten pyörätuolien kehitys alkoi, kun insinööriystävykset Harry Jennings ja Herbert Everest rakensivat kokoontaittuvan, metalliputkirunkoisen pyörätuolin vuonna 1932. Samuel Duken vuonna 1934 patentoima ja markkinoima ”kevytrunkoinen ” kokoontaittuva pyörätuoli on myös historiallisesti merkittävä. Everest oli halvaantunut kaivosonnettomuudessa. Hän halusi itselleen pyörätuolin, joka mahtuisi autoon. Everest ja Jennings perustivat nimiään kantavan yrityksen, joka saavutti monopoliaseman 1950-luvulla. Lopulta yritys sai syytteen hintakartellin ylläpidosta. Yrityksen luoma kokoontaittuva ristikkorunko kuuluu edelleen alan standardeihin. Everest & Jennings International Ltd. on ollut GF Health Products Inc:n omistuksessa vuodesta 1996 lähtien. 1950-luvulla yritys kehitti ensimmäisen sähköpyörätuolin. Silloisessa sähköpyörätuolissa hyödynnettiin transistorikontrolloitua moottoria. 1980-luvulta lähtien sähköpyörätuoleissa on hyödynnetty mikroprosessoriteknologiaa. Sähköpyörätuolien tekninen kehitys on johtanut siihen että käyttäjän tarpeet pystytään ottamaan entistä paremmin huomioon.
Pyörätuoliurheilu esiteltiin Stoke Mandeville Hospitalissa Aylesburyssa, Englannissa kuntoutusmuotona. Lontoon olympialaisten 1948 avajaispäivänä paikassa järjestettiin kilpailutapahtuma toisessa maailmansodassa selkäydinvamman saaneille brittiveteraaneille. Kilpailu järjestettiin toisen kerran 1952, jolloin mukaan osallistui myös alankomaalaisia veteraaneja. Kyseinen tapahtuma oli ensimmäinen kansainvälinen liikuntavammaisille organisoitu urheilutapahtuma. Stoke Mandeville Gamesiä (nyk. The World Wheelchair and Amputee Games) pidetään paralympialaisten edeltäjänä. Pyörätuoliurheilun kehittyessä syntyi tarve valmistaa uudenlainen pyörätuoli aktiivikäyttöön. Haasteeseen tarttuivat 1976 Errol Markheim Saksassa (Sopur), Jeff Minnebraker Yhdysvalloissa (Quadra) ja Rainier Küschall Sveitsissä (Küschall). He asettivat tavoitteekseen luoda kevytrunkoinen alumiininen pyörätuoli, jossa on monipuoliset säätömahdollisuudet. Heidän pioneerityönsä myötä pyörätuolien kehityksessä otettiin suuri harppaus eteenpäin. 1990-luvulla kehitettiin pyörätuoliin soveltuva jousitus.
Manuaalinen pyörätuoli Runko thumb|Vuoden 1994 XLT, jossa on kiinteä titaanirunko. thumb|Kokoontaittuvan rungon tunnistaa X:n muotoisesta putkirakenteesta istuimen alapuolella. thumb|left|Lapsen pyörätuoli Modernin pyörätuolin runko on tehty metallista, metallien seoksesta (esim. lentokonealumiini) tai komposiittimateriaaleista. Rungon materiaaleja ovat alumiini, teräs, titaani ja joissakin tapauksissa hiilikuitu.
Pyörätuolin runko on joko kokoontaittuva tai kiinteä. Kokoontaittuvan pyörätuolin runko menee kasaan sivuttaissuunnassa. Monissa kiinteärunkoisissa pyörätuoleissa on puolestaan istuinosan päälle taipuva selkäosa. Kokoontaittuvan rungon mekaaninen kestävyys tavallisesti heikompi kuin kiinteän rungon. Kokoontaittuva runko on monessa tapauksessa myös raskastekoisempi kuin kiinteä runko. Kokoontaittuvan rungon yksi positiivinen ominaisuus on joustavuus. Rungon joustavuus on positiivinen ominaisuus ulkokäytössä vaihtelevassa maastossa. Liika joustavuus kuitenkin epävakauttaa pyörätuolin ohjautuvuutta. Kiinteä runko on sananmukaisesti jäykempi kuin taittuva runko. Kiinteän rungon lujuuskestävyys on parempi kuin taittuvan rungon. Kiinteärunkoisen pyörätuolin hyvät kelausominaisuudet ovat parhaimmillaan kovilla tasaisilla pinnoilla.
Kestävimpiä, keveimpiä ja kelausominaisuuksiltaan parhaita pyörätuoleja ovat niin kutsutut aktiivipyörätuolit, jotka on tehty runsasta käyttöä varten. Aktiivituolit soveltuvat sekä liikuntaan että arkikäyttöön. Useimmat aktiivipyörätuolit ovat kiinteärunkoisia. Vammaisurheiluun soveltuvat urheilupyörätuolit ovat kiinteärunkoisia.
Aikuisten ja murrosikäisten kokoa olevien manuaalisten pyörätuolien paino vaihtelee valmistusmateriaaleista ja runkorakenteesta riippuen hieman vajaan seitsemän ja vajaan 20 kilogramman välillä. Lapsen (pediatrisen) pyörätuolin kokonaispaino voi keveimmillään olla noin 3,5 kiloa. Pyörätuoli kestää tietyn maksimipainon päällään. Painoraja on noin 100 kilogrammaa. Ylipainoisille tarkoitettu erikoisvahvisteinen pyörätuoli kestää vähintään 150 kilon painon.
Selkä- ja istuinosa Pyörätuolissa on tyypillisesti kankainen selkäosa, jonka kireyttä säädetään takaa tarranauhoista. Yksilöllisempiä, vielä tukevampia selkänojia valmistetaan myös. Matalimmillaan selkänoja tukee ainoastaan alaselkää ja korkeimmillaan koko selkää. Tyypillisesti selkänoja ulottuu hiukan selän puolivälin yläpuolelle. Istuintyyny valitaan huomioiden käyttäjän tuen tarve ja painehaavariski. Tarvittaessa tyynyksi voidaan valita inkontinenssia kestävä vaihtoehto. thumb|Painehaavatyyny ilman päälikangasta (edestä päin kuvattuna)
Pitkäaikainen pyörätuolin käyttö aiheuttaa poikkeuksellista kuormitusta koko elimistölle, erityisesti luustolle ja lihaksistolle. Haitallisen kuormituksen minimoimiseksi käyttäjän istuma-asennon tulisi olla mahdollisimman ergonominen. Ergonomialla pyritään edistämään terveyttä ja hyvinvointia sekä varmistamaan toiminnan tehokkuus ja sujuvuus. Sopivassa pyörätuolissa käyttäjän istuma-asento on mahdollisimman ryhdikäs ja vakaa ja pyörätuolin käyttö onnistuu mahdollisimman tehokkaasti erilaisissa ympäristöissä. Hyvä istuma-asento ehkäisee muun muassa niska- ja hartiaseudun sekä selän vaivoja. Optimaalisessa istuma-asennossa selän kulma on 90–100 ja jalkakulma 90–120 astetta. Istuma-asentoa voidaan tukea polvitukiremmin, lantiovyön, käsinojien tai pöytälevyn avulla.
Vaatesuojat, lokasuojat ja käsinojat Istuimen sivuilla on vaatesuojat: levyt, jotka ulottuvat hiukan kuljetuspyöriä korkeammalle. Vaatesuojien tarkoitus on estää lian kulkeutumista pyörien mukana käyttäjän päälle ja vaatteisiin. Pyörätuolissa saattaa olla myös lokasuojat tai käsinojat. Käsinojat tukevat käyttäjää ja suojaavat häntä lialta.
Jalkalauta pienoiskuva|Kiinteä jalkalauta ja säärihihna.
Pyörätuolin käyttäjän jalat lepäävät jalkalaudaksi kutsutulla alustalla. Jalkalauta on joko kiinteä osa runkoa tai erillään rungosta. Jalkalauta on siis joko yksiosainen tai kaksiosainen. Kaksiosaisessa jalkalaudassa molemmille jaloille on omat erilliset tuet, jotka liikkuvat saranoiden varassa eri suuntiin. Jalkalautojen liikuteltavuus on tarpeen, mikäli käyttäjän siirtyminen tai mahdollisesti nostaminen pyörätuoliin ja pyörätuolista pois niin vaatii. Joitakin jalkalautoja voi säätää vielä korkeussuunnassa. Tarvittaessa jalkalaudan edessä tai takana voi olla hihna estämässä jalkojen luisumista jalkalaudalta. Hihna on tarpeen, mikäli käyttäjän alaraajat ovat spastiset.
Pyörät pienoiskuva|oikea|Pyörätuolin pyörät.
Tyypillisesti pyörätuolissa on neljä pyörää: kaksi kuljetuspyörää ja kaksi tukipyörää. Joissakin liikuntalajeissa, kuten pyörätuolitenniksessä käytetään myös kolmipyöräisiä malleja. Pyörätuolikelauksessa käytetyt kelaustuolit ovat kolmipyöräisiä.
pienoiskuva|vasen|Kuljetuspyörissä on pikalukot, joten pyörät irtoavat painamalla navassa olevaa nappia pohjaan ja vetämällä pyörää samanaikaisesti ulospäin.
Pyörien halkaisija ilmoitetaan tuumina. Aktiivipyörätuolin tukipyörien renkaat ovat pintamateriaaliltaan tavallisesti kovaa kumia. Tukipyörät ovat mallista riippuen 3–8-tuumaiset. Pyörätuolin kuljetuspyörien renkaat muistuttavat polkupyörän renkaita. Yleisin kuljetuspyörien koko on 24 tuumaa. Pediatrisen pyörätuolin kuljetuspyörien renkaat ovat 18- tai 20-tuumaiset.